En ole muuten hetkeäkään miettinyt, että voinko palata yläasteen aikaiseen tyyliini; hupparin ja lenkkareiden kotoisaan yhdistelmään. Nykyään tulee mietittyä vähemmän, että mitä muut ajattelevat ja keskityttyä enemmän siihen, miltä itsestä tuntuu. Jos minulle ei ole ongelma pukeutua jollain tietyllä tavalla, niin miksi se olisi kenellekään muullekaan ongelma? Ei miksikään.

huppari1

Hupparissa ja lenkkareissa oli vikkelä viipottaa vapputorin tungoksessa. Mietimme ystäväni kanssa siinä mukulakivetyksellä talsiessamme, että ai kamala, kun joskus näitäkin katuja vedettiin huikeat korot jaloissa, vaikka kuinka sattui jalkoihin ja oli hankalaa.

Iän myötä mukavuus on tullut pukeutumisessa kumminkin (ainakin vähän) tärkemmäksi, talvella ei jaksa enää värjötellä pienissä vaatteissa, liian kireät vaatteet jää kaappiin ja hyvin usein jalkoihin päätyy se  kaikista mukavin kenkäpari, mihin muuten saattaa vaikuttaa sekin, että lenkkarit on se juttu ollut jo pidemmän aikaa.

huppari2

Huppari – & Other Stories
Farkut – Bull & Bear
Tennarit – adidas
Laukku – LV

huppari3
huppari4
huppari5
huppari6Aurinkoisena päivänä on tuo hymykin vähän herkemmässä. Viihdyin tässä asussa ja kerrankin kuvien ottaminen oli helppoa, muutama räpsy ja se oli siinä.

Hiusten suhteenkin otin rennosti, huomaatteko? Kotinutturahan se siellä keikkuu iloisesti takaraivollani :)

-Maj

2 Comments

  1. Eve 3.5.2017

    Toi asu on ihan mun näköinen, hassua kuinka voi olla yhtä aikaa rennon mutta siistin näköinen. :-) Näytät aina kauniilta!

    Vastaa
    • Maj 3.5.2017

      Moi Eve! Ihan varmasti huppari on rähjäisen näköinen, mutta mä niin pidän siitä. Ja olipas aika ihanasti sanottu, kiitos <3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *