*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja K-Citymarket

Onko teillä tapana ostaa viikonloppua edeltävältä ruokakauppareissulta kukkia? Ainakin mun on aika usein napattava kotiin perjantaipuska viikonlopun kunniaksi. Mielestäni on ihan huippua, kun ruokakauppojen kukkavalikoimiin on alettu panostaa.  Kynnys kukkien ostamiseen ei ole enää suuri, koska niitä on niin helposti saatavilla.

Kauniit leikkokukat ilahduttavat, kotiinkin tulee kukkien myötä jotenkin paremmat fibat. Olen myös huomannut, että kukista saa muutamalla niksillä tosi pitkäksikin aikaa iloa.

pirkkakukat2

Suosin yksinkertaisia kukkia, tulppaanit ja ruusut toimivat aina. Muutaman kerran olen ostanut myös valmiiksi sidottuja kimppuja, sillä niistä saa loihdittua erottelemalla vaikka miten monia erilaisia, pieniä asetelmia. Tässä postauksessa onkin muutamia omia idiksiäni, miten kukkia voi asetella eri tavoilla  – ja miten niihin saa tosi paljon eri fiilistä ihan pienillä jutuilla.

reilun kaupan kukat

Ostin K-Citymarketista kolme Pirkka-kukkakimppua, yhden valmiiksi sidotun sekakimpun ja kaksi ruusukimppua. Pirkan leikkokukissa on valittavana useita vaihtoehtoja ja näissä kaikissa komeili kyljessä Reilun Kaupan logo, merkkinä siitä, että kukkatilojen työntekijöille taataan turvalliset ja asialliset työolot ja heille maksetaan vähintään lakien mukaista palkkaa.

pirkkakukat4
Valmis kimppu on kaunis sellaisenaan, mutta tässä maljakossa kukat näyttivät kauniimmilta aukaistuna ja lisäksi sieltä oli helppo ottaa pari kukkaa erillistä asetelmaa varten kimpun ulkonäön yhtään kärsimättä.

pirkkakukat3

Pirkka-ruusut kasvatetaan Reilun Kaupan sertifioimalla kukkatilalla Keniassa ja jo yhdessä kimpussa on aika kiva määrä ruusuja. Ruusuihin kannattaa leikata uusi imupinta vinottain ja ne on hyvä laittaa kylmään veteen mukana tulevan kukkavirkisteen kanssa. Jos haluat nauttia ruusuista mahdollisimman pitkään, niin lisää vettä joka päivä – tai vaihda se vaikka kokonaan. Jos kukkaset vaikuttavat nuukahtaneilta, niin olen monesti leikannut niihin uudelleen tuoreen imupinnan. Lisää kukkienhoidosta voit lukea täältä.

pirkkakukat5Laitoin osan ruusuista työpöydälle maljakkoon virkistämään työpäivää.

pirkkakukat8Todella yksinkertainenkin on kaunista; nypin ruususta kaikki lehdet pois ja asetin sen ylhäässä yksinäisyydessään pulloon. Tämä asetelma ei paljon taitoja vaadi.

Pirkka-kukat, Pirkka, IKEA, IKEA PS2017

Valkoiset ruusut riisuttuina yöpöydällä. Siinä ne ihastuttavat aamujani nähdessäni ne heti ensimmäisenä herättyäni. Nämä ”riisutut ruusut” olivat joskus yli 10 vuotta sitten äitini paniikkiratkaisu, kun veljeni rippijuhliin hankituista kukista ei tahtonut syntyä mitään mieluista. Loppujen lopuksi juhlavieraat kehuivat vuolaasti äidin erittäin pelkistettyjä ruusuasetelmia.

Pirkka leikkokukat

Pienet kukka-asetelmat näyttävät hauskoilta juomalaseihin aseteltuina. Kukat tuovat arkiseenkin kattaukseen väriä ja nämä ”maljakot” mahtuvat mihin rakoseen tahansa. Harrastan pieniä asetelmia aina viimeistään siinä vaiheessa, kun kimpun kukat alkavat olla parhaat päivänsä nähneet, mutta seassa on vielä muutamia virkeitäkin yksilöitä. Ruusujen kaverin virkaa toimittavat siitä toisesta kimpusta varastetut vihreät.

K-Ruoka kukat

Kolme kimppua maksoivat yhteensä alle 25 euroa ja niistä riitti mainiosti kukkasia meidän kodin jokaiseen huoneeseen. Rohkeasti vaan kokeilemaan erilaisia kukka-asetelmia, eihän sitä tarvitse olla erityisesti asiaan perehtynyt, luovuus vain lentämään, ihanaiset! Täältä muuten löytyy kahdeksan erilaista helposti toteutettavissa olevaa (ja erittäin Instagram-kelpoista) ideaa tulppaaniasetelmiin ;)

Muistitteko, että huomenna vietetään Naistenpäivää, vähintäänkin sen kunniaksi olemme ansainneet kaikki kimpun tai vaikka kaksi!

-Maj

10 Comments

  1. Westend Mum 7.3.2017

    Leikkokukille helppohoitoisuudesta plussaa :)
    http://westendmum.fi

    Vastaa
    • Maj 8.3.2017

      No kyllä, helppojahan nuo ovat ja edullinen keino piristää niin kotia, kuin ystävääkin <3

      Vastaa
  2. NMarie 7.3.2017

    Moikka :) kommentti ei liity nyt tähän, mutta voisitko vinkata lauantaiks tampereelta jonkun kivan ravintolan?? :) iltapäivällä olis tarvetta ruokailulle :)

    Vastaa
    • Maj 8.3.2017

      Voi ei, tämähän ehti jo sitten mennä? Minne päädyitte? Oisin ehdottanut varmaan Sushilounasta tai Muusaa, jos olisitte menneet 16 jälkeen?

      Vastaa
  3. inkkari 7.3.2017

    Kauniita ja hyviä ideoita, kiitos!

    Vastaa
    • Maj 8.3.2017

      Jee, kiitos itsellesi <3

      Vastaa
  4. Anni 7.3.2017

    Mulla oli kans aiemmin tapana ostaa Reilun kaupan kukkia kauppareissun yhteydessä, mutta kyllästyin siihen, että saman tien kun kukat otti pois muoveista, lehdet lähtivät varsista irti ja jäi tyyliin pelkkä varsi jäljelle, ei todellakaan edullisenkaan hinnan väärti. Paljon paremman vastineen rahoilleen saa mielestäni ”oikeista” kukkakaupoista, koska niissä hinta kohtaa laadun, toisin kuin noissa Reilun kaupan monissa kimpuissa. Tampereella pidän Puketista, ”kukkakauppatasoisia” kukkia kohtuuhinnoin.

    Vastaa
    • Maj 8.3.2017

      Moikka! Kävikö näin siis useamman kerran? Mulla kyllä pysyivät lehdet tallella niissä ruusuissa, mihin ne jätin. Toki suurimmasta osasta revin ne itse pois. Kurja kuulla kyllä, mistähän moinen mahtaa johtua?

      Vastaa
      • Anni 9.3.2017

        Joo, monia kertoja ostin Reilun kaupan kukkia, mutta kun sama toistui kerran toisensa jälkeen, kyllästyin ja siirryin laadukkaampiin kukkiin.

        Vastaa
  5. Oispa kukkakauppias 12.3.2017

    Kauniit asetelmat ja itsekin suosin juuri samaisia kukkia kaupasta. Jos ruusukimppu maksaa vitosen, ei voi hirveesti hermostua siitä, että yhdestä tippuu kukinto ennen kun sen saa maljakkoon. Lähes kaikki kukkakauppiaat kuitenkin neuvovat laittamaan ruusut kuumaan veteen, eikä kylmään. Tulppaanit ym sitten taas kylmään.

    Leikkokukkavirkisteen voi korvata tavallisella sokerilla vesien vaihdon ja uuden imupinnan leikkauksen yhteydessä. Hyvä kikka on myös leikata vaikkapa tulppaaneihin uusi imupinta ja antaa niiden imeä ensiksi tunti vettä maljakossa siinä kaupan suojamuovissa tuettuna. Kun rupesin tekemään näin, ei kukat enää rupea nuokkumaan, ne saavat vartensa imettyä täyteen vettä tuettuna.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *