Tähän syksyyn on mahtunut aika paljon huonoja päiviä. Huonoja aamuja, jolloin en meinaa kyetä mihinkään. Kaikista huonoimpina päivinä sitä toimii ikäänkuin autopilotilla, pystyäkseen hoitamaan vain ne pakolliset asiat. Toivoisin voivani kytkeä aivoni off-asentoon, toivoisin pystyväni vain olemaan, ilman että ylianalysoin kaikkea. Tai jos ollaan rehellisiä, itseasiassa toivon aika useinkin niin.

Yhtään niin huonoa päivää ei vielä ole tullut vastaan, etteikö jotain hyvääkin olisi tapahtunut – joka päivä listani on pidentynyt. Onneksi on myös parempia päiviä, kuten tänään on ollut.

Kannattaa keskittyä kaikkeen hyvään – aina kun vaan voi. Tiedetään, että synkällä fiiliksellä asioista ei löydä välttämättä yhtäkään hyvää puolta, eikä seuraava päivä tai tulevaisuus ylipäänsä näytä kovinkaan timanttiselta. Heikoilla hetkilläni olen saanut kuulla rakkailtani vakuuttelut, että kyllä se vielä paranee tästä. Kummasti se helpottaa kun joku toinen edes uskoo niin, vaikka itsestä ei siltä yhtään tuntuisikaan.

Vakuutan ja lupaan myös teille, jotka painitte vaikeiden asioiden kanssa, että kyllä se ihan oikeasti siitä, ajan kanssa. 

untsikka_1
untsikka_2
untsikka_5

Aurinkolasit – Fendi
Takki ja neule – H&M
Farkut – Bull & Bear
Laukku – LV
Kengät – Timberland *saatu

untsikka_3untsikka_4kuvat – Jonnamaista

Life could always be worse.
OK, and it could be a lot better.

-Maj

*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & LV Suomi

Aloitan usein aamuni paitsi napsauttamalla kahvinkeittimen päälle, niin myös laittamalla pyykit pyörimään. Ihan oikeasti, voin käsi sydämellä sanoa, että pidän todella pyykkäämisestä. Pidän myös pyykkien lajittelusta ja silitän melkein kaikki pyykit, yöpaidat ja lakanatkin. Isäni tietää mistä narusta vetää, kun haluaa piristää tytärtään; hän kiikutti viime viikolla minulle yllärilahjaksi höyrystimen – meinasin kuolla onnesta. Silmäni lepäävät säntillisesti pinotuissa riveissä puhtaita, silitettyjä tyynyliinoja tai astiapyyhkeitä, niin nättiä.

Pesukoneen tasainen humina on mielestäni yksi rauhoittavimpia ääniä ja hyvä niin, sillä sitähän saa lapsiperheissä kuunnella väkisinkin usein, meillä miltei päivittäin. Olen myös tarkka pyykkääjä, pesen kaikki värit erillään ja noudatan tarkasti pesuohjeita. Ainoastaan käsin pyykkääminen ei ole juttuni, mutta sitä vartenhan pesukoneesta löytyy käsinpesu-ohjelma.

pyykinpesu1

Moni myös on udellut, että kuinka vaikkapa meidän lastenvaatteet pysyvät niin siisteinä pesusta toiseen? Suosittelen ensinnäkin tarkistamaan aina vaatteen pesuohjeet ja lajitelemaan pyykit tarkasti värien mukaan. On myös tärkeää käyttää oikeanlaista pesuainetta; värillisille pyykeille löytyy erityisesti kirjopyykille tarkoitettu pesuaine ja vastaavasti valkopyykille löytyy oma pesuaineensa. Hajusteeton ja väriaineeton LV Color Pyykinpesuneste  sisältää värien suoja-aineen, joka sitoo veteen irronneet väriaineet, niin ettei muu pyykki värjäänny. Hajustettomalla LV Colorilla sopii pestä hyvin niin vauvan pyykit kuin gore-tex -vaatteetkin. Ainakaan itse en tahdo tuoksua pesuaineelle tai kemikaaleille, vaan mielummin suihkautan iholleni lempituoksuani.

juoksu1
pyykinpesu4

Lasten käyttövaatteita meillä pestään luonnollisesti paljon, mutta suuri osa pyykeistä on myös urheiluvaatteita. Rebekalla on muutaman kerran viikossa voimistelua, Samuel harrastaa 2-3 kertaa futista ja sählyä ja mä heitän pyykkikoriin hikiset kamat jokaisen juoksemani lenkin jälkeen eli monta kertaa viikossa. Lasten ulkovaatteet, erityisesti vettä hylkivät kuorihousut, ovat etenkin Samuelilla likaisena ihan jatkuvasti.

Pyrin pesemään aina täysiä koneellisia, eikä se tässä elämäntilanteessa ole kovin vaativa tehtävä. LV Sport Pyykinpesunesteen koostumus on suunniteltu erityisesti ulkoilu- ja urheiluvaatteiden sekä niissä olevien tahrojen pesuun matalissa lämpötiloissa. Treenivaatteiden käyttöikää ei pidennetä pesukertoja vähentämällä, päinvastoin, sillä ihosta erittyvä rasva voi alkaa kertyä tekstiiliin, jos vaatetta ei pestä oikeissa lämpötiloissa & tarpeeksi nopeasti käytön jälkeen. Vaatteisiin kertynyt rasva taas heikentää treenivaatteen teknisiä ominaisuuksia, kun vaate ei siirrä enää hikeä pois iholta entiseen tapaan.


juoksu5
juoksu3
pyykinpesu2

Täydet koneelliset ovat askel ympäristöystävällisempään pyykinpesuun, mutta on vielä pari muutakin juttua, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Minulla oli ennen paha tapa läträtä pesuainetta liikaa, se ei tee pyykistä yhtään sen puhtaampaa. Liiallinen pesuaineen käyttö kuormittaa vain ympäristöä ja jätevedenpuhdistamoa, joten muista säännöstellä pesuaine pyykin likaisuuden ja veden kovuuden mukaan.

Uutta pesukonetta hankittaessa kannattaa valita se vastamaan juuri omia käyttötarkoituksiasi; pieneen talouteen ei kannata hankkia turhan isoa konetta. Kannattaa myös valita energiatehokas pesukone ja hyödyntää mahdollisuukisen mukaan aina eko-ohjelmat. Luonnollisesti kannattaa myös huolehtia vaatteistaan hyvin, pestä ne oikein ja sitä kautta pitkittää vaatteen käyttöikää.

juoksu6

Tämä viileä maanantaikin lähti käyntiin kivasti, pyykit pyörii koneessa ja ajattelin heittää päivällä nopean lenkin metsässä. Haaveissani on, että hyvät fiilikset jatkuisivat läpi viikon.

Huolehtikaahan tekin itsestänne ja ympäristöstänne erityisen hyvin. Suokaahan muutama ajatus myös vähän ekologisemmalle pyykinpesulle, ei auta väittää etteikö pienillä asioilla olisi väliä. On niillä. Turhaanhan se on töräyttää annostelumittaan kaksinkertaisesti pesuainetta jo ihan rahansäästösyistäkin – ja jos sitä pyykkiä ei ole kertynyt tarpeeksi täyteen koneelliseen, niin pidähän vapaapäivä pesuhommista ;)

Niin ja hei, mikä on sun lemppari arjen askareista? Oletko pyykkimuijia, kuten minäkin? Pesisin koska vaan mielummin pyykkiä, kuin veisin roskia. Tai laittaisin ruokaa tai mikä inhottavinta, siivoaisin vessaa.

-Maj

1 2 3 4 5 6 7 13