vimmacompany2vimmacompany1vimmacompany5vimmacompany33vimmacompany3vimmacompany4vimmacompany7

Aina ei ole helppoa hymyillä, mutta silloin kun on, kannattaisi tehdä se isosti. Tartuttaa hyvää fiilistä ympärille. Useammalla läheisellä tuntuu olevan rankat ajat meneillään, eikä tuo kevätkään meinaa millään lähteä.

Sorrun negatiivisuuteen itsekin ihan liian helposti ja olo tuntuu raskaalta, vaikka tällä hetkellä ei varsinaisia syitä synkistelyyn ole. Muiden murheet kummittelevat mielessäni, ei sille voi vaan mitään. En koe kenenkään kuormittaneen minua, haluankin tietää lähimmäisteni asioista ehdottomasti, silti huomaan jääväni miettimään niitä vähän liiankin pitkäksi aikaa.

Ystäväni sanoi, että negatiiviset tunteet pitäisi sanoa ääneen, päästääkseen niistä irti. Kuinka purkaa pahaa oloa, tartuttamatta sitä toiseen? Kuinka oppia kuuntelemaan, mutta myös päästää irti, niin ettei jää vellomaan toisen huoliin?

Tänään on ollut aivan sekopäinen päivä ja kello on vasta kolme. Koko ihmisen tunneskaala on käyty läpi, ihan kuin olisin taas 5-vuotias. Ollaan pohdittu rakkautta ja sen monimutkaisia kiemuroita, kohotettu maljaa Young Lions Finland -voiton kunniaksi ja puhuttu kaikesta, työasioista ja elämäntarkoituksesta.

Voimaannuttavaa torstaita,
Maj

 

Suositellut postaukset

8 Comments

  1. Tiia 11.5.2017

    Että tuo Samuel on herttaisen näköinen<3

    Vastaa
    • Maj 12.5.2017

      Hän osaa kyllä olla oikea aurinko ja hänen hyväntuulisuutensa tarttuu muihinkin, mutta sama juttu myös silloin, kun myrskyää! :D

      Vastaa
  2. Iina 11.5.2017

    Samoja juttuja mielessä tällä hetkellä. Tosin me ollaan nyt miehen kanssa ne joilla on itsellä se suru ja usein huomaa miettivänsä, ettei viitsi ”enää” aina puhua muiden kanssa asiasta, ettei niiden tarvitsisi koko ajan miettiä meidän surua. Ei viitsisi kuormittaa muita surulla, mutta ei oikein itse osaa jutella mitään kivaa kevyttäkään. Tai osaa tietty, mutta ei niin paljon. Meidän esikoispoika kuoli kohtuun 1,5kk sitten vähän raskauden puolivälin jälkeen ja se super onnellisuus vauvasta ja jännittynyt odotus uutta elämänvaihetta kohtaan muuttui yhtäkkiä kovaksi suruksi. En ole koskaan ennen kokenut mitään isompia suruja elämässä (onneksi) niin tuntuu jotenkin uskomattomalta, että nyt näin kävi meille ja meidän vauva on nyt haudattuna hautausmaalla. Mutta ei voi muuta kun mennä eteenpäin ja päivä kerrallaan… Ja puhua asiasta muiden kanssa, koska se oikeesti auttaa. :)

    En oo muuten varmaan koskaan ennen kommentoinut, vaikka muutaman vuoden olen jo seurannut sun blogia silloin tällöin. Asutaan vielä samassa kaupunginosassa niin tulee nähtyä välillä auton ikkunasta kun oot lenkillä. :) Mutta kiitos kivasta blogista!

    Vastaa
    • Maj 12.5.2017

      Moikka Iina!
      Mä luin eilen sun kommentin ja mietin, että miten mä voisin vastata sulle – ja mitä ylipäätänsä voisin sanoa. Olen niin pahoillani teidän puolesta. Painitte niin ison murheen kanssa, että se vetää hiljaiseksi. Onneksi voitte kuitenkin puhua asiasta läheisten kanssa ja hienoa, että se on auttanut jaksamaan. Niin paljon voimia sinne.

      Ja hei saa tulla nykäisemään hihasta – tai huikata auton ikkunasta, miten hyvänsä <3

      -Maj

      Vastaa
  3. Anni 11.5.2017

    Aivan ihana pikkuneiti teillä!

    Vastaa
    • Maj 11.5.2017

      Hahaha, jaa Samuel-neiti?😂

      Vastaa
  4. Mummu 12.5.2017

    Sampassa paljon enonsa näköä, vai onko se nuot hiukset:)

    Vastaa
    • Maj 12.5.2017

      Hmmm… Sekä että, sanoisin! :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *