*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Arabia

Aloitin tammikuussa Arabian vuosiyhteistyön ”Syödään yhdessä?” –postauksella, haastoin itseni ja teidät syömään useammin yhdessä. Neljä kuukautta on hurahtanut kuin siivillä ja voi vitsit kuinka usein olen saanut syödä niin rakkaimpien, kuin uusienkin ystävien ympäröimänä. Olen oppinut tosi paljon kokkailusta muilta, eli yhdessä tekeminen on ollut antoisaa.

En ehkä enää stressaakaan ruokajutuista ihan niin paljon kuin ennen, vappuna kippasin naureskellen epäonnistuneet muffinsit roskiin ja tuumasin, että yritetäänpä uudestaan. Tiedättekö, ennen olisin aika varmasti alahuuli vapisten heittänyt patalaput hiivattiin. Olen päässyt myös ainakin kerran yllättämään, eräs ystäväni naljaili lasten synttäreillä perinteeksi muodostuneesta kakun tilaamisestani, vaikka kakku olikin kotitekoinen, joten pieni pilkka osuikin omaan nilkkaan, hahah!

arabia1
arabia2
arabia3

Minulle on aina ollut  luonnollista kutsua ihmisiä kotiini ja monesti päädymme kamujen kanssa olemaan juurikin meillä. Se on helpointa kaikille, etenkin jos olemme porukan ainoat ”lapselliset” – ja vaikka ei oltaisikaan, niin siitä huolimatta kotimme valikoituu usein illanviettopaikaksi. Arabialta saadut, uudet astiat ovat olleet siis kovassa käytössä.

Kuvien sinivalkoiset Tuokio-sarjan astiat olette saattaneet bongata täältä blogista tai Instagramin puolelta? Ajattelin ensin, että e-hei, ei sovi meille sitten yhtään, mutta hiljalleen lämpenin Tuokiolle – ja nyt pidän näistä valtavasti, enkä muita astioita käyttäisikään. Miika taas tykästyi näihin välittömästi, ne kuulemma muistuttivat lapsuudenkodin ikivanhoja Arabia-astioita. Pyrin yleensä rennon tyylikkäisiin kattauksiin, pitäisi uskaltaa vaan kokeilla erilaisia juttuja paljon rohkeammin.

arabia4
arabia5
arabia7
arabia8

Nämä kuvien tapas-henkiset herkut valmistettiin porukalla. Pääsiäisenä vietimme iltaa hyvän juoman ja ruuan merkeissä, jokainen toi mukanaan jotain ja osallistui ruuanlaittoon, tavalla tai toisella. Kaikki vieraamme eivät etukäteen tunteneet toisiaan, joten keittiössä hääräily olikin loistava tapa tutustua. Yksi vieraistamme oli Jose, joka on ammatiltaan kokki. Hän tekaisi lohiruisnappeja, jotka olivat täydellisen makuisia kaikkien mielestä, pitääpä joskus koittaa tehdä niitä itse ja jakaa teillekin ohje.

arabia9
arabia10
arabia11Malja ystäville – ja yhdessä syömiselle!

Yhteistyö Arabian kanssa jatkuu, kuten myös yhdessä syöminen ja kauniimmat kattaukset ovat ihan varmasti tulleet jäädäkseen. Arabian ystäville minulla on ihania uutisia; Helsinkiin (Pohjois Esplanadi 23) on juuri avattu uusi upea Arabian myymälä!

Espan myymälästä löytyy koko Arabian tuotevalikoima. Myymälän kaunis ja kotoisa sisustus on totetutettu yhdessä Lundian kanssa. Suosittelen lämpimästi poikkeamaan, vaikkakaan ulos ei varmasti pääse ihan tyhjin käsin, mutta kauniit, ajattomat ja kestävät astiat ovat kyllä loistava hankinta.

-Maj

Suositellut postaukset

4 Comments

  1. Rena 2.5.2017

    It looks very beautiful!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  2. Inkkari 2.5.2017

    Ihanat nuot sini/valkoiset astiat. Monet vinkit olen ottanut sinun ruokajutuista, kiitos!

    Vastaa
  3. JennaOo 4.5.2017

    Oih mitä lautasia!

    Vastaa
    • Maj 5.5.2017

      No joo, nämä on niin ihania, sinivalkoinen on jotenkin niiin raikas yhdistelmä:)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *