Huomaan nykyään arvostavani ihmissuhteissani suoruutta ja välittömyyttä. Haluan, että ystäväni sanovat asiat niin kuin ne ovat, mitä sitä nyt turhaan kierrellä tai kaarella? Olen suorapuheinen, eikä minusta yksinkertaisesti ole teeskentelemään. Siskoni juuri viikonloppuna sanoi ”sun naamasta kyllä näkyy, jos et tykkää jostain” – ja se on aivan totta, olen surkea huijari. Kieltämättä toivoisin osaavani peitellä edes joitain tunteita, esimerkiksi pettymystä, vähän paremmin.

Yhdessä oleminen ja tekeminen on helppoa, kun ei tarvitse arpoa, että mitäköhän tuo nyt oikeasti tarkoittaa tai mitähän se tästäkin ajattelee. Luotan läheisteni kyllä kertovan jos olen loukannut tai joku tekemiseni harmittaa.

Haluaisin päästä kaikissa läheisissä ihmissuhteissani siihen pisteeseen, ettei tarvitse pelätä ystävyyden loppumista jos toinen vähän suutahtaa. Etenkin meidän sisarusten kohdalla pienet purkaukset kuuluvat asiaan, kaikki on tähänasti kuitenkin saatu selvitettyä puhumalla. Riidoissa on ahdistavaa olla, en ole pitkävihainen, päinvastoin. Haluaisin sovittaa ja selvitellä asiat aina mahdollisimman pian.

Minulle on myös supertärkeää, että lupauksista pidetään kiinni. Haluan ympärilleni ihmisiä, joihin voin luottaa 100%. Kukapa ei haluaisi? Jos jotain sovitaan, niin siitä pidetään kiinni, vihaan feidaamista enemmän kuin mitään. No jos ei eniten maailmassa niin ainakin todella paljon, heh! Uskonkin ihmisten feidaamisen johtuvan ainakin osittain siitä, että jostain asiasta kieltäytymisellä he pelkäävät pahoittavansa toisen mielen, eivätkö he siksi uskalla sanoa ei.

Viihdyn hyvin sisarusten ja serkkujeni seurassa, koska heidän kanssa voin olla täysin oma itseni ja muutenkin homma toimii kaikinpuolin tosi iisisti. Veljeni kanssa me vietetään paljon aikaa yhdessä, joku on sitä joskus ihmetellytkin – mutta miksipäs ei?

Niin serkkujen (sekä heidän puolisoiden) kuin veljeni Petterin kanssa olemme samanhenkisiä. Puuhailemme yhdessä ihan tavallisia asioita, käymme urheilemassa tai ulkona, teemme ruokaa yhdessä, tuijotamme samaa ruutua tai ihan vaan oleskellaan. Asioista sopiminen on mutkatonta ja lapset sekä koirat ovat myös aina tervetulleita mukaan porukkaan. Ollaankohan me pohjoisesta kotoisin olevat tyypit jotenkin muita suorapuheisempaa porukkaa? Ehkä.

Viime viikolla vietimme Tampereen serkkujen pikkujouluja ja osan porukan kanssa me sovittiin extempore treffit seuraavalle päivälle. Pakattiin reppuihin evästä ja lähdettiin pienelle metsäretkelle. Hymyilin itsekseni, aurinko pilkahteli, kävelimme jonossa pitkospuita pitkin ja kaikki oli muutenkin sillä hetkellä niin hyvin kuin voi vaan olla.

Ajattelin, ettei mulla ole ikinä mitään hätää, kun nämä tyypit on olemassa. Tyypit, joiden kyläilyä varten ei tarvitse siivota kotia, vaihtaa himavaatteita pois, esittää reipasta tai mitään muutakaan. Olen tuntenut serkkupojat käytännössä aina, heidän syntymästään saakka. Olenhan minä meistä vanhin ;) Heille voi aina soittaa tai mennä käymään kun siltä tuntuu ja mikä tärkeintä heidän kanssaan voi vaan olla.

Olimme retkellä itsenäisyyspäivänä, se taisikin olla yksi tähänastisen talven kauneimpia päiviä. Se oli kaikinpuolin muutenkin erityisen hyvä päivä, onneksi mentiin ja onneksi oltiin. 

-Maj