Meillä on täällä pieni kriisi ulkokukkien kanssa, ne on kaikki puoliksi kuolleita. Vanha kunnon laventelinkin nuupottaa. Oi voi! Takapihan nurmikon kanssa ollaan myös tehty ihan naurettavan paljon duunia, mutta nurtsi kasvaa jostain syystä edelleen harvakseltaan. Onko teillä ollut ongelmia kesäkukkien kanssa? Ainoat kasvit mitkä meillä edelleen kukoistavat on kaktukset.

luonnonkukat1luonnonkukat2luonnonkukat3

Kun aurinko on ollut kadoksissa, kesää ollaan tuotu kotiin muilla tavoilla; ostamalla torilta mansikoita, herneitä ja kirsikoita. Lapset ovat innostuneet myös keräilemään kukkia, joista me ollaan tehty kaikenlaisia asetelmia, perinteiseen perjantaipuskaan käyttämäni eurot ovat säästyneet. Erään sadepäivän ohjelmanumero oli kukkien kerääminen, ketään ei pieni kastuminen edes haitannut ja komeat kukat saatiin saaliiksi.

luonnonkukat4luonnonkukat5

Kartoitettiin vapaat maljakot ja pidettiin ne mielessä, kun lähdettiin keräilemään kukkia. Kaatimet toimivat myös loistavasti maljakkoina. Nuo meidän pienet maljakot on kaikki ostettu eurolla tai parilla H&M:ltä.

kukka1kukka2

kukka3kukka4
Tosi pienellä saa vähän väriä ja kesäfiilistä kotiin!

Tänään kyllä ollaan saatu nauttia ihanan aurinkoisesta päivästä, ensin hengattiin takapihalla ja sitten lähdettiin parin ystävän kanssa piknikille. Eipä sitä mitään ihmeellistä kaipaa tai edes tarvitse, jos aurinko vaan paistaa, on se niin outo juttu!

Superihanaa ja aurinkoista viikonloppua teille kaikille <3

-Maj

Suositellut postaukset

3 Comments

  1. Kirsi 15.7.2017

    Se juju siihen, etteivät kesäkukat kuole, on se, että ruukussa on pohjassa reikä. Minulla kuoli siihen saakka melkein kaikki kukat ennenkuin tajusin, että en vain osaa kastella sopivasti, vaan kastelen aina liikaa. Nyt voin rauhassa kastella useita kesäkukkia ja aina ovat loistaneet (kunhan vedelle löytyy poistoaukko ruukun pohjasta). Lisäksi tietyt kukat eivät tykkää sateesta, joten ne pitäisi laittaa katoksen alle, mutta näitä on aika vähän. Hyvin ovat nousseet taas minun kukat piiskaavan sateen jälkeen. Pihassa tällä hetkellä rautayrttiamppeli, riippapelargonia, mårbacka pelargonia, laventelia, morsiushuntua, petuniaa….

    Vastaa
  2. johanna 16.7.2017

    Minullakin kesäkukat kukkii ihan villisti ja uusia nuppuja pukkaa koko ajan. Kun taimet olivat vielä pieniä lannoitin niitä joka kastelukerralla Kekkilän kesäkukkaravinteella. Sitä myydään pienissä purkeissa ja on sellaista vaaleanpunaista raemaista ravinnetta . Uskon tuon lannoituksen juuri johtaneen tuohon runsaaseen kukintaan. Toinen on tietysti tuo kastelu eli ei liian vähän mutta ei liikaakaan vettä. Meillä on aurinkoisella puolella pelargonit, verbenat ja petuniat . Ja kiva viheristutus on muuten traakkipuu + suikeroalpi. Myös murateista saa näyttävän viheristutuksen kun istuttaa niitä useampia esim korkeaan ruukkuun. Varjon puolella meillä viihtyvät hortensia, keijunmekko ja rungollinen verenpisara. Ja betonisessa seinäamppelissa on lankaköynnös. Se muuten viihtyy tosi pitkään ulkona. Viime talvena heitin pois vasta joulukuulla . Ihanaa kesän jatkoa ☺

    Vastaa
  3. Inkkari 16.7.2017

    Söpöjä kesäkukkakimppuja.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *