Siinäpä kevään polttavin kysymys? Olen ystäväni Emmin kanssa samaa mieltä siitä, että mitä pidempi aika edellisestä lenkistä on kulunut, sitä vaikeampaa lähdöstä tulee. Olemme yhdessä hölkötelleet ympäri Tamperetta jo monta vuotta. Yhteinen lenkkeilyharrastus oli helppo aloittaa, koska asuimme naapureina ja olimme molemmat pienten lasten äitejä, joille pelkästään pieni hengähdystauko lapsiperheen pyörityksestä toimi loistavasti motivaattorina. Ensimmäinen tavoitteemme oli osallistua 2014 kesällä puolimaratonille. Nyt puolikkaita on juostuna neljä – ja kuntoni on surkeampi kuin aikoihin. Miten tässä näin on päässyt käymään? Miten löytää lenkkeilyn ilo uudestaan?

lenkkeilyinspis1

Syynä tähän kuntooni ovat varmasti jalkavaivat, jotka alkoivat viime vuoden loppukesästä. Syytän myös lenkkikamun (ja parhaan tsempparin) puutetta, sillä Emmi oli muuttanut pois Tampereelta. Syksyllä jalat kipeytyivät hölköttelemisestä ja se teki minut todella ärtyneeksi. Pidemmänkin tauon jälkeen molemmista jaloista akillesjänteet turposivat ja tulivat kipeiksi.  Yritin viritellä muita harrastuksia, kävin joogassa ja salilla, mutta mikään ei oikein ottanut tuulta alleen. Talvella heitin muutamia juoksulenkkejä, mutta voin kertoa, että se oli tahkeaa, jalat lipsuivat ja painoivat, enkä vaan jaksanut juosta. Luovutin ja aloin käymään lähinnä kävelylenkeillä Teppo-koiran kanssa, samalla kun puhuin puhelimessa ja joskus sain myös kamuista seuraa.

lenkkeilyinspis2

Jalkani vaikuttavat nyt vihdoinkin olevan täysin kunnossa, olivat kyllä jo talvella, mutta vasta nyt olen aloitellut lenkkeilyä uudelleen. Ensimmäiset juoksulenkit eivät todellakaan ole olleet mitään herkkua, päinvastoin. Vanha aisaparini Emmi muutti pari viikkoa sitten takaisin Tampereelle ja ajattelimme laittaa lenkkikuviot taas kuntoon, miten mahtavaa! En ikinä kieltäydy lenkistä kaverin kanssa laiskuuden takia, mutta siitä syystä saattaisin silti jättää yksin menemättä. Kiireeseen vetoan myös mielelläni.

Varmasti joku ehkä mietiskelee, että mitä järkeä on lähteä väkisin lenkille. Sen vuoksi, että ärsyttävän alkukankeuden jälkeen lenkkeily on ihanaa. Kun juoksu lähtee kunnolla rullaamaan, niin se on mahtava, sellainen voittamaton tunne. Lenkkeily käy itselleni terapiasta, se on ilmaista, lähteminen onnistuu oman aikataulun mukaan koska vain – ja missä vain, eikä harrastus  vaadi käytännössä kuin hyvät lenkkarit. Juoksulenkit selvittävät ajatuksia ja sen jälkeen olo on ihan mieletön.

lenkkeilyinspis3lenkkeilyinspis4

Siinä tulikin aika monta motivaattoria jo lueteltua, haha! Minua motivoi myös keväinen ilma, mieluummin ulkona juoksentelemassa, kuin sisällä. Tsemppaan itseäni myös uudella soittolistalla ja jotkut sanovat, että uusien sporttivaatteiden hankkiminenkin auttaa. Joskus myös tuntuu mielekkäämmältä juosta paikasta a paikkaan b, eikä mitään perinteistä lenkkiä kotiovelle ja takaisin. Säännöllisyys tulkin tuossa jo aikaisemmin mainittua.

Kolmena edellisvuonna olen ilmoittautunut kesäisin juoksutapahtumiin, mutta tänä vuonna en ole oikein varma, että haluanko? Toki sekin on yksi keino motivoitua, mutta ehkä välivuosi voisi olla paikallaan.

lenkkeilyinspis5

Ykköstavoitteenani on kunnon kohentaminen ja se, että juoksusta tulee kevyempää. En myöskään laittaisi pahakseni, jos farkut lakkaisivat kiristämästä, mutta siitä en jaksa ottaa paineita. Kertokaahan, että millä motivoitte itsenne lähtemään lenkille? 

9 Comments

  1. Eveliina 16.5.2017

    Mä motivoin itseäni sillä että jo pelkkä ulos lähtö riittää. Se, että saan lähdettyä sinne lenkille, tulipa sitten käveltyä tai juostua ajasta ja matkasta riippumatta. Juoksu on itsellä ollut myös tauolla (jo turhan pitkäänkin) ja tarkoitus olis kevään ja kesän mittaa aktivoitua siinäkin. Salilla käynti on nyt alkanut rutinoitua osaksi arkea, mutta edelleen se lähteminen ja lähtökynnyksen ylittäminen ja madaltaminen on työn alla niin lenkille lähdössä kuin salille menossa.

    Vastaa
    • Maj 17.5.2017

      Jep, se lähteminen. Mun pitää aina päättää, että juoksen – tai muuten ei tuu mittään :)

      Vastaa
  2. inkkari 16.5.2017

    Toivotaan, että nämät aurinkoiset säät saa reippaamman mielen ja inspiraation lenkkeilyyn.

    Vastaa
    • Maj 17.5.2017

      No todellakin toivotaan ja kyllä aurinkoisella säällä on aina enemmän energiaa ja tulee helpommin lähdettyä!

      Vastaa
  3. Katja 17.5.2017

    Seura on kyllä ollut ykkönen, nyt kun keväään treenasimme miehen kanssa puolikkaalle. :) Tsemppiä, juoksussa on kyllä valitettavasti niin monet vaivat vaarana!

    Vastaa
    • Maj 17.5.2017

      Kiva, että viihdytte yhdessä lenkillä ja teillä on mahdollisuus käydä kaksistaan treenaamassa sekä samalla viettää siinä laatuaikaa :) Me mennään aina erikseen, koen sen helpommaksi, kun ei tarvitse lastenvahtia jne. ja toisaalta myös ärsyynnyn helposti, kun Miikan jalka nousee paaaljon kevyemmin, kuin omani, vaikka kuinka reenaisin :D

      Vastaa
  4. SallaK 17.5.2017

    Mä taas tykkään juosta yksin, saa mennä hitaasti tai lujaa, eikä tarvitse puhua :D
    Kävelylenkille seuralainen on kiva, matka menee joutuisammin!

    Itse nautin siitä juoksuhetken fiiliksestä, kun saa olla omassa rauhassa hetken. Lapsiperheen arki on muuten sitä, että koko ajan joku on jotain vailla.
    Myös maisemat, hyvä musiikki ja niin edelleen, tuovat sitä siistiä fiilistä.
    Saatikka uudet lenkkarit tai vaatteet, nehän suorastaan lennättävät eteenpäin :)

    Juoksuiloa ja intoa sinnekin :)

    Vastaa
  5. Leen-mummi 18.5.2017

    Mun ”lenkkeily” tapahtuu lapsenlapseni Maxin kanssa pari kertaa viikossa. Toi juoksu/kävely olis tosi kivaa hyvässä säässä!

    Vastaa
    • Maj 18.5.2017

      ja etenkin hyvässä seurassa! ;) Musta saat kyllä lenkkikaverin, jos on tarvetta <3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *