*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Kauniisti Kotimainen

En ole se tyyppi, joka alkaa valmistella joulua kuukausia etukäteen. En kuorruta kotiani kymmenillä joulukoristeilla tai kuuntele joululauluja lokakuussa. Pidän silti joulusta kovasti, vaikka valmistautuminen siihen onkin moniin ystäviini verrattuna melko maltillista; leivomme lasten kanssa pipareita, hankitaan joulukalenterit, koristellaan kotia jouluvaloilla, kukkasilla sekä muutamilla tonttu-ukoilla.

kauniistikotimainen1kauniistikotimainen2

Jonna kutsui minut luokseen eilen lounaalle, heidän kodissaan joulu jo näkyi – ja kuuluikin! Tiesin ystäväni olevan jouluihminen, joten valitsin viemisikseni valkoisen joulutähden. Valintani osui nappiin, joulutähti pääsi heti osaksi Jonnan kaunista lounaskattausta.

Minulla ja ystävilläni on usein tapana tuoda kukkia toisillemme, eihän niitä voi koskaan saada liian usein?  Kukat ovat helppo & mieluinen lahja saajalle ja kotimaisia kukkia voi ostaa hyvillä mielin; Kukkatarhojen työtekijöistä huolehditaan ihan varmasti. Kukkatarhat ovat myös yksi suurimmista maahanmuuttajien ja nuorten työllistäjistä. Jokaisen kukan voi jäljittää aina puutarhalle asti, tiesittekö? 

kauniistikotimainen3

Kotimaisten kukkien laatukin on taattu, ne säilyvät kestävämpinä pidempään lyhyiden kuljetusmatkojensa vuoksi. Joulutähti on muuten erityisen herkkä kylmälle, sen kotiinkuljetuksessa kannattaa noudattaa erityistä huolellisuutta. Joulutähti tulee pakata hyvin, sen ympärille pitää kietoa useampi kerros sanomalehteä ja koko komeus suositellaan sujautettavan lisäksi vielä käärepaperin tai lämpöpussin. Joulutähti ei tarkene auton takakontissa, vaan viihtyy mielummin etupenkillä – no ei kai, kyllä takapenkkikin käy. Perille päästessä paketin avaamista kannattaa viivytellä kymmenisen minuuttia niin, että kukkanen ehtii tottua lämpötilan muutokseen.

kauniistikotimainen4

Joulutähti on kaunis, vaikkakin se onki vähän herkkis! Joulutähdestä pitää vain huolehtia hyvin, niin siitä on pitkään iloa – tämä muuten pätee aikaa moneen muuhunkin asiaan ;) Itse luin vasta ihan hetki sitten, että joulutähteä voi käyttää myös leikkokukkana; oksat voi leikata pois ja sen kälkeen leikkauspinta pitää kastaa nopeasti kuumaan veteen. Sen jälkeen joulutähden voi sijoittaa maljakkoon – onko joku teistä testannut tätä?

kauniistikotimainen5

Jonna & Joulutähti! Joulutähti on tosi perinteinen sesonkikukkanen ja niitä on saatavilla  vaikka minkä värisenä. Olen itse ainakin bongannut joulutähtiä kaikissa punaisen sävyissä valkoisena, vaaleankeltaisena ja vähän kirjavina. Tarjolla on myös kirkkaan sitruunankeltaisia, oransseja ja kanelinrusehtavia joulutähtiä. Valkoinen joulutähti on kuitenkin omasta mielestäni se kaikista kaunein!

kauniistikotimainen6kauniistikotimainen8kauniistikotimainen9

Oli ihan pakko ostaa kotiinkin samanlainen joulutähti, joten tästä se mun ”joulutus” lähtee hiljalleen! Sain muuten tuotua molemmat joulutähdet hyvinvoivina perille, kun käytin pakkaamiseen sanomalehteä ja vuorattua paperipussia.

Enää viikko, niin pääsee avaamaan kalenterin ekan luukun, jee! Haaveilin saavani sellaisen täytettävän ylläri-joulukalenterin ja siitä olikin aikaisemmin puhetta yhden ystävän kanssa, mutta tämän kaiken hätäkän takia se saattaa jäädä kauniiksi ajatukseksi. Onko teidän koteihin tullut jo joulu?

-Maj

Tiesin jo etukäteen tästä viikosta tulevan kiireisen ja loppuviikkoa kohti mentäessä tahti vaan kiihtyy. No, kunhan selviän hengissä ja edes vähän kunnialla, niin varmasti jatkossa selviän aika monesta muustakin. Jos jos se selviäminen tuntuu epävarmalta, niin aina voi katsella taaksepäin – ollaanhan sitä tähänkin asti selvitty kaikenlaisista koettelemuksista.

En nyt puhu siis henkisellä tasolla selviämisestä, vaan ihan tavallisesta kiireestä. Yksin kahden lapsen ja koiran kanssa arki on juoksemista. Illat on buukattu täyteen jumppaa, säbää, muskaria ja muuta harrastusta. Sattumalta tälle viikolle osui niin monta extrajuttua; pari reissua peräkkäisinä päivinä Helsinkiin + muuta ylimääräistä säätöä.

Ajattelin taputtaa itseäni ollalle ja ottaa lasillisen skumppaa, kun muuttomme on lopullisesti silloin saatettu päätökseen. Toivottavasti. Lauantaina tosin kello soi kuudelta, kun yritämme koko jengillä ehtiä Lastentori -tapahtumaan ennen kymmentä, apua!

 

tuulista1

Takki – KappAhl
Huivi – Selected Femme
Neule – Samsoe & Samsoe
Farkut – Zara
Tennarit – Samsoe & Samsoe

tuulista2
tuulista3
tuulista4
Kuvat – Ida Hanhiniemi

Kuivashampoo ja uusi lempeästi herättelevä kello ovat pelastaneet aamuni. Sitäpaitsi veljeni lupasi jeesata koiran kanssa – hänelle olen entuudestaankin jo pari palvelusta velkaa. Toivottavasti Petteri ei pidä lukua niistä. Kyllä tämä tästä. Ehkä.

-Maj

1 2 3 4 5 6 13