*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & K-Citymarket

Koulu alkaa huomenna,  enkä tiedä kumpaa täällä jännittää enemmän, äitiä vai tytärtä. Kaikki hankinnat sisäkenkiä lukuun ottamatta on tehty ja muutenkin ollaan henkisesti valmistauduttu parhaamme mukaan,  huh!

Samuel siirtyy 5-vuotiaiden eli viskareiden puolelle päiväkodin sisällä, mutta muuten hänellä kuviot eivät juuri muutu viime vuodesta. Lapsilla on takana pitkä kesäloma ja nyt me kaikki taidamme kaivata jo tekemistä, vaikka kuten sanottua, haikeaahan tämä muutos tietysti aina alkuunsa on.

mywear_lapset1

Lasten vaateasiat ja muutkin tarvittavat varusteet ovat tosiaan nimikointia vaille valmiina. Meidän lapsilla ei ole erikseen päiväkotivaatteita, mutta puen heille yleensä käytännöllistä ja mukavaa trikoota tai collegea päälle hoitopäivinä. Tietysti kannattaa vähän katsoa, että jos päivän ohjelmassa on maalausta, niin kannattaa pukea sen mukaan vaatteet, ehkäpä silloin kannattaa jättää se kaikista lempparein paita kotiin.

Olen kirjoitellut täällä blogissa nyt lähiaikoina pariin otteeseen lastenvaatteista, on kivaa päästä esittelemään teille, sekä itsekin testaamaan, vaatteita eri valmistajilta ja hintaluokista. Tällä kertaa esittelyssä on K-Citymarketin oman merkin, mywearin lastenvaatteet.

mywear_lapset2
Rebekalle valittiin yhdessä kaksi asua, jotka ovat helpot ja mukavat päällä, sekä sopivat hyvin kouluun ja vapaa-ajan menoihin. Vaaleanpunainen collegemekko ja leggarit täyttävät kaikki kriteerit, molemmat mywearia. Ostin samalla samanlaiset harmaatkin leggarit, sillä niitä ”kuluu”.

mywear_lapset3

Toisessa asussa on hauskat kukkakuosiset collegehousut, joihin on helppo yhdistää yksivärisiä trikoopaitoja. Mywearin lastenvaatemallistossa on helppoja arjen perusvaatteita; lyhyt- ja pitkähihaisia trikoopaitoja, huppareita, collegehousuja, tunikoita.  Malliston vaatteet ovat myös lompakkoystävällisiä, leggarit maksoivat 9 euroa kappale, tunika 15 euroa ja housut 20 euroa.

mywear_lapset7

Samuelilla on päällään  collegehousut, joita löytyy useammassa värissä. Pojan vaatteet on 110 cm kokoa, mutta kuinkas ollakaan, nappasin trikoopaidan vahingossa koossa 104 cm, se on sopiva juuri nyt, joten täytyy ottaa heti käyttöön.

mywear_lapset4
Jos lapsen päiväkotiin vaatettaminen on uusi asia ja kaipaat muistilistaa päiväkodin alkuun, niin täältä löytyy ja samasta paikasta voi käydä myös lukaisemassa vinkit koulun aloitukseen. Älkää unohtako nimikointia, ilman sitä päiväkodin henkilökunnan on mahdotonta tietää, mikä vaate tai asuste on kenenkin. Pakko myöntää, että olen maailman huonoin siinä hommassa ja nimikointi on jäänyt useampana vuotena siihen viimeiseen mahdolliseen iltaan.

Cittarissa on myös hyvä valikoima lasten ulkovaatteita ja kenkiä. Jos oikeanlaisten, etenkin oikean kokoisten kenkien valitseminen lapselle on haastavaa (ainakin minusta on!) niin kannattaa lukaista ennen ostoksille menoa tämä opas.

mywear_lapset5
Sampalle ostettiin Reiman sadetakki pieneksi menneen tilalle yhden ruokakauppareissun yhteydessä. Tämän hetken lemppariväri on ”sinkku”, kuten kuvasta näkyy. Ostan aina Rebekalle mustat välikausi-, toppa-, ja kurahousut, pieneksi jäätyään ne siirtyvät  suoraan Sampan käyttöön. Kurikset, check!

mywear_lapset6
Arvostan kovasti markettien kattavaa lastenvaatevalikoimaa, useammankin kerran olen napannut jotain tarpeellista mukaan ruokaostoksia tehdessäni. Ikävä kyllä, jokusen kerran jotkut toppahanskat tai kuravaatteet on kadonneet päiväkodista ja uudet on tietenkin ollut pakko hakea vielä samana iltana tilalle!

Onko teillä isompien lasten vanhemmilla jotain hyviä vinkkejä kaltaiselleni jännittävälle, tulevan ekaluokkalaisen äidille? Ja kertokaahan, että mitäs tykkäsitte näistä asuista?

-Maj

11 Comments

  1. Rena 9.8.2017

    The pink leo dress is my favourite!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  2. Anni 9.8.2017

    Juuri tänä aamuna eppuluokkalainen saateltu kouluun. Varmaan mitään suuria vinkkejä ei ole antaa,mutta kyllä ne pienet pärjää. Lasta jännittää ja äitiä myös. Tsemppaa ja ole ite positiivinen. Pyyhi kyyneleet vasta kulman takana (ite vollotin autossa parkkipaikalla) ja luota lapseesi. Hän osaa yllättää. Meillä ainakin poika sanoi koulussa olleen kivaa ja kertoili innoissaan ekasta päivästä.. Tsempit sinne, hyvin se sujuu!

    Vastaa
    • Maj 9.8.2017

      Kiitos <3 Niin mä teen, en itke. Itken sitten kotona vasta, oon mestari pidättelemään itkua <3

      Vastaa
  3. Söpöt nämäkin vaatteet ja tsemppiä hirmuisesti ekaluokkalaiselle ja äidille! Mulla on onneksi nyt välivuosi ettei kukaan aloita ekakertaa koulussa, huh!

    Vastaa
    • Maj 9.8.2017

      No jep! Siellä alkaa koulu jo nuoremmilla, eikös niin?

      Vastaa
  4. Amaalia 9.8.2017

    Kiva nähdä teidän lapset välillä ”tavallisissa” lastenvaatteissa! Hyvin sopii nämäkin ja on sellaisia mitä meidänkin lapset voisi pitää :). Itse en kauheasti tykkää lasten pukemisesta pikkuaikuisiksi, vaan saavat olla ihan lapsia mukavissa ja pehmeissä vaatteissa! Poika tosin on ihme kyllä alkanut viihtyä farkuissa kun sai lahjaksi yhdet.

    Tyttö ei paljon minishortseihin, bikineihin, farkkuihin tai hienohelmoihin pukeudu, vaan menee vielä 6-vuotiaanakin mukavalla linjalla :)

    Vastaa
    • Maj 10.8.2017

      Moi! Mä ymmärrä, mitä sä tarkoitat :) Lapsilla on päällä vähän milloin mitäkin, mutta ehkä ne peruscolleget näkyy vähemmän blogissa. Kiva jos tämä postaus miellytti <3

      Vastaa
  5. Ulpu 9.8.2017

    Kyllä se hyvin siitä lähtee, kun alkujännitys on ohi. Tsempit! Meillä alkaa toisella huomenna tokaluokka ja kyllä tyttöä jännitti illalla.

    Kivat asut, täytyykin käydä tsekkaamassa.

    Vastaa
    • Maj 10.8.2017

      Moi Ulpu! Tsemppiä myös sinne tokaluokkalaiselle! Apua me lähdetään kouluun 15 minuutin päästä!!!!!!!!!!!!!!!

      Vastaa
  6. Päiväkodin työntekijä 10.8.2017

    Kiitos kun mainitsit vaatteiden nimikoinnista!!!! Usein vanhemmat ajattelevat että lapsi kyllä tunnistaa omansa, mutta kun niitä saattaa olla samanlaisia muillakin, on tehtävä mahdoton. Siinä sitten tutkitaan, mittaillaan ja jopa haistellaan kenen oma vaate on! Ja onhan se ikävää jos oma uusi vaate vaihtuu samanlaiseen mutta jo kauan käytössä olleeseen. Nimikointi kunniaan!!!!

    Vastaa
    • Maj 10.8.2017

      Tuo on varmasti ongelma, johon on just helppo ratkaisu. Mainitsin asiasta myös itselleni muistutukseksi… En nimittäin ole ollut viime vuosina kovin kunniallinen nimikoija :P :D

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *