Vihdoinkin pääsin syömään Olympiakorttelin Muusaan, en kuitenkaan sille paljon kehutulle sunnuntaibrunssille, mihin on ollut tarkoitus mennä jo iät ja ajat! Olympiakorttelista on tullut suosittu paikka täällä Tampereella, siellä on riittänyt säpinää jo tovin.

Rennossa ja viihtyisässä Muusassa on mahdollista piipahtaa drinkeillä tai istua ruokailun merkeissä iltaa vähän pidempäänkin. Perjantaina ja lauantaina Muusa on auki aina klo 04.00 asti ja silloin kuvioissa ovat myös DJ:t.

muusa1
muusa2
Oltiin syömässä perjantaina iltapäivällä veljeni kanssa ja silloin Muusassa oli todella rauhallista. Brunssin maine on kuulemma kiirinyt, joten sunnuntaisin kai kannattaa varautua ruuhkaan.

Ruokalistalta löytyy hyvin vaihtoehtoja kasvissyöjille ja ainakin osan annoksista saa pyydettäessä vegaanisinakin. Me innostuttiin testaamaan kulho-safkoja, Petteri tilasi ”Kinkerit kulhossa” ja mä otin ”Kemut kulhossa” -nimisen annoksen. Listalta löytyy hodareita, savoijinkaali burritoja, muikkuja, ribsejä ja vaikka mitä, tsekatkaa koko menu täältä.

muusa3

Tilaamani ”Kemut Kulhossa” -annos piti sisällään abboulehia, halloumia, mangosalsaa, pikkelöityjä kasviksia ja mangotsatsikia – ja sen saa tosiaan tilattua vegaanisena halutessaan. Tykättiin molemmat safkoista tosi paljon ja Petterikin tuli omastaan täyteen, mikä ei ole aina itsestäänselvyys hänen kohdallaan, hahah! Veljeni kehui Muusan juomapuolta, erityisesti viini ja olut valikoimia.

muusa4
muusa5
Seuraavaksi suuntaan Muusaan brunssille, aivan varmasti!  Oletteko käyneet testaamassa Muusan, entä brunssin? Kurkkasin, että Olympiassa on joulukuussa keikalla Gasellit, jihaa!

-Maj

 

Suositellut postaukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *