Eilen hoksasin, että arki on täällä taas. Kotona oli hetken niin hiljaista, tavarat pysyvät siellä mihin ne olen jättänyt. Sain juoda kahvini keskeytyksettä, eikä kukaan ollut syömässä lounasta kanssani. Ensimmäinen työpäivä lasten ollessa hoidossa oli vähän omituinen, puolet ajasta taisin vain pyöriä ympyrää hämmentyneenä, tätäkö se oli? Toukokuusta on nimittäin jo aikaa.

Samuel ei tahtoisi lähteä pois päiväkodista, siellä kun on kaikkea hienoa. Nykyään ruokaakin saa ottaa itse ja päikkärisängyt ovat uudet, isoja juttuja pienelle. En tainnut olla oikein hyvä äiti viimeiseen pariin viikkoon. Puoliksi läsnä, puoliksi jossain muualla. Olisin varmasti tarvinnut useampaan otteeseen avokämmenestä poskelle. Läsnäoleminen on varmasti itselleni helpompaa, kun saan takaisin taas oman (työ)aikani.

muutoksia_sisustukseen1
muutoksia_sisustukseen2
muutoksia_sisustukseen3
muutoksia_sisustukseen4
muutoksia_sisustukseen5
muutoksia_sisustukseen6

Syksy tuo mukanaan uusia projekteja, se on aina kivaa! Näissä kuvissa näkyykin vähän eteisessä testissä olevia sisustusjuttuja, joista voitte lukea vielä tällä viikolla lisää. Syksy aiheuttaa myös pientä sisustuskuumetta, sitä kaipaa vähän jotain uutta kotiin, toki myös järjestystä vaihtamalla saa kaivattua muutosta.

Arkipalapelin pelaaminen siis alkakoon ja auringonlaskujen tuijottelu jääköön vähän vähemmälle. Tule tänne vaan kiireinen arki ja etenkin sellaiset päivät, jolloin voin ajatella vähemmän ja touhuta enemmän.

-Maj

3 Comments

  1. Mire 16.8.2017

    Ihanat kengät! Mistä tuollaisia saa?
    Tsemppiä arkeen ja tunnelmallista syksyä :)

    Vastaa
  2. inkkari 16.8.2017

    Rutiinit luo turvallisuutta. Kiva kun tulee sisustusta:)

    Vastaa
  3. Rena 16.8.2017

    I think the normal daily life definitely has advantages :)
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *