*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Freixenet

Olen pitänyt ystäviä aina todella tärkeinä, eikä mikään maailman mahti saisi minua eristäytymään heistä. Kaipaan elämääni erilaisia ihmisiä, joidenkin kanssa keskustelut menevät automaattisesti astetta syvemmälle, aina ihon alle saakka ja joidenkin kanssa pysytellään useimmiten kepeimmissä tunnelmissa. Parhaiden ystävieni kanssa voin aina olla oma hölmö itseni, heidän kanssaan seilaan sujuvasti syvissä vesissä ja joskus yhteinen venematkamme saattaa äityä joksikin bileristeilyn tyyppiseksi.

freixenet6

Viime viikolla nappasin Idan kainalooni ja lähdimme Stellan ja Jarnon luokse viettämään pirskahtelevaa iltaa. Parhaat illanvietot syntyvät useimmiten sen suurempia suunnittelematta, kaikki tuovat paikalle itsensä lisäksi vähän jotain tarjottavaa, laitetaan musiikit soimaan ja poksautetaan kuohuvan korkki auki.

freixenet1

Stellan ja Jarnon luona on niin kaunista ja kotoisaa, että kyläilyn ensimmäinen vartti menee lähinnä huokailuun. Toinen vartti kuluukin sitten Juno-koiran silittelyyn, huomaavainen isäntäväki kyllä huolehtii aina kaikesta, nälkäisenä tai kuivin suin ei tarvitse kenenkään sinnitellä. Tällä kertaa saimme juhliimme testattavaksi upouutta Freixenetin Proseccoa, joka on pakattu ehkä kauneimpaan pulloon ikinä. Freixenetin Prosecco sopii täydellisesti kevään ja kesän kepeisiin illanistujaisiin, se on raikkaan makuinen ja sopivasti kupliva. Pullo on ylellisen näköinen ja olin aivan varma, että se olisi arvokkaampi kuin 14,95.

freixenet2freixenet3freixenet4

Mun vinkit onnistuneeseen  ystävien iltaan on aika yksinkertaiset; älä ota turhia paineita, sillä takakireä illan emäntä ei ole mistäänpäin kotoisin. Hoitakaa tarjottavat porukalla, kun kaikki tuo vähän jotain, niin paineet ei kasaudu yhden harteille. Nyyttärimeininki on paras meininki. Tehkää jo alkuviikosta soittolista Spotifyhin, johon kaikki voivat lisäillä omia lempparibiisejään. Ja lopuksi vielä, koittakaa pitää sovitusta saapumisajasta kiinni, on kurjaa joutua odottelemaan yhtä kaveria paikalle.

freixenet5freixenet7

Tiesittehän te, että olemme Jarnon kanssa olleet ystäviä jo aikojen alusta. Tutustuimme seiskaluokalla ja siitä asti olemme pitäneet yhteyttä. Meidän Rebekka on aivan ihastunut Jarnoon, hänen mielestään on maailman siisteintä, kun äidin ystävä on niin cool ja ihan oikea rokkitähti, kuten hän itse sanoo.

freixenet8freixenet9

Iltaamme ilostutti kameran kanssa heilunut Arttu ja illan myötä ovesta tupsahteli lisää kavereita. Ilta eteni omalla painollaan, juuri niinkuin pitääkin.

freixenet10

Freixenetin Prosecco kuuluu Alkon tilausvalikoimaan, joten ilahduin bongatessani sitä kuitenkin torstaina Alkosta. Ostin pullon jemmaan, ajattelin sen olevan oiva vieminen, mutta kuten ystäväni lempilainaus kuuluu ”The best wines are the ones we drink with friends”, niin se niistä viemisistä, hahah!

ps. Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, mutta kaikki muut kommentit ovat erittäin tervetulleita.

-Maj

11 Comments

  1. Sara // housefive 15.4.2017

    Saakohan tuota pulloa kommentoida esineenä, että jestas miten nätti! Mut juu, kaipaan näitä sponttaaneja iltoja tai vähän suunniteltujakin, ystävien kanssa. Uudella paikkakunnalla tietysti kestää hetkisen tutustua lähemmin ihmisiin, mutta jospa sitten Suomi-lomalla taas vanhojen tuttujen kanssa :) Tuollaisen pullon tyhjänä voisin melkein raahata tänne ihan vain koristeeksi :) :)

    Vastaa
    • Maj 18.4.2017

      Moiii Sara! No joo, se on kyllä kaunis :) Pystyisitkö siellä järkkäämään tyttöjen kemut, vaikka sillä periaatteella, että kaikki voisivat ottaa yhden ystävän messiin. Toki se ei ole sama, kun omien vanhojen kamujen illanistujaiset, mutta jos ideana olisikin, että kaikki pääsisivät tutustumaan uusiin ihmisiin?

      Vastaa
  2. HannaK. 15.4.2017

    Meillä on musta ruokapöytä ja oon harmitellut kun kaikki ruokakuvat sen ääressä on aina kovin synkkiä, mutta näissä kuvissa synkkyys on kyllä käännetty vahvasti eduksi! Kiitos siis inspiraatiosta :)

    Vastaa
    • Maj 18.4.2017

      No joo, kiitos itsellesi kommentista. On se jännää, miten ihmiset näkevät niin eritavalla kaiken, tumma pöytähän on upea! Usein itselle se kaikista arkisin juttu saattaakin jonkun toisen vinkkelistä näyttää upealta jne..

      Vastaa
  3. Aito 15.4.2017

    Ihanaa että ystäviä on!
    Oletko koskaan miettinyt, minkälaisen ensivaikutelman ihmisistä saa?
    Käyttäytyykö koppavasti? Asettaako toiselle tärkeät tapahtumat ja asiat itselle sinne alemmille sijoille? Miltä
    Se tuntuu toisesta ja mihin valoon se sinut asettaa?
    Älä aliarvioi toisten tapahtumia, älä tule myöhässä… sillä ne aidot ihmiset, jotka seisovat tukevasti jalat maassa ja arvostavat,
    Muistetaan… niistä joista jää paha mieli, muistetaan kyllä… mutta ei koskaan hyvällä.

    Vastaa
    • Maj 18.4.2017

      Moikka! Kyllähän sitä useinkin tulee kaikenlaista mietiskeltyä, mutta nyt meni kyllä ehkä vähän ohi? Liittyykö kommenttisi jotenkin tähän postaukseen – tai näihin ihmisiin? Tulipas outo fiilis, mutta ehkä voit vähän selventää?

      Vastaa
  4. Anna 15.4.2017

    Upeat kuvat! Erityisesti kiinnitin huomioni upean lasipinnan lisäksi tuohon i-ha-naan sohvaan!! Mistä tuollaisia löytyy?!

    Vastaa
    • Maj 18.4.2017

      Mä en osaa nyt sanoa, pitääpä kysäistä Stellalta :)

      Vastaa
    • Maj 18.4.2017

      Nyt mulla on vastaus sulle; se on BoConceptin nahkasohva eli tanskalaista alkuperää!

      Vastaa
  5. Katja 15.4.2017

    Hei, tuo haalari on ihana. Mistähän olet sen hankkinut?

    Vastaa
    • Maj 18.4.2017

      Moro Katja! Kiitos, mä ostin tuon Minimumin haalarin viime keväänä Inch” Storesta :) Se on kyllä aika hauska valtavine lahkeineen :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *