Alan yhä vaan vahvemmin uskoa parhaiden asioiden tapahtuvan suunnittelematta, ilman odotuksien tuomia paineita.

Minulla ei vielä aamupuuroa lapsille keitellessäni ollut aavistustakaan, että näkisin tänään parasta ystävääni ja päätyisin spontaanille luontoretkelle, herkuttelemaan kioskilta ostetulla kookosjätskillä, poseeraamaan ystävän kesäisiin kamppiskuviin vekkihameessani (kunhan ensin pideltiin autossa kaatosadetta) tai ostamaan huoltsikan tyhjyyttään ammottavasta vihannestiskistä munakoisoa – ja syömään siitä tehtyjä pizzoja Prosecolla kilistäen.

 

luonto1
luonto2

En taida olla mikään luontotyyppi, mutta huomaan kaipaavani tasaisin väliajoin metsään, vaikka edes lenkille. Metsässä on hyvä hengitellä ja tällä hetkellä luonnon vihreys on jotain aivan hämmentävän kaunista. Useimmiten kuljeskelen ja ihastelen vakkarilenkkini maisemia yksin, mutta miten hauskaa onkaan esitellä tutut pitkospuureitit ja maisemat toiselle ja ihmetellä niitä yhdessä.

luonto3
luonto4
luonto5
luonto6
luonto7
luonto8
luonto9
luonto10

Idan piti vain piipahtaa meillä ennen Helsinkiin lähtöä, mutta vierailu venyikin iltaan asti, mikä oli vain, no parasta. Samuel Pirkkalakin totesi smoothiemestari-Idan surautteleman iltapalan olevan ihan liian hyvää. Tästä ihan tavallisesta, sateisesta, sunnuntaista tulikin kaikkine peruspuuhineen niin suloisen ihana, että meinaan juuri nyt pakahtua. Voisivatpa kaikki sunnuntait vaan olla aina näin kivoja.

Tähän on hyvä lopettaa ja aloittaa uusi, toivottavasti vielä edeltäjäänsäkin parempi viikko.

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *