Pääsiäinen on sujunut rauhallisissa merkeissä. Perjantaina vietimme iltaa aikuisten kesken, kokoonnuimme tänne meille tekemään yhdessä ruokaa. Muuten ollaan touhuttu kotosalla. Käärmenäyttely oli jännittävä ja anoppilassa päästiin istahtamaan valmiiseen ruokapöytään.

Miika on kaikki arkipyhät töissä ja eilen saatiin Ida meille yökylään. Instagram Storiesin puolella kyselin leffasuosituksia  ja niiden perusteella valkattiin Allied (Liittoutuneet). Voin suositella leffaa muillekin, se oli koskettava  – ja Brad Pitt jäi kyllä kakkoseksi upean Marion Cotillardin rinnalla.

Meidän kodissa ei olla vaihdettu pääsiäissisustusta, nurkista löytyy kyllä muutamat pajunkissat ja rairuoho. Itselleni tunnelmaa tuo enemmänkin siivottu koti ja leikkokukat, mutta toki lasten takia pitää aina jotain viritellä. Suklaamunat ja niistä paljastuvat yllätykset taitavat kyllä kuitenkin olla pikkuväelle se kaikista tärkein juttu!

Kaktusten kaveriksi on ilmestyny muutamia uusia  kukkia. En muuten vieläkään ole saanut selville, että mikä tuo olkkarin vaaleanpunainen kukka oikein on? Tietäisiköhän joku teistä?

pääsiäinen

Ruskea pajunkissaviritelmä saa kyllä lähteä heti huomenna pois, kaipaan enemmän vihreitä ja raikkaita asioita kotiin. Mulla on aina kiire päästä eroon sesongin koristeita, tulee vain sellainen olo, että tämän on nyt nähty ja on taas aika suunnata katse tuleviin juttuihin.

Rebekka asetteli pääsiäisen kunniaksi Thaimaasta saamansa elefanttikoristeen paraatipaikalle, just hyvä! Rebekalla ja Samuelilla on kyllä ollut tässä muutaman päivän luvattaman paljon vääntöä keskenään. Päät ovat kolisseet yhteen huolella ja riidan uhka leijailee koko ajan ilmoilla, huh!

vaaleansininen collegepaitaItse olen viihtynyt collegehousuissa ja villasukissa. Sylissäni on aina joku, Teppo, lapset tai läppäri. Tänään suuntaamme illalla vielä grillailemaan ystävien luokse ja sitten pääsiäinen on taas vuodeksi taputeltu.

-Maj

6 Comments

  1. Melina 17.4.2017

    Ihanat kollaasit oot tehnyt!

    Vastaa
    • Maj 18.4.2017

      Haha, thäänks, meitsi ei kyllä oo yhtään pro näiden juttujen kanssa. Eräskin joulukollaasi herätti hilpeyttä lukijoissa, en kestä :D

      Vastaa
  2. Tiina 17.4.2017

    Kirjohuisku taitaapi olla tuo kukkanen :)

    Vastaa
    • Maj 18.4.2017

      Kiitos Tiina, se on juurikin se. Googlasin hoito-ohjeet, jotka vaikuttivat vähän monimutkaisilta. Saapa nähdä kauanko saan pidettyä Huiskuni hengissä :D

      Vastaa
  3. Tuumummi 17.4.2017

    Kukka-ananas, Aechmea Fascinata, on tuon kasvisi nimi. Kirjohuisku- nimeä siitä myös käytetään. Kaunis on!

    Vastaa
    • Maj 18.4.2017

      No jep, kiitti! Munkin mielestä tuo on niin nätti kukka, toivottavasti se pysyy hengissä mahdollisimman pitkään :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *