*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Kauniisti Kotimainen

En ole se tyyppi, joka alkaa valmistella joulua kuukausia etukäteen. En kuorruta kotiani kymmenillä joulukoristeilla tai kuuntele joululauluja lokakuussa. Pidän silti joulusta kovasti, vaikka valmistautuminen siihen onkin moniin ystäviini verrattuna melko maltillista; leivomme lasten kanssa pipareita, hankitaan joulukalenterit, koristellaan kotia jouluvaloilla, kukkasilla sekä muutamilla tonttu-ukoilla.

kauniistikotimainen1kauniistikotimainen2

Jonna kutsui minut luokseen eilen lounaalle, heidän kodissaan joulu jo näkyi – ja kuuluikin! Tiesin ystäväni olevan jouluihminen, joten valitsin viemisikseni valkoisen joulutähden. Valintani osui nappiin, joulutähti pääsi heti osaksi Jonnan kaunista lounaskattausta.

Minulla ja ystävilläni on usein tapana tuoda kukkia toisillemme, eihän niitä voi koskaan saada liian usein?  Kukat ovat helppo & mieluinen lahja saajalle ja kotimaisia kukkia voi ostaa hyvillä mielin; Kukkatarhojen työtekijöistä huolehditaan ihan varmasti. Kukkatarhat ovat myös yksi suurimmista maahanmuuttajien ja nuorten työllistäjistä. Jokaisen kukan voi jäljittää aina puutarhalle asti, tiesittekö? 

kauniistikotimainen3

Kotimaisten kukkien laatukin on taattu, ne säilyvät kestävämpinä pidempään lyhyiden kuljetusmatkojensa vuoksi. Joulutähti on muuten erityisen herkkä kylmälle, sen kotiinkuljetuksessa kannattaa noudattaa erityistä huolellisuutta. Joulutähti tulee pakata hyvin, sen ympärille pitää kietoa useampi kerros sanomalehteä ja koko komeus suositellaan sujautettavan lisäksi vielä käärepaperin tai lämpöpussin. Joulutähti ei tarkene auton takakontissa, vaan viihtyy mielummin etupenkillä – no ei kai, kyllä takapenkkikin käy. Perille päästessä paketin avaamista kannattaa viivytellä kymmenisen minuuttia niin, että kukkanen ehtii tottua lämpötilan muutokseen.

kauniistikotimainen4

Joulutähti on kaunis, vaikkakin se onki vähän herkkis! Joulutähdestä pitää vain huolehtia hyvin, niin siitä on pitkään iloa – tämä muuten pätee aikaa moneen muuhunkin asiaan ;) Itse luin vasta ihan hetki sitten, että joulutähteä voi käyttää myös leikkokukkana; oksat voi leikata pois ja sen kälkeen leikkauspinta pitää kastaa nopeasti kuumaan veteen. Sen jälkeen joulutähden voi sijoittaa maljakkoon – onko joku teistä testannut tätä?

kauniistikotimainen5

Jonna & Joulutähti! Joulutähti on tosi perinteinen sesonkikukkanen ja niitä on saatavilla  vaikka minkä värisenä. Olen itse ainakin bongannut joulutähtiä kaikissa punaisen sävyissä valkoisena, vaaleankeltaisena ja vähän kirjavina. Tarjolla on myös kirkkaan sitruunankeltaisia, oransseja ja kanelinrusehtavia joulutähtiä. Valkoinen joulutähti on kuitenkin omasta mielestäni se kaikista kaunein!

kauniistikotimainen6kauniistikotimainen8kauniistikotimainen9

Oli ihan pakko ostaa kotiinkin samanlainen joulutähti, joten tästä se mun ”joulutus” lähtee hiljalleen! Sain muuten tuotua molemmat joulutähdet hyvinvoivina perille, kun käytin pakkaamiseen sanomalehteä ja vuorattua paperipussia.

Enää viikko, niin pääsee avaamaan kalenterin ekan luukun, jee! Haaveilin saavani sellaisen täytettävän ylläri-joulukalenterin ja siitä olikin aikaisemmin puhetta yhden ystävän kanssa, mutta tämän kaiken hätäkän takia se saattaa jäädä kauniiksi ajatukseksi. Onko teidän koteihin tullut jo joulu?

-Maj

9 Comments

  1. Ulpu 23.11.2017

    Eipä vielä joulu juurikaan näy, muuten kuin, että valotähti on jo keittiön ikkunassa. Mä sain ystävältä pari viikkoa sitten tuliaiseksi pinkin syys/joulutähden, aika iana. Ja vielä on hengissä. ;) Valkoinen on kaunis ja punainen niin jouluinen.

    Vastaa
  2. Helmis 23.11.2017

    Meillä ei joulu vielä näy, mutta viime joulun uusi tuttavuus jouluruusu hankitaan tänäkin vuonna kauniin valkoisena. Mun mielestä tosi tyylikäs ja kaunis kukka! Ihan niin kuin joulutähtikin.

    Joulukukat ovat ihan parhaita joulukoristeita, vähän vierastan liikaa säihkettä vaikka pienet tyttäret tosin valitsisivat vilkkuvia jouluvaloja eri väreissä ja paljon glitteriä. ;)

    Vastaa
    • Maj 26.11.2017

      No sen uskon, meillä varmaan olisi myös disko-henkinen joulu jos Rebekka ja Samuel saisivat vapaatkädet koristelussa :P

      Vastaa
  3. inkku 23.11.2017

    Ulos jouluvalot asennettu . Mutta nyt täytyy lähteä hankkimaan tuo valkoinen joulutähti,
    on niin kauniin näköinen.

    Vastaa
  4. Sara // housefive 24.11.2017

    Mä en yleensä ole perustanut tuosta joulutähdestä, varsinkaan punaisena, mutta nyt näin valkoista jouluruusua nimenomaan leikkokukkana ja se oli tosi kaunis. Hyvä, että tässä oli nuo käsittelyohjeet eli saatampa itsekkin tänä vuonna kokeilla sitä. myös tuo ylemmässä kommentissa mainittu jouluruusu on aivan ihana kukka.

    Vastaa
    • Maj 26.11.2017

      Hahaa, kävin heti googlaan ja niin kyllä on! Valkoinen joulutähti on oikeesti tosi nätti – se on saanut täällä himassa positiivista huomiota kyläilijöiltäkin :P

      Vastaa
  5. Johanna 25.11.2017

    Sinulla on ylläsi todella kaunis pusero 😊Saako ufella merkkiä?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *