Tapasin eilen muutamia tuttuja, vaihdettiin kuulumisia ja kaikilla tuntui olevan paljon ihania suunnitelmia ja ulkomaanmatkoja tiedossa. Kun tuli mun vuoro kertoa kuulumisia, niin en osannutkaan oikeastaan kertoa mitään. On kyllä ollut aika kivaa, mutta mitä me oikeastaan ollaan tehty? Ei kai mitään ihmeellistä. Ei olla lähdössä minnekään, eikä olla suunniteltu mitään. Tuntuu ihan siltä kuin olisin ollut menossa koko vuoden, ennen tätä kesäkuuta.
Kesäkuun ihanuus on varmasti ollut juurikin suunnittelemattomuudessa. Meillä ei ole reissuja tiedossa ja veikkaan vähän, että ei niitä tulekaan, ellei jostain taivaalta tipahda täydellistä tarjousta tai ilmaisia lentoja suoraan syliin. Oleellisinta on kai vaan päästää irti siitä ajatuksesta, että pitäisi tehdä jotain tekemisen tai tavan vuoksi, ei tarvitse.
Juuri nyt on hyvä näin. Aamulla on kiva miettiä päivän ohjelma ihan fiiliksen mukaan ja ainahan sitä voi lähteä, jos omat fiilikset muuttuu, mutta ei tosiaan siksi, että pitäisi.
”Arvaa mitä? Mä nielasin appelsiinin siemenen ja kohta mun suusta kasvaa appelsiinipuu.” Muistan pienenä piilotelleeni joka paikkaan appelsiinin siemeniä, koska kuvittelin niistä kasvavan ihan tuosta noin vain puita. Mietin, miten äiti tulee hämmästymään.
Tämän päivän suurin ohjelmanumero oli kaupassa käynti, futistreenit ja appelsiinimehun puristaminen. Olen onnellinen, että tuo hattupäinen tyyppi jaksaa välillä puuhastella mun kanssa kotona, kun toinen jo viilettää letit viuhuen kavereidensa kanssa menemään.
Milloin tai missä välissä olen tullut tähän tilanteeseen? Mun mielestä ihmiset oli vähän ärsyttäviä, kun he katselivat mun vauvaa ja hokivat; kohta se menee jo kouluun. Heh-heh. Ja vieläkin ärsyttävämpää on, että miten oikeassa he olivatkaan.
-Maj
Malttamattomat & nälkäiset!
