Saatiin nauttia heti aamulla joululauluista, kun Samuel kaivoi jostain esille Soivan joululaulukirjan, josta löytyy 30 kauneinta joululaulua. Kirja oli luonnollisesti ainoa tavara, jonka hän halusi pakata mukaan mökille. No, ainakin lämpötilat ovat lähes samat niin jouluna kuin juhannuksena, joten mikäs siinä. Miikan perheen kesämökillä ei tule vesi, eikä sähköjäkään ole ja vaikka mökille on alle tunnin matka, niin siellä tuntee olevansa kaukana kaikesta hulinasta.

Mökillä me grillattiin ja saunottiin, oltiin vaan. Istuttiin kuistilla katselemassa lasten touhottamista. Kuunneltiin linnunlaulua – ja toki myös niitä kauneimpia joululauluja. Järivesi oli tietenkin hyytävän kylmää, mutta avantouinti on karaissut meikäläisen. ”Samuel Pirkkala” harrasti mäkihyppyä saunassa tunkemalla jalkansa kahteen vesisaaviin. Tuo meidän pienin on kyllä varsinainen Vaahteramäen Eemeli – tai siis Pirkkalaksi häntä nykyään kutsutaan.

mökkilife7
mökkilife1
mökkilife2
mökkilife3
mökkilife4
mökkilife5
mökkilife6

Ajeltiin illaksi vielä kotiin. Takapenkkiläisten nukkuessa, kuunneltiin Miikan kanssa vanhoja iskelmiä ja ihmeteltiin, kuinka vihreää joka puolella on.

No, mutta onhan se  juhannus vielä tänäänkin ja seuraavaksi suunnataankin ruokakassien kanssa ystävien luokse. Toivottavasti teillä on ollut ihana juhannus, viileästä säästä huolimatta <3

-Maj

8 Comments

  1. Maria 24.6.2017

    Voi kuinka kaunista!

    Vastaa
    • Maj 27.6.2017

      Moi Maria! Mä kans hoin tuota lausetta koko Juhannuksen, joka paikassa on nyt niin vihreää ja ihan superkaunista <3

      Vastaa
  2. Inkkari 24.6.2017

    Kuvista välittyy kiva juhannustunnelma vaikka sää on mitä on.

    Vastaa
    • Maj 27.6.2017

      No jep, säälle me ei voida mitään, mutta aika monelle muulle jutulle kylläkin ;) <3

      Vastaa
  3. Anna-Mari 25.6.2017

    Voi Pirkkala :D Ihana juhannus ollut teillä! Kauniita kuvia taas.

    Vastaa
    • Maj 27.6.2017

      Älä muuta sano, Pirkkala oli taas ihan liekeissä! Mökkisaunassa piti olla tarkkana, olin ihan varma, että sattuu jotain ”:)

      Vastaa
  4. Merita 25.6.2017

    Ihana tunnelma. Mun Juhannus oli täydellinen, ihan vaan siksi ettei suunniteltu mitään eikä tehty mitään ihmeellistä. Joskus vaan se riittää 💗

    Vastaa
    • Maj 27.6.2017

      Kiitoksia! Mun mielestä tosi usein juurikin se tavallinen on kaikista paras :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *