En ole ehtinyt paneutua kunnolla kirjoittamiseen pitkään aikaan. Pelkään koko ajan kesän menevän tavallaan huomaamatta ohi. Kurkkua kuristaa ajatuskin syksystä ja kaikista tavallisista arkirutiineista. Venytän mielelläni kesää niin pitkälle kuin ikinä pystyn. Joka vuosi sama juttu. Mutta onneksi nyt on kuitenkin vasta heinäkuu.

 

melankolista1

Ystävieni äänissä kuuluu innostus, kun puheissa vilahtaa syksyn tapahtumat, en itse millään jaksa ajatella niin pitkälle. Syksystä tulee tänä vuonna erilainen, Rebekka aloittaa ekaluokan. Se on iso etappi pienen ihmisen elämässä, toki myös omassani. Koulunaloitusasiaa on tullut ihmeteltyä muidenkin toimesta. ”Kuvittele, että sun lapsi menee jo kouluun!” Niin, olen kyllä kuvitellut monta kertaa, enkä tiedä olenko yhtään valmis siihen.

melankolista2

Blogi on lomaillut kanssani, varmasti moni teistäkin on kesäpuuhissa ja ruudun tuijottaminen on vähäisempää? Niinä muutamina aurinkoisina iltoina meinaa hengästyttää, kun haluaisi tehdä kaikki mahdolliset jutut yhtäaikaa. Eilen otettiin Teppo mukaan ja lähdettiin lasten kanssa kiertelemään kaupungille ilman mitään päämäärää, oli ihan mielettömän ihanaa.

 

melankolista3malankolista4melankolista5

Ekat superman-jädet värjäsivät suut sinisiksi. Ihmeteltiin siinä sillalla maisemia ja auringon laskiessakin tarkeni vielä hyvin. Parasta.

-Maj

2 Comments

  1. Päivi 17.7.2017

    Eilen olikin ihan mahtava sää. Aurinko paistoi koko päivän. Sai kerättyä d-vitamiinia. :) Vielä ehtii nauttia kesästä.

    Vastaa
  2. inkkari 18.7.2017

    Voi, vielä on kesää jäljellä. Ilmat taitaa vaan parantua.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *