Terveiset lapsimessuilta, totean ystäväni sanoin; olipahan reissu, mutta tulipahan tehtyä. Köröteltiin ihan vain messuja varten tänään (tai oikeastaan eilen) Tampereelta Helsinkiin. Matka meni hienosti takapenkkiläisten osalta, Even 2-vuotias söi innokkaana rusinoita ja rallatteli koko automatkan iloisesti. Oma 7-vuotiaani puuhaili omiaan, selaili puhelinta, piirteli ja kertoili pienemmälle kanssamatkustajalleen juttuja.

Messuilta löytyi kumminkin enemmän tarjontaa vaippaikäisten, kuin isompien lasten vanhemmille. Rebekka oli useimpiin aktiviteetteihin jotenkin vähän turhan vanha. Arlan osastolla pääsi tekemään itse voileipiä ja tungos oli sen mukainen. Pettymyksiäkin koettiin, sillä hymy meinasi hyytyä Valion pisteellä, kun onnenpyörästä ei voittanutkaan toivottua välipalajuomaa tai mitään muutakaan.

Jonotettiin Hesburgeriin ihan hävyttömän pitkään ja roudattiin rattaita rappuja ylös ja alas, koska hissit olivat ruuhkaiset. Töräytettiin parkkihallissa puomille ilman lipuketta, hätävilkut päälle ja automaattia etsimään. Me ei muuten oltu edes ainoat, vaan eräskin setämies jätti autonsa odottelemaan omamme eteen ja kipaisi maksuautomaatille naama hätääntyneessä virneessä.

Poistuimme Messukeskuksesta helpottuneina ja tyylikkäästi, kuten jo tuosta edellisestä tarinasta selvisi. Toki messuilla oli paljon kivojakin juttuja ja kotiin viemisinä oli mitäpä muutakaan kuin kassillinen lastenvaatteita. Rebekka osti Shopkinseja (kuuminta hottia just nyt) – niin ja nautiskeltiinhan me pehmikset siellä kaikessa rauhassa, pienimmän (ja ehdottamasti energisimmän) messuilijan vedellessä hirsiä rattaissaan.

vimma mekot1vimma mekot2

Samuel jäi kotiin viettämään isänsä kanssa poikien päivää, kun me oltiin tyttöporukalla liikenteessä. Poden usein huonoa omatuntoa ottaessani mukaan vain toisen lapsista, mutta oikeasti pitäisi usemmin viettää aikaa vain yhden lapsen kanssa. Lapsi tuntee olonsa ehkä jotenkin erityiseksi yksin vanhemman kanssa ollessaan ja yleensä kaikki sujuu hienommin, kun ei tarvitse kilpailla huomiosta sisaruksen kanssa. Eräs kolmen lapsen äitikaverini sanoo, että lapset toimivat kuin ihmisen mieli, kun he ovat yksinään vanhemman matkassa. Pitää muuten niin paikkansa!

vimma mekot3
vimma mekot4Rebekan ihana mekko on saatu Instagram-yhteistyön merkeissä Vimmalta.

Siinä se komeilee sienimekossaan, ihmisen mieleni. <3

-Maj

4 Comments

  1. Westend Mum 24.4.2017

    Ei meidänkään messut ihan putkeen mennyt, sen parkkihallin osalta. Ohjasivat parkkeeraamaan jonnekin sellaiseen kolkkaan, missä en yleensä pidä autoa. No, takaisin tullessa en sitten meinannut löytää koko kärryä… Muutaman lisäaskeleen sai ottaa, ennen kuin auto löytyi ;)
    http://westendmum.fi

    Vastaa
    • Maj 24.4.2017

      Haha, jep, loppu hyvin, kaikki hyvin? Meidän parkkihallisekoilu oli kyllä ihan itse aiheutettua :D

      Vastaa
  2. inkeri 24.4.2017

    Ihana malli! On kyllä mekkokin:)

    Vastaa
    • Maj 24.4.2017

      Kiitos, munkin mielestä <3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *