*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Arabia

Aloitin yhteistyön Arabian kanssa tämän vuoden tammikuussa. Arabia on mukana Elo-säätiön Syödään yhdessä -teemavuodessa, joka on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Koko vuoden ajan kestäneen kampanjan tarkoitus on ollut kannustaa Suomalaisia viettämään useammin yhteisiä ruokahetkiä.

Tänä vuonna minulle on tapahtunut paljon isoja asioita. Ollaan kokoonnuttu läheisten kanssa yhdessä syömään niin iloisissa kuin myös vähän surullisimmissa merkeissä. Tärkeiden ihmisten kanssa jaetuista onnellisista asioista tulee, jos mahdollista, vieläkin mahtavampia ja jaetut murheetkin tuntuvat vähän pienemmiltä.

Jotain tässä kampanjavuoden aikana on opittukin; hyvästä ruuasta tulee aina parempi mieli. Syömisestä ei kannata tinkiä. Ei vaikka elämässä olisi meneillään jakso, jolloin ruoka ei ihan tavalliseen tapaan maistuisikaan.

 

joulukuun_syödäänyhdessä1

Keväällä järjestimme kotonamme useammat kekkerit, kaveriporukan pääsiäskemut ja herkulliset tapakset ovat jääneet hyvin mieleeni. Ja voi, Even perheen luona vietetty juhannuskin oli tosi ihana, sateesta ja viileästä säästä huolimatta.

Loppuvuodesta itselläni oli eron takia raskasta, silloin ystävät pyysivät luokseen ja istuttivat alas, käskivät olla tekemättä mitään. Minut ja lapset kutsuttiin monet kerrat valmiisiin pöytiin syömään, olin niin kiitollinen ja edelleenkin olen. En nukkunut ensimmäistä yötä uudessa kodissa yksin, vaan paras ystäväni tuli yökylään luokseni. Katoimme aamiaisen olkkarinpöydälle ja kilistimme mustavalkoisilla paratiisi-sarjan kahvikupeilla uuden alun kunniaksi.

joulukuun_syödäänyhdessä3

Olen kasvanut perheessä, jossa koti on aina ollut avoin sukulaisille ja ystäville. Meillä on äidin puolelta suuri suku. Pienestä pitäen olen tottunut porukalla olemiseen ja tekemiseen. Edelleenkin viihdyn parhaiten porukassa. Perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät ovat tervetulleita luokseni kyläilemään, syömään ja vaikka yöpymäänkin.

Tällä viikolla lounastimme meillä Annan kanssa. Hihittelimme pöydälleni, joka on kiikkerä ja näyttää muutenkin vähän lavasteelta. Viritettiin kuitenkin kattaukset kuosiin, tekaistiin salaatit Tuokio-astioihin ja laitettiin vielä kynttiläkin palamaan. Tämä viikko on ollut yhtä #suomi100 – juhlaa ja sinivalkoinen kattaus sopi teemaan loistavasti.

Lautasiltamme ei löytynyt perinneruokaa vaan ruokaisaa salaattia. Olen niin jumittunut ja vähän kyllästynytkin omaan vakkarisalaattiini, joten oli ihana saada Annalta uusia idiksiä. Jäin kerrasta koukkuun tekemäämme salaattiin ja varmasti ensi viikolla yksin ollessani teen samanlaisen setin itselleni.

joulukuun_syödäänyhdessä4

helppo lounassalaatti

– Vuonankaalia & rucolaa
– kirsikkatomaattia, kurkkua, paprikaa
– avokadoa
– Kanan rintafilettä
– vihreällä pestolla maustettu tuorepastaa
– Fetajuustoa ( herbs & spices)
– Cashewpähkinää

+ Mango-chili salaatinkastiketta

 

joulukuun_syödäänyhdessä5

Ja kahvittelut on aina tärkeä osa lounastreffejämme, tietenkin! Kahvin kanssa herkuttelimme pakastehyllyltä napatuilla vehnäpullilla, jotka voitelin kananmunalla + ripottelin raesokeria päälle. Näillä pullilla olen muuten kerran tullut huijatuksi, sillä ne näyttävät niin erehdyttävästi itsetehdyiltä, heh! Anna toi mukanaan kaneli & kardemumma tuorejuustoa, jota siveltiin halkaistujen pullien väliin, ai että miten hyvää!

Mun on hankittava mahdollisimman pian uusi pöytä, sillä Tampereen serkkuporukan on vuoro kokoontua täällä meillä seuraavan kerran – ja sitä varten pöytään on nostettava ensi vuonna yksi tuoli lisää. Annan ja serkkuni Nikon perhe kasvaa alkuvuodesta, en malta odottaa, että pääsemme tapaamaan lasten uuden pikkuserkun <3

 

joulukuun_syödäänyhdessä6joulukuun_syödäänyhdessä00

Yhdessä syömisen teemavuoden loppu häämöttää, mutta ystävien ja perheen yhteiset ruokahetket jatkuvat ensi vuonna, varmaan vielä entistäkin tiuhempaan tahtiin. Olen niin kiitollinen, että olen saanut olla tässä projektissa mukana, yhteistyö Arabian kanssa on ollut antoisaa – ja eihän sitä vielä tiedä mitä kaikkea kivaa ensi vuodelle keksitään?Jokatapauksessa odotan innolla ensi vuotta ja sen mukanaan tuomia seikkailuja.

 

-Maj

8 Comments

  1. Sara // housefive 9.12.2017

    Ihania kutsuvan näköisiä kuvia. Erityisesti tuo kahvi-hetki – tulee niin ikävä kunnon suomalaista kahvipöytää! Niin ja Arabian astiathan nyt vain tietty on täyttä rakkautta :)

    Vastaa
    • Maj 10.12.2017

      No totta, peruspulla on joskus vaan niin hyvä – ilman mitään kikkailujakin :D

      Vastaa
  2. Syksy 9.12.2017

    Mistä tuo sun keittiön pöytä on?

    Vastaa
    • Maj 10.12.2017

      Moikka! Tuo pöytä on ikeasta, se on ollut lastenhuoneessa ennen. Pöytälevy ei ole kiinni mitenkään jalaksissa, joten se on superhutera!

      Vastaa
  3. Oot kyllä ihana tyyppi.

    Vastaa
  4. Inkku 10.12.2017

    Suku on paras. Arabia ihana.

    Vastaa
  5. Anni 11.12.2017

    Onnea uudesta tulokkaasta perheeseen/sukuun! Hassua tajuta, että on todella useamman vuoden tullut seurattua tätä sun blogia, kun ihan yllättäen muistaa joitakin vanhoja tapahtumia, joista olet postannut joskus useampi vuosi sitten.

    Vastaa
    • Maj 11.12.2017

      Moikka Anni! Ihana viesti, kiitos siitä <3 Mä itsekin selailen blogia taaksepäin, kun haluan tarkistelen milloin joku juttu tapahtui ja joskus muutenkin vaan <3
      ps. mä muokkasin sun kommenttia, koska siinä lopussa oli vähän virheellistä tietoa, ymmärrät ehkä :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *