Jotenkin onnistuin selviämään hullusta viimeviikosta, menin aikalailla sata lasissa joka päivä ja ilta, vähän öisinkin välillä. Enkä varmasti olisi pärjännyt yksin. Ilman Annaa olisin nukahtanut rattiin, kun ajettiin kirppispäivän jälkeen Helsingistä takaisin Tampereelle. Veljeni kanssa me nähdään usein, montakin kertaa viikossa ja  yhdellä visiitillä hän nappasi koiran hoitoon. Teppo olisi muuten joutunut olemaan yksin liian pitkiä aikoja kotona. Ida on puhelinsoiton päässä tsemppaamassa, hän tietää kaikki mielenliikkeeni, vaikka asummekin eri kaupungeissa.

Yhtenä iltana Eve paisteli lasten kanssa iltapalaksi lettuja sillä välin, kun itse roudasin pyörää vanhalta asunnolta pois. Ystäväni Viivi tuli sunnuntaina meidän kanssa rakentelemaan suklaataloa, joka me saatiin muuten juuri ja juuri pysymään kasassa. Viivi halusi viedä vielä rakennusprojektin päätteeksi energiset(!!) lapset ulkoilemaan ja sillä välin sain rauhassa siivota sotkut.

Tunnen itseni niin ihan älyttömän onnekkaaksi.  Ei ole aina helppoa myöntää tarvitsevansa muilta apua – mutta kun se myöntää, niin on kuitenkin helpompaa. 

 

magicpoks_veli4
magicpoks_veli3
magicpoks_veli2
magicpoks_veli1

Näihin kiitollisiin fiiliksiin on hyvä lopettaa tämä maanantai. Oudon rauhallinen maanantai. 

-Maj

Suositellut postaukset

1 Comment

  1. Helmis 28.11.2017

    Ihanalta kuulostaa. <3 olet kyllä ystäväsi ansainnut!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *