Koko viikonloppu meni roudatessa tavaraa huoneesta toiseen. Ostettiin pari uutta sisustusjuttua kotiin ja siinä hätäkässä innostuttiin maalaamaan makkarin seinäkin. Maaliakin oli jäänyt purkin pohjalle juuri sopivasti työhuoneen maalamisen jäljiltä. Vaihtelin valaisinten paikkoja ja kaikkea sellaista pientä, mitä välttämättä muut ei edes heti huomaa, mutta kaikkeen säätöön saa silti hyvin viikonlopun kulumaan, uskokaa pois!

Ikea PS 2017 valaisimet, ikeaps2017

Perjantaina IKEA-tavarataloihin tuli myyntiin IKEA PS 2017 -erikoismalliston tuotteita. Nämä mallistoon kuuluvat valaisimet näyttivät jo kuvissakin niin kivoilta, ihastuttiin ja päätettiin testata, josko ne toimisivat makkarissamme. Tätä pöytä – tai seinävalaisinta saa myös keltaisena. Mallistoon kuuluu myös samanlainen, mutta isompi, tummansininen lattiavalaisin.

tikkurilan harmaa maali

Maali on siis sama Tikkurilan NCS S1500-N, jota työhuoneen seiniinkin on sudittu. Puhdas, neutraalinsävyinen vaaleanharmaa on mielestäni aika turvallinen valinta, mutta jostain sitä pitää aloittaa. Paljon parempi kuin pelkkä valkoinen ja nuo valaisimet erottuvat kivasti seinästä, sitten jos ja kun ne laitetaan paikalleen.

Toki mustat valaisimet olisivat tuoneet huoneeseen kivasti särmää, mutta ehkä sitä saa aikaiseksi muilla pienillä jutuilla. Suunniteltiin laittavamme tuohon sängyn yläpuolella pari tummakehyksistä taulua ja ehkä jotain muutakin, vihreää, viininpunaista? Dotseja, peili tai jakkara? Onko teillä ehdotuksia?

ikeaps2017_3
ikeaps2017_4, ikeaps2017

Mietin vähän näitä kuvia katsellessani, että onko teille tullut yliannostus meidän makkarista, haha! Toivottavasti ei, vähiin käy muuten kotipostaukset, kun ei täällä ihan valtavasti ole muutoksia mitä kuvata.

ikeaps2017_5

Hankintalistallani on ainakin kehykset ja kuvat niihin, pellavalakanat ja joku ihana viltti toimittamaan päiväpeiton virkaa. Hiljaa hyvä tulee taitaa sittenkin olla uusi mottoni. Mitä mieltä olette seinästä ja tykkäsittekö muuten näistä valaisimista tai muista IKEA PS – malliston tuotteista?

-Maj

4 Comments

  1. Enni 14.2.2017

    Ihana harmaa sävy! Ncs on kuitenkin teknoksen sävykoodi :) mutta talteen se on napattava! Itse ihastuin tuohon samaiseen uutuusvalaisimeen keltaisena. Hyvältä näyttää myös tuo valkoinen :)

    Vastaa
    • Maj 14.2.2017

      Moikka Enni! Miika on meidän maalivastaava, joten kysäisin häneltä tästä ja sain vastaukseksi, että tuo on koodi on kai yleismääritelmä väreille, ei siis välttämättä minkään tietyn merkin oma koodi?

      Vastaa
  2. Hann 14.2.2017

    Makkarin seinille pitäis täälläkin tehdä jotain, mutta koska seinä on vähän röpöliäinen, voitais innostua tapetoimaan. Muhun ei yleensä nuo PS-mallistot iske niin kovasti, mutta Stockholmeissa ja muissakin erikoismallistoissa on kyllä kivoja juttuja. :)

    Vastaa
    • Maj 14.2.2017

      Moikka! No mutta tapetointihan on hyvä vaihtoehto – Sisustusmaailmassa vierailessani tajusin, miten siistiä jälkeä tapeteilla saa ja miten valtava valikoima niitä on, ongelmaksi saattaa muodostua vaan valinnanvaikeus ;)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *