Me ollaan nyt pari kuukautta totuteltu tähän uuteen elämäntilanteeseen ja sen myötä muuttuneisiin asumiskuvioihin. Lapset asuvat isänsä luona vuoroviikoin – ja joka toinen viikko olemme kolmestaan maailman paras tiimi. Ajattelin, että tähän kaikkeen tottuminen veisi tolkuttoman kauan, mutta yllättävän nopeasti uusi arki vei mennessään. Kaikki palaset alkavat loksahdella kohdalleen ja elämä on alkanut tuntua tavallisen mukavalta.

Tässä hiljalleen kehittelen omaa tapaani toimia lasten kanssa arjessa. Kokeilemme tehdä asioita eri tavalla, koska haluan muuttaa niitä sellaisia rutiineja, jotka eivät aikoinaan olleet minulle niin mieluisia. Tämän vuoden suurin oivallukseni on, että voimme (ihan oikeasti) tehdä asiat ihan miten haluamme – ja jos ne ei toimi, niin mitä sitten? Aina on mahdollisuus palata vanhaan tai yrittää vielä jotain muuta. Sitä vaan niin helposti jumittuu omaan arkeensa, eikä asioita yksinkertaisesti edes jaksa kyseenalaistaa.

piparit1piparit2piparit3

Kuukaudessa on kaksi viikkoa, jolloin sylini on täynnä. On niin paljon kaikkea, on touhua ja tohinaa. Ja ne toiset kaksi viikkoa olen ihan yksin ja se tuntui etenkin aluksi vähän oudolta. Koirakin kulkee lasten mukana. Kaksi viikkoa kuukaudesta elän vain itselleni ja se on kai se kaikista suurin muutos.

Luonnollisestikin pelkästään jo yksin asumiseen on totuttelemista pitkän parisuhteen jälkeen, oli niitä lapsia tai ei. Olen oikeastaan koko elämäni asunut jonkun kanssa yhdessä. Tosin nämä viikot niin yksin kuin yhdessäkin ovat menneet ihan mieletöntä vauhtia eteenpäin, enkä varsinaisesti ole ehtinyt tuntea itseäni yksinäiseksi. En, vaikka aina lasten ollessa toisaalla tunnen pientä puristusta rinnassani. Ikäväksi sitä tunnetta kai kutsutaan.

piparit4piparit5piparit6piparit7piparit8

Alussahan me vasta ollaan, mutta tavallaan tuntuu siltä, että näin olisi ollut jo pidempään. Lapset juttelevat ihan tottuneesti,  että ollaan välillä äidillä ja välillä isällä. Eihän sitä etukäteen olisi arvannut tai missään nimessä halunnut, että omat lapset joutuvat tähän tilanteeseen. Siinä ne nyt kuitenkin ovat ja porskuttavat eteenpäin, rakastettuina ja toivottavasti onnellisina, kahdesta kodista huolimatta.

piparit9piparit10

Ja hei eilen me tehtiin maailman parhaalla tiimillä pipareita. Niistä tuli aika hienoja vai mitä sanotte?

-Maj

11 Comments

  1. Leena-mummi 21.12.2017

    Kiva paita Sampalla😄Hyvää Joulua teille🎄

    Vastaa
  2. Naek 22.12.2017

    Ihana magicpoksin Maj! Ensinnäkin haluan kiittää sua tästä elämänmakuisesta ja blogimaailman parhaimmasta blogista!

    Keskusteltiin tänään pienen kaveripiirin kanssa blogeista ja siitä kun ne tulivat pinnalle enemmän (n 10v sitten). Blogit olivat jotenkin niin aitoja ja rosoisia. Blogit ovat kaupallistuneet, niistä on tullut kiiltokuvamaisia ja monista puuttuu se aitous. Toki ymmärrän, kun blogeja nykyään seuraa jopa kymmenia tuhansia kasvoja ettei kaikkea todellakaan haluta jakaa.

    Sinä Maj, olet onnistunut mielestäni pitämään blogisi aitona ja ”rosoisena” kymppi plussan veroisesti. Mun mielestä on superia ja inhimillistä, että kerroit niistä paskoista päivistä ja paskoista tunteista ihan yhtäläilla kun niistä ihanista hetkistä ja tunteista. Vitsit sä rokkaat nainen vuodesta toiseen! Oot niin cool just tollasena ❤️

    Kaikkea ihanaa sulle ja sun ihanille lapsukaisille!

    ps, musta oli hauskaa aina välillä törmäillä suhun tuolla lenkkipoluilla (laitoinkin sulle joskus snäppiin viestiä) nyt kenties ei enää törmäilläkää teidän muuton myötä :)

    Vastaa
    • Minna 22.12.2017

      Yhdyn niin tähän mielipiteeseen blogistasi! Olenlen seuraillut blogiasi sieltä alkuajoista lähtien (pari hassua kommenttia jättänyt) ja olet saanut säilytettyä saman fiiliksen täällä vuosien ajan. Olet aito ja jotenkin niin ihanan ”tavallinen” , on kovin helppoa samaistua arkeesi. Sopivasti kaikkea, jatkathan samaan malliin!:) Kaikkea hyvää tulevaan <3

      Vastaa
      • Rosa 26.12.2017

        Hei, olen täysin samaa mieltä edellisten kanssa. Aikoinaan silloin blogimaailman syntyvuosina luin sinun ja monen muun blogeja. Nyt kuitenkin elämänmakuisuus on monesta blogista karissut ja tilalla vain kiillotettua pintaa. Jatka siis samalla omalla tyylilläsi <3

        Iso tsemppi uuteen elämäntilanteeseen ja kaikkea hyvää vuodelle 2018 !

        Vastaa
  3. Minna 22.12.2017

    My thoughts exactly, ihan samoja ajatuksia täällä samassa tilanteessa olevalla :)
    Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi Maj!

    Vastaa
  4. Sara // housefive 22.12.2017

    Ihana kuulla, että teillä on lähtenyt sujumaan kivasti <3 Muutaman samassa tilanteessa olleen läheisen myötä olen kuullut paljon samantapaisia fiiliksiä. Onhan se nyt aika intensiivistä olla yksin lasten kanssa 24/7, vaikka tietenkin ovat maailman rakkaimpia ja varmasti parin päivän ihan totaali "hiljaisuus" on sillätavalla palauttavaa ja pitää yllä hyvinvointia, vaikka tietenkin toisenlainen tilanne olisi varmasti ideaalein. Ikävä omia muruja on kyllä varmasti hurja, mutta teillä varmaan jo Rebekka osaa jo itse viestitellä ja soitella puolin toisin?

    Vastaa
  5. Hanne 22.12.2017

    Oon jo muutamasta postauksesta katsellut, että sun silmät ei oo enää niin surulliset. ❤️
    Ihanaa joulua teille!

    Vastaa
  6. Katja 22.12.2017

    Ihanaa, että arki tuntuu soljuvan. <3 Lapset ovat upean sopeutuvaisia. Hyvää joulua sinne kaikille! En ehtinyt toivottaa livenä kun olitte niin pikaisesti Jonnan kanssa The tripillä tiistaina. :)

    Katja
    http://optimismiajaenergiaa.bellablogit.fi

    Vastaa
  7. Arja Mikkola 22.12.2017

    Olen täällä Pohjois-Pohjanmaalla seurannut ”naapurin tyttö -blogiasi” ja niin todella toivoin, että avio-onnesi olisi säilynyt. Minkäs mahtaa, aina sattuu ja tapahtuu. Olette kuitenkin osanneet järjestää lasten elämän parhain päin ja se on tärkeintä. Toki ikävöit lapsiasi heidän poissa ollessaan. Nauti kuitenkin elämästäsi ja ota lupa odottaa uusia kuvioita elämääsi. Kaikki järjestyy ja menee parhain päin. Tsemppiä.

    Vastaa
  8. Anna-Mari 24.12.2017

    Sydän vain tähän <3

    Vastaa
  9. Salirotta 24.12.2017

    Hei! Minäkin olen seuraillut blogiasi kauan, Rebekan vauva-ajoista lähtien. Sulla on hyvä taito sekoittaa blogissasi vähän kaikenlaista. Erityisesti pidän siitä, että olet parin hiljaisemman vuoden jälkeen nyt syksyllä alkanut avata elämääsi enemmän ja kirjoittaa juuri sellaisia postauksia kuin mitä tämäkin on. Kaikkea hyvää sinulle <3

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *