*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Silmäasema

Meni monta vuotta, että en oikeastaan osannut käyttää aurinkolaseja. Mistään ei löytynyt mieluisaa mallia ja näytin useimmissa laseissa  omasta mielestäni jotenkin vähän hassulta. Edelleenkin sopivien aurinkolasien löytäminen ei ole aivan yksinkertaista, mutta kun löytää ne oikeat, niin tekisi mieli kulkea ne silmillä pimeässäkin. Aurinkolasit ovat sittemmin pelastaneet monta tilannetta, uskokaa pois!

Olen myös usein ihastellut jonkun toisen nenällä keikkuvia aurinkolaseja, mutta sitten ne eivät olekaan sopineet minulle. Silmäaseman kamppiksen myötä tutustuin Kate Spade –aurinkolasimallistoon ja löysin yllättävänkin helposti itselleni ihanat lasit eli ne oikeat! Kyllä, monikossa, sillä valitsemaani mallia löytyy kahdessa värissä, ruskeilla kehyksillä ja linsseillä ja mustana. Päädyin kuitenkin ruskeisiin, sillä myyjänkin mielestä ne olivat pehmeämmät sekä sopivat kivasti ns. omiin väreihini.

katespade9
katespade3

Kate Spade -aurinkolasimallisto on hauska ja rohkea, laseista löytyy mietittyjä yksityiskohtia. Vienan pyöreiden aurinkolasien sangat ovat glitteriä ja omani ovat pinkit sisäpuolelta, kummatkin Noorat olivat myös löytäneet itselleen hyvännäköiset silmä -ja aurinkolasit.

Mulla on aika kapea kasvojen malli ja useimmat aurinkolasit valahtavat koko ajan alaspäin. Tässä mallissa sangat ovat ohuet, kevyet sekä tukevat ja lasit pysyvät oikeastikin hyvin päässä. Kate Spade -aurinkolasit on mahdollista saada myös haluamillaan voimakkuuksilla.

katespade8
katespade6
katespade5

Mulle on myös tärkeää, että aurinkolasit sopivat mahdollisimman monien asujeni kanssa yhteen ja nämä ovat mielestäni juuri sellaiset, olematta kuitenkaan yhtään tylsät. Hei, sama taitaa päteä myös asuihin, niidenkin pitää olla moneen tilanteeseen taipuvat, kuten tämä mekko ;)

katespade4
katespade1
katespade7
katespade2Kuvat – Arttu Mustonen

Kannattaa käydä tsekkaamassa Kate Spade -mallisto, täältä pääset ihastelemaan silmä -ja aurinkolaseja ja aika kivoja ovat myös nuo lasien kohdalla olevat alennusmerkitkin ;)

Omat lasini kävin noutamassa Tampereen Hämeenkadun myymälästä ja siellä oli kyllä hyvä valikoima Kate Spadeja, jos vaikka joku tahtoo käydä sovittelemassa. Palvelussakaan ei ollut mitään moitteita, terveisiä vaan Hämeenkadulle; ruskeat lasit olivat nappivalinta, kiitos vinkistä!

-Maj

4 Comments

  1. Hanne 29.6.2017

    Just eilen kävin omani valitsemassa ja samat Kate Spadet päädyin ottamaan, ne vaan oli siinä eikä tarvinnut muita kokeilla!

    Vastaa
    • Maj 30.6.2017

      No jooo! Hyvä valinta ;) Nää on kyllä tosi kivat <3

      Vastaa
  2. Maija 30.6.2017

    Ihana tuo mekko! :)
    Mistä se on?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *