*Yhteistyössä Raikastamo

Vanhempieni kotona Ylivieskassa vietettiin viime lauantaina lasten lettukestejä. Samuel ja Rebekka sekä siskoni miehen tytöt, Noora & Nella, olivat innoissaan letuista ja yökyläilystä. Lapsista on tässä parin vuoden aikana tullut läheisiä toisilleen, Nellalla ja Rebekalla on vain vuosi ikäeroa ja yläastetta käyvä Noora jaksaa touhuta Samuelin kanssa. Niin ihania tyyppejä.

Kaikki lapset jäivät yökylään äitini toiveesta, kun me menimme illaksi serkkubileisiin. Eipä sitä voi kun ihmetellä, että miten hän handlaa kaiken ja jaksaa aina miettiä vielä jotain extraakin. Äidille terveisiä, olet rakas ja korvaamaton!

 

raikastamo1
raikastamo2

Siellä ne Uno-kortit taas vilahataa, bongaatteko? Lettukesteillä oli tietenkin mutsin tekemiä herkkulettuja sokerin ja hillon kanssa sekä Raikastamon isoja mehuja + uutuuslimppareita. Yleisön pyynnöstä Raikastamon luomumehuja saa nyt litran pakkauksissa. Mehuihin ei ole lisätty sokeria eikä makeutusaineita, niissä on vain hedelmien oma sokeri.

raikastamo3
raikastamo4

Raikastamolla on valikoimissaan neljä eri makuvaihtoehtoa litran mehuista; appelsiini, omena, karpalo-viinirypäle ja omena-päärynä. Viimeksi mainittu on meidän suosikki, samaa mehua ollaan juotu monet kerrat pillimehu-versionakin. Mehut eivät ole esanssisen makuisia tai muutenkaan äklöttävän makeita, eivätkä kyllä toisaalta liian kirpsakoitakaan. Oletteko maistaneet? Meidän koko porukka tykkäsi ja isä hamstarasi pari jäljelle jäänyttä purkkia itselleen.

raikastamo5
raikastamo6
raikastamo7

Toisella puolella pöytää istui team vaaleanpunainen, erottamattomat Rebekka ja Nella. Rebekka oli viime kesänä siskoni perheen mukana muutaman yön asuntovaunuilemassa ja reissu meni niin ihanasti, tyttö muistelee sitä usein. Nella oli sitä mieltä, että ”ei olla nähty Samuelin ja Rebekan kanssa ainakaan vuoteen”, vaikka todellisuudessa edellisestä tapaamisesta on ehkä juurikin se pari kuukautta.

raikastamo8
raikastamo9
Team musta; Samuel ja Noora! Ovathan nuo kaksi niin liikuttavan ihania yhdessä ja kieltämättä vähän saman näköisiäkin, haha!

raikastamo10
raikastamo11
Sain samalla Raikastamolta testiin yllärinä uusia limujakin! Lasten lopetettua herkuttelu istahdettiin alas siskoni kanssa syömään muutamat jäljelle jääneet letut ja kippisteltiin sitruunan makuisella limpparilla. Limppari on hyvää sellaisenaan ja jos yhtään pitää kirpsakoista juomista, se toimisi myös täydellisesti mikserinä.

Onko Raikastamon mehut teille tuttuja entuudestaan? Jos tahdotte päästä maistelemaan mm. näitä uutuuksia, niin huikatkaahan kommenttiboksissa. Arvon tätä postausta kommentoineiden kesken 100 euron arvosta Raikastamon tuotteita. Osallistumisaikaa on 24.9. saakka eli kommentoithan tämän viikon sunnuntaihin mennessä.

-Maj

Suositellut postaukset

152 Comments

  1. avaruuskenguru 21.9.2017

    Raikastamon mehut ovat meidän muksun lemppareita. :) Mukavaa syksyä!

    Vastaa
  2. Sanna 21.9.2017

    Kylläpä rupesikin tekemään mieli lettuja!!

    En olekaan maistanut Raikastamon tuotteita koskaan, mutta kuulostaa hyvältä! Pitääkin napata niitä kauppakoriin joskus.

    Vastaa
  3. Anu 21.9.2017

    Ihania mehuja, pillimehu versiot on tuttuja tuttavuuksia, otettu mukaan monesti päiväretkille luontoon. Nuo limsat kiinnostaa myös kovasti, pitääpä yrittää bongata kaupoista 😊

    Vastaa
  4. Anu 21.9.2017

    Raikastamon pillimehut on tuttuja, ollut monesti mukana retkillä, niin hyviä. Limpparitkin vaikuttavat lupaavilta, pitääpä yrittää bongailla niitä kaupoista 😊

    Vastaa
  5. Anu 21.9.2017

    Ups, tuli kaksi kertaa tuo kommentti kun eka herjasi että kommentointi ei onnistunut. Pahoittelut!

    Vastaa
  6. Nuutsa 21.9.2017

    On tuttuja ja lapset tykkää kovasti, joten mukana arvonnassa.

    Vastaa
  7. Sandra 21.9.2017

    Mukana arvonnassa! Tsemppiä elämään Maj!

    Vastaa
  8. Linda 21.9.2017

    Mukana!

    Vastaa
  9. Teija 21.9.2017

    Ei ole entuudestaan tuttu ja mielelläni meillä testailtaisiin!

    Vastaa
  10. Essimar 21.9.2017

    Oijoi olisi ihana päästä maistamaan, etenkin tuota omena-päärynää :)

    Vastaa
  11. Moojus 21.9.2017

    Kiva olisi päästä testaamaan Raikastamon tuotteita ja järjestää lasten mehukestit. :)

    Vastaa
  12. Tiina 21.9.2017

    Pillimehut ovat tuttuja 😊 Voimia sinulle.

    Vastaa
  13. pimassou 21.9.2017

    Mehuja on tullut maistettua, mutta ei kaikkia makuja. Kivaa kun on tullut myös limuja. :)

    Vastaa
  14. Marika 21.9.2017

    Oi Raikastamon tuotteet on niin ihania!

    Vastaa
  15. MarjaKoo 21.9.2017

    En ole vielä kokeillut, mielellään testataan koko perheen voimin.

    Vastaa
  16. Sanna 21.9.2017

    Mehut on jo tuttuja, mutta sitruunalimu kuulostaa mun makuun täydelliseltä. :)

    Vastaa
  17. piitu 21.9.2017

    Eivät ole ennestään tuttuja,

    Vastaa
  18. Satu 21.9.2017

    On tuttuja entuudestaan ja lapset rakastavat niitä. Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  19. Iitres 21.9.2017

    Raikastamon tuotteet ei oo tuttuja entuudestaan, mutta näiden kehujen jälkeen oon kyllä valmis testaamaan :)

    Vastaa
  20. SannaMi 21.9.2017

    Eivät ole valitettavasti tuttuja, kun täälläpäin ei ole kaupoissa näkynyt :/ Hyvältä vaikuttavat, joten innolla mukaan arvontaan :)

    Vastaa
  21. JennaO 21.9.2017

    Ihan uusi tuttavuus on! Olisi kiva päästä kokeilemaan :)

    Vastaa
  22. Reetta 21.9.2017

    Ei ole tuttuja siispä tahdon ehdottomasti päästä maistelemaan lasten kanssa:)

    Vastaa
  23. Maisa 21.9.2017

    Eivät ole vielä tuttuja, mielelläni testailisin.:)

    Vastaa
  24. Paula 21.9.2017

    Noi on kyllä hyviä mehuja! :) Maistunut muksuille.

    Vastaa
  25. Tinttis 21.9.2017

    Raikastamon mehut on vakiotuotteita kaapissamme!

    Vastaa
  26. Sansa 21.9.2017

    Olis kiva päästä testaileen, kuulostaa hyviltä :)

    Vastaa
  27. nellis 21.9.2017

    Raikastamon mehut on ihan parasta! Mukana.

    Vastaa
  28. Ulpu 21.9.2017

    Meillä on ollut vain tuota omena-päärynää, se on ainakin hyvin maistunut lapsille. Olisi kiva maistaa muitakin, en ole täällä noita muita makuja nähnytkään.

    Vastaa
  29. Helmis 21.9.2017

    En ole koskaan maistanut enkä lapsille ostanut, kun olen toistaiseksi arkena saanut lapset pidettyä erossa mehuista.

    Yksi poikkeus ovat reissupillimehut herkkupäivänä, mutta ne tripit on mun omaan makuun ihan ällömakeita. Pitääkin kokeilla ensi kerralla tätä vähän parempaa vaihtoehtoa!

    Vastaa
  30. marika.t 21.9.2017

    Nimeltä ovat tuttuja, mutta en ole niitä maistanut. Mielelläni kyllä maistelisin.

    Vastaa
  31. HannaK. 21.9.2017

    Nuo mehuthan sopisivat hyvin myös nesteeksi smoothieihin! Arvonnassa mukana siis :)

    Vastaa
  32. Marjo 21.9.2017

    Täysin uusi tuttavuus, olisi kiva juoma syksyn juhliin :)

    Vastaa
  33. NannaS 21.9.2017

    Kerran olen maistanut messuilla. Oli todella hyvää :) Kaupoissa ei ole osunut silmään, muuten olisin kyllä ostanut

    Vastaa
  34. Äiti kolmelle 22.9.2017

    Nämä raikastamon mehut ja limpparit ovat meille täysin uusi tuttavuus.Jospa arvonta onni suosisi,pääsisi kaksosten lähestyvän syntymäpäiväjuhlan pöytään ehdottomasti.

    Vastaa
  35. Laura 22.9.2017

    En oo näitä maistanut, joskus oon kyllä nähnyt kaupassa. Kiva olis kokeilla:)

    Vastaa
  36. Elise H. 22.9.2017

    Mukana upeassa arvonnassa! Kerran olen maistanut Raikastamon mehua, ja oli todella hyvän makuista :)

    Vastaa
  37. Mari 22.9.2017

    Ei ole tuttuja! Liekö ovat eksyneet edes tänne maalle..?

    Vastaa
  38. Laura 22.9.2017

    Hei, En ole maistanut vielä, mutta mieli on tehnyt. Nyt tekstin myötä kiinnostus taas heräsi, eli jos ei voittoa tule, niin kaupasta poimin piakkoin testattavaksi.

    Vastaa
  39. inkkari 22.9.2017

    Maistanut olen ja ainakin aikaisten mieleen oikeen hyviä.

    Vastaa
  40. Lilyyy 22.9.2017

    Nää on meidänkin lemppareita! Todella hyvän makuisia mehuja ja visuaalisesti kauniit pakkaukset :) Täytyykin hakea viikonlopuksi pari litraa, kivaa viikonloppua teillekin!

    Vastaa
  41. Jenni 22.9.2017

    Raikastamon pillimehut ovat tuttuja lapsille viikonlopun saunailloista. ISOja tetsoja emme ole ostaneet vielä, kiitos vinkistä!

    Vastaa
  42. Hanna-Kaisa 22.9.2017

    Mukana! :-)

    Vastaa
  43. Henriikka 22.9.2017

    Mukana arvonnassa :) Kiva kun tota mehua saa isommassa purkissa!

    Vastaa
  44. Jade 22.9.2017

    Mukana! :)

    Vastaa
  45. Aila 22.9.2017

    Olen lukenut niistä mutta maistellut en ole. Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  46. Maiiiiiijjju 22.9.2017

    Mehuja on maisteltukin ja ne kuuluu oleellisesti 4v:n lauantaiseen pillimehupäivään 😀

    Vastaa
  47. M 22.9.2017

    Ehdottomasti mukana, minä ja tuo mieheke juodaan mehuja ja mikäs oiskaan parempaa ku ois vähän terveellisempi vaihtoehto! :) Jotain pillimehua taisin kerran maistaa, mutta muuten en oo näitä ostanut.

    Vastaa
  48. JennaK 22.9.2017

    Nämä menee ehdottomasti ostoslistalle, vaikka arpaonni ei suosisikaan :)

    Vastaa
  49. anna s. 22.9.2017

    Kyllä on tuttuja, poikani 2-vuotis syntymääpäiväjuhlilla oli näitä tarjolla lapsille :) Hyvin meni kaupaksi :) Olisi kiva päästä maistelemaan kaikkia makuja :)

    Vastaa
  50. Pauliina 22.9.2017

    Mukana! Olen halunnut näitä maistaa ja antaa lapsillekin, mutta meidän lähikaupoissa ei ole :(

    Vastaa
  51. Päivi 22.9.2017

    Kaupasta olen näitä bongannut, mutta en ole vielä päässyt testaamaan! Mielelläni maistaisin! :)

    Vastaa
  52. Maarit 22.9.2017

    Täytyykin katsoa omasta lähikaupasta Raikastamon mehut! Ja lettuja alkoi tehdä mieli :D

    Vastaa
  53. Mamma 22.9.2017

    Raikaston tuotteet ovat uusia tuttavuuksia itselleni enkä niitä ole koskaan vielä maistanut, joten ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
    • Mamma 22.9.2017

      Siis Raikastamon :D

      Vastaa
  54. Emmi 22.9.2017

    Mukana arvonnassa!! :)

    Vastaa
  55. Janna 22.9.2017

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  56. Hanna 22.9.2017

    Limpparitkin alkoi kiinnostaa. :) Kiitos arvonnasta!

    Vastaa
  57. Juulia 22.9.2017

    En ole maistanut, olis kiva kokeilla :)

    Vastaa
  58. Anni 22.9.2017

    Raskastamon tuotteista olen kuullut, mutta maistelemaan en ole päässyt! Erityisesti limsat vaikuttavat kokeilemisen arvoiselta 😊

    Vastaa
  59. Riikka 22.9.2017

    Raikastamon mehuista olen paljon kuullut, mutta itse en ole vielä maistanut. Nämä mehut ovat sellaisia mitä voisin antaa meidän pojallekkin. :)

    Vastaa
  60. fiiba 22.9.2017

    Ei olla näitä kokeiltukaan vaikka mielellään uutuuksia kokeillaan. Tänään ostin kokeiluun mustikka Jaffaa :)

    Vastaa
  61. Marie 22.9.2017

    En ole maistanut. Olis kiva testata :)

    Vastaa
  62. Pi 22.9.2017

    Uusi tuttavuus, mukana arvonnassa. Jos päästäisiin tuotteita maistelemaan.

    Vastaa
  63. ansu88 22.9.2017

    Mukana. En ole aiemmin maistanut.

    Vastaa
  64. Eeva 22.9.2017

    Moi, täälä ei olla vielä maisteltu. Kovasti kyllä kiinnostais niin äitiä kuin lapsiakin maistella:)

    Vastaa
  65. Miuku 22.9.2017

    Kyllä näitä jo jossain blogipostauksessa katselin, vielä ei ole tullut ostettua maisteluun :) Lapsille varmasti nuo mehut maistuisi ja itsekin voisin hyvillä mielin antaa juoda verrattuna noihin sokerilitkuihin mitä on tottunut kaupassa näkemään.

    Vastaa
  66. Annika 22.9.2017

    Eivät ole entuudestaan tuttuja. Kiva olisi testata!

    Vastaa
  67. Sonju 22.9.2017

    Mehuja olen maistanut, limuista en ole kuullutkaan, mutta näyttävät houkuttelevilta. Ihanan aidoilta etikettiä myöten!!

    Vastaa
  68. Susku 22.9.2017

    Arvonnassa mukana. Mehut uusi tuttavuus, johon en ole aiemmin törmännyt. Täytyykin kokeilla.
    Samuel ja Noora näyttää minunkin mielestä ihan sisaruksilta. Ihanat!

    Susku

    Vastaa
  69. Ella 22.9.2017

    Oispa kiva maistaa🙂👍 Kivaa syksyä Maj!😃

    Vastaa
  70. Kristiina 22.9.2017

    Olisipa kiva maistaa😊

    Vastaa
  71. minttu47 22.9.2017

    Nimeltä vain tuttu

    Vastaa
  72. Hiisukas 22.9.2017

    Olen kuullut näistä paljon hyvää. Maistamaan en ole vielä päässyt – jospa nyt onni suosisi :).

    Vastaa
  73. Milla 22.9.2017

    Ei ole tuttuja entuudestaan. Olisi kiva kokeilla.

    Vastaa
  74. Satu 22.9.2017

    Lapsien lempimehuja 👍

    Vastaa
  75. Sanna 22.9.2017

    Mehut ovat tuttuja ja hyviksi todettuja, joten siksi mukana arvonnassa

    Vastaa
  76. hilkka 22.9.2017

    En ole vielä päässyt maistamaan :) Olisi kivaa kokeilla :)

    Vastaa
  77. Elina 22.9.2017

    Ei oo tullut vielä testattua raikastamon tuotteita :)

    Vastaa
  78. Eeva 22.9.2017

    Nimeltä on tuttu, mutta vielä en ole maistanut!

    Vastaa
  79. Ansku 22.9.2017

    Kiva olisi testata.

    Vastaa
  80. Justiina 22.9.2017

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  81. Kaisa 22.9.2017

    Nää onkin mulle ihan outoja tuotteita.. olispa kiva päästä testaamaan niitä😊

    Vastaa
  82. Emilia 22.9.2017

    Raikastamon pillimehut ovat meillä tosi suosittuja, olisi siis mahtavaa voittaa tässä arvonnassa. :)

    Vastaa
  83. mummo 22.9.2017

    Ei ole tuttuja mutta varmaan maistuisi etenkin lapsenlapsille. Mukana siis…

    Vastaa
  84. Satuj 22.9.2017

    Oi, ihana arvonta :) Ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  85. Mari 22.9.2017

    Mukana arvonnassa! Mielellään kotiuttaisin tämän palkinnon:)

    Vastaa
  86. Jenna R. 22.9.2017

    Ihana arvonta, ehdottomasti mukana <3 meillä juodaan pelkästään Raikastamon mehuja, sillä en halua tyttären olevan sokerilla kyllästetty. Täten nuo mehut ovat ihan parhaita!

    Vastaa
  87. Anna-Mari 22.9.2017

    Mukana arvonnassa!! Mummolan omenasato yllätti ja he teettivät paljon mehua läheisellä mehustamolla ja voi miten hyvää 100%:sta mehua sieltä on tuliaisina saatu! Tällaiset vastaavat tuotteet kiinnostavat kovasti :) Iso peukku luomulle, lähellä tuotetulle herkulle <3

    Vastaa
  88. Sanna 22.9.2017

    Ei ole ennestään tuttuja, joten toivottavasti arpa suosii

    Vastaa
  89. Noora 22.9.2017

    Kuulostaapa hyvältä 😍

    Vastaa
  90. Nina 23.9.2017

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  91. Sirkkuli 23.9.2017

    Ihana arvonta! :) Mukana! Eivät ole entuudestaan tuttuja

    Vastaa
  92. Maria 23.9.2017

    Ei olleet tuttuja, tuo sitruunalimsa kuulostaa herkulle!

    Vastaa
  93. Erja 23.9.2017

    Mukana arvonnassa! Meille ihan uusi tuote,Suomeen tullessa tulee muutenkin herkuteltua aina uusilla/vanhoilla jutuilla mitä täältä ei saa😊7vuotias poikamme varmasti tykkäisi näistä mehuista 🙋‍♂️

    Vastaa
  94. Jaana 23.9.2017

    Täysin uusi tuttavuus, olisipa kiva päästä maistelemmaan lasten kanssa 😀

    Vastaa
  95. Amy 23.9.2017

    Pillimehut on tuttuja, kiva kun löytyy isommastakin purkista!

    Vastaa
  96. Ella 23.9.2017

    Ei oo tuttuja, olis kiva päästä testailemaan!:)

    Vastaa
  97. Eevis 23.9.2017

    Uusi tuttavuus nämä! Haluaisin ehdottomasti kokeilla, varmasti olisi 3 veenkin mieleen😊

    Vastaa
  98. tiiu 23.9.2017

    Eivät ole tuttuja, en muista edes nähneeni.

    Vastaa
  99. Riina 23.9.2017

    Mielelläni testailisin uusia tuotteita eri tilanteissa:)! Mm. Makeuttajana smoothiessa tai puuroissa. Arvonnassa mukana siis!

    Vastaa
  100. Sallikka 23.9.2017

    Aivan uusi tuttavuus minulle :) Enpä ole nähnyt kaupoissa. Mielellään testaisimme perheen kanssa :)

    Vastaa
  101. Jules 23.9.2017

    Raikastamon pillimehuja on ostettu meille siitä lähtien, kun lapset alkoivat pillimehua juoda. Toistaiseksi litran purkit ovat jääneet kauppaan, kun lapset haluavat nimenomaan pillimehuja.:/ itsellenikin nuo maistuvat kyllä! Mutta hinnan vuoksi en ole itseäni varten ostanut.

    Vastaa
  102. Minna 23.9.2017

    Olisipa mukava päästä maistelemaan. Meidän perheessä ei vielä olla tutustuttu Raikastamon tuotteisiin, mutta mehua ja limua kyllä juovat mielellään koko pesue 😀

    Vastaa
  103. Irkku 23.9.2017

    Raikastmon mehut on testattu ja hyviksi todettu!

    Vastaa
  104. Sannis 23.9.2017

    Eivät ole ennestään tuttuja meille, mutta vallan mielellämme kokeiltaisiin.

    Vastaa
  105. Riiti 23.9.2017

    Omena-päärynäpillimehu on ollut kesäreissuilla testauksessa useampaan kertaan ja maistui lapsille hyvin. Tuollaisessa litran purkissa voisin sitä myös ostaa, mutta en muista vielä nähneeni sellaista kaupoissa. Mielelläänhän noita muitakin makuja maistelisi :)

    Vastaa
  106. HannaE 23.9.2017

    Meillä lapset tykkää Raikastamon mehuista kovasti. Toisen lemppari on tuo sinisessä purkissa oleva karpalomehu, toisen lemppareita ovat norppapillimehut. Hyvän makuisia ja pakkaukset on tosi kivat. Arvonnassa mukana siis. :)

    Vastaa
  107. Maaria 23.9.2017

    Ei ole tullut vielä maisteltua näitä, vaikka kaupan hyllyssä on kyllä osunut silmään.

    Vastaa
  108. mikkot 23.9.2017

    ei ole

    Vastaa
  109. Peppi 23.9.2017

    Voihan lettukestit! 😍 Liian harvoin tulee tehtyä itse noita herkkuja vaikkakin ne maistuvat paljon paremmilta oman äidin paistamana. Raikastamon pillimehuja on ollut meillä testissä, tykätään! :)

    Vastaa
  110. Helmityttö 23.9.2017

    Hyvältä vaikuttavat! Mielellään kokeilisimme :)

    Vastaa
  111. NannaS 23.9.2017

    Kerran olen maistanut :) Todella hyvää oli. Lähikaupoista ei kuitenkaan saa…

    Vastaa
  112. MerjaÄ 23.9.2017

    Ei olla testattu mut mielellään maisteltas!

    Vastaa
  113. Hanna 24.9.2017

    Ihan uusi tuttavuus mulle, mukana arvonnassa.

    Vastaa
  114. Minna 24.9.2017

    Meillä juodaan mehuja harvoin, mutta silloin kun juodaan, niin nämä tuotteet ovat käytössä 😊👌!

    Vastaa
  115. Susse 24.9.2017

    Olis kiva päästä kokeileen.. eivät olleet ennestään tuttuja tuotteita

    Vastaa
  116. Laura Perttunen 24.9.2017

    Mukana arvonnassa! Josko makeuttamattomat mehut saisi käännettyä mehuinhoni.

    Vastaa
  117. Krista 24.9.2017

    Raikastamon tuotteet eivät ole ennestään tuttuja, mutta vaikuttavat kyllä hyviltä, olisi ihana päästä maistamaan! :)

    Vastaa
  118. Saija 24.9.2017

    Raikastamon mehut on ihan parhaita! Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  119. ese 24.9.2017

    Mukaan, ei ole tuttuja kuin nimeltä.

    Vastaa
  120. Juuli 24.9.2017

    Empä oo kuullukkaan moisesta, mutta voisin kyllä kokeilla

    Vastaa
  121. Katjushka 24.9.2017

    Eipä ole tuttuja… tulee juotua mehuja niin vähän juurikin tuon lisätyn sokerin vuoksi. Hyvä tietää että tällainen vaihtoehto on olemassa.

    Vastaa
  122. nooraLL 24.9.2017

    Aivan loistavia mehuja! Noita limppareita täytyy kyllä päästä testaamaan kanssa :)

    Vastaa
  123. sarita 24.9.2017

    Ei ole ennestään tuttuja minullekaan.

    Vastaa
  124. mymmeli 24.9.2017

    näitä on tullut kaupassa katseltua mutta vielä ei ole koriin asti päätynyt. olisi kiva päästä tutustumaan :)

    Vastaa
  125. Anna 24.9.2017

    Näitä juomia ois kiva maistella :)

    Vastaa
  126. Kirsi 24.9.2017

    Tuttuja tuotteita ovat itselleni, hienoa että löytyy nyt isommassa pakkauskoossa!

    Vastaa
  127. Anna-Mari 24.9.2017

    Ehdottomasti mukana!! Mummolan omenasato oli tänä syksynä valtava ja niistä teetettiin lähimehustamolla 100%sta herkkumehua! :) Olisi tosi kiva maistella näitä vähän villimpiä sekoituksia ja sokerittomuus on aina ison peukun arvoista! :) Ihanat lettukestit ja herkuttelijat teillä <3

    Vastaa
    • Anna-Mari 24.9.2017

      Oho, saat poistaa tämän! Laitoin jo aikaisemmin vastauksen tähän postaukseen ja kone meni jumiin, luulin että viesti ei tullut perille, mutta näytti se tuolla ylempänä jo olevan!! Sori!! :)

      Vastaa
  128. Eeva Yli-Seppänen 24.9.2017

    Mehut ovat täällä mummilassa tuttuja juttuja!Oli ihanaa kun kehuit äitiäsi ja kiitit.Minä yritän olla sellainen mummi että kaikilla 3:lla lapsenlapsella on mukava olla täällä

    Vastaa
  129. *Jenni* 24.9.2017

    Ei oo maistettu kumpaakaan, jos nyt voittaisi niin maisteltaisiin perheen ja kavereiden kanssa.

    Vastaa
  130. Nonnuska 24.9.2017

    Ei ole tuttuja, mutta olisi kiva päästä maistelemaan ☺

    Vastaa
  131. Margit 24.9.2017

    En olekaan maistanut Raikastamon tuotteita koskaan!Mukana! :)

    Vastaa
  132. Sarate 24.9.2017

    Nämä sopis hyvin esikoisen 1v-synttäreille, joita vietellään kahden viikon päästä! :-)

    Vastaa
  133. Madde 24.9.2017

    Mukana! Olenkin jo jonkin aikaa etsinyt hyvänmakuisia ja terveellisiä mehuja, joten olisi kiva päästä näitä maistamaan :)

    Vastaa
  134. nikol 24.9.2017

    En ole vielä maistanut.

    Vastaa
  135. Leena 24.9.2017

    Ei ole vielä tullut testattua, joten mukana arvonnassa!

    Vastaa
  136. Jessica 24.9.2017

    Ois kiva päästä testaamaan näitä mehuja :)

    Vastaa
  137. Tanja 24.9.2017

    Raikastamon pillimehut on tuttuja juttuja, mukana arvonnassa 😊

    Vastaa
  138. Roosa 24.9.2017

    Ei oo tuttuja mutta limpparia täytyy kyllä etsii testiin😍😍

    Vastaa
  139. Katriina 24.9.2017

    Raikastamon mehut ovat ennestään tuttuja, olisipa kiva testata myös isommassa koossa! :)

    Vastaa
  140. Riitta 24.9.2017

    Eipä olla maisteltu vielä näitä, kiva olisi päästä kokeilemaan josko löytyisi se sokeriton vaihtoehto 😊

    Vastaa
  141. Joanna 24.9.2017

    Meilläkin Raikastamon mehut suosiossa :) Ehdottomasti haluaisin noita limppareita kanssa maistella :)

    Vastaa
  142. ssini 24.9.2017

    Oispa kiva päästä maistamaan! :)

    Vastaa
  143. Milla 24.9.2017

    Limpparit toimii huippu miksereinä ja mehua uppoaa lapsiin litrakaupalla :D tarpeeseen siis tulis!!

    Vastaa
  144. Marikki 24.9.2017

    Eivät ole entuudestaan tuttuja. Mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  145. Sari Pelttari 24.9.2017

    Eipä ole tullut maistettua. Maistaa vois :)

    Vastaa
  146. aiai 24.9.2017

    Osallistun arvontaan! Olisi kiva tutustua tuotteisiin. :)

    Vastaa
  147. Neea 24.9.2017

    Eipä oo tullu maistettua, mutta kyllä varmasti maistuis!! :D

    Vastaa
  148. Silvia 24.9.2017

    Mehut ovat itselleni täysin uusi tuttavuus ja olisikin ihana päästä maistelemaan niitä rakkaiden ihmisten seurassa! <3

    Vastaa
  149. Annabella 26.9.2017

    Mukana!

    Vastaa
  150. Mira 29.9.2017

    Tuttuja on ja niiiiin hyviä! Limuja en ole vielä nähnytkään. Huippukiva arvonta! Mukana :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *