Jo parin vuoden ajan olen joulunpyhinä olen käpertynyt viltin alle läppäri kainalossa ja käynyt läpi mahdollisia lomakohteita. Ainakin jo kahtena aikaisempana jouluna olen löytänyt ja varannut lomamatkan seuraavaksi kevääksi, enkä ajatellut tälläkään kertaa tehdä poikkeusta. Viikon mittainen loma jossain lämpimässä paikassa olkoon joululahja minulta meille, itselleni ja lapsille.

Mun ja Idan Sardinian matkasta on aikaa jo kohta pari kuukautta ja nyt vasta selasin kuvat kunnolla läpi. En ole yhdelläkään lomallani varmaan kuvannut niin vähän kuin Algherossa. Kamerani ei taltioinut yhtään ainoaa kuvaa ravintoloista tai ruoka-annoksista, no parit Aperol Spritzit muistikortilta kuitenkin löytyi, heh.

Me todella pystyttiin ottamaan se reissu rentoutumisen kannalta, nautittiin auringosta ja löhöttiin vaan rantsussa tai altaalla. En ollut aikaisemmin käynyt Italiassa ja nytkin me päädyttiin lähtemään Sardniaan tavallaan vahingoissa, sillä varattiin matka pienessä paniikissa, vain pari viikkoa ennen lähtöä.

 

sardinia1

Olimme Algherossa viikon verran syys-lokakuun vaihteessa, joka oli mielestäni ihan täydellinen ajankohta monessakin mielessä. Aurinkoa ja lämpöä riitti, päivisin oli n. +25 astetta ja vain yhtenä päivänä oli pilvistä. Keskipäivälläkään ei silti tullut tukalan kuuma, vaan juuri täydellisen lämmin. Iltaisin sai napata mukaan pitkähihaisen. Off-seasonin aikaan joka puolella on väljempää ja hotellin uima-altaalta ei tarvinnut etukäteen paikkoja varailla.

Varasimme reissumme tui:n kautta eli olimme perinteisellä pakettilomalla, johon sisältyi bussikuljetukset kentältä hotellille. Hotel Oasisiksesta & lähirannoista kerroinkin jo muutamalla sanalla täällä. Neljän tähden luokitus ei Oasiksen kohdalla aivan pitänyt paikkansa, mutta kaikki perusjutut olivat toimivia sekä hotellin sijainti oli hyvä. Hotellin viereiset Lidon ja Piaggia di Maria Pian rannat ovat molemmat kauniita, valkohiekkaisia ja matalia eli sopivat loistavasti myös lapsiperheille. Maria Pialle käveli hotellilta ihanan mäntymetsän läpi ihan parissa minuutissa. Rannoilta sai vuokrattua aurinkotuoleja & varjoja sekä ostettua juomaa & naposteltavaa, muutamia ravintoloitakin löytyy.

 

sardinia2sardinia3
37432025726_4997f28715_o
sardinia4

Ruokapaikkojakin oli hotellin lähellä muutamia, mutta meidän mielestä laaduikkammat raflat löytyivät kuitenkin vanhasta kaupungista, kymmenen minuutin taksimatkan päästä hotellista. Algheron vanhakaupunki on kaunis ja tunnelmallinen. Hurautettiin useimpina iltoina hotellilta sinne syömään ja kiertelemään. Keskusta on autoton ja se on täynnä pieniä sokkeloisia kujia. Ihailtiin pari kertaa auringonlaskua kaupunkia kiertäviltä muureilta sekä pienvenesatamasta käsin.

Vanhankaupungin myymälöissä on hyvin pitkälle tarjolla perinteistä turistikrääsää, mutta muutamia kivoja pieniä putiikkejakin me onnistuttiin bongaamaan. Teimme molemmat alusvaatelöytöjä, mutta ihmeteltiin miten vähän (tai ei ollenkaan!!) tarjolla oli laadukkaita kenkä- tai laukkuputiikkeja. Hintataso Sardniassa on miltei vastaava kun suomessa, paitsi drinkit sekä viini on edullisempaa.

Viikon aikana tuli syötyä useamman kerran huikean hyvää pitsaa, pastaa sekä risottoja. Se kyllä tuntui ja ihan varmasti näkyikin kropassa, huh! Italialainen Gelato oli loistavaa ja raikkaita Aperol Spritzejä sai ihan joka nurkalta. Kaikista parhaimmat ravintolat olivat muuten off-seasoninkin aikaan täyteen buukattuja, joten niihin on syytä tehdä pöytävaraus – tai sitten yksi taktiikka on lähteä vähän aikaisemmin liikkeelle.

sardinia5
sardinia6
ranta_extra1
sardinia7
sardinia8
sardinia9
sardinia10
sardinia11
sardinia12
37253001810_8b4d82b691_o

Alghero on pieni & rauhallinen paikka, eikä siellä ole mitään sen kummallisempia nähtävyyksiä. Sardniasta saa varmasti paljon enemmän irti jos vuokraa auton ja lähtee katselemaan kauemmas paikkoja. Me Idan kanssa haluttiin lähinnä ladata akkuja auringossa, ottaa iisisti sekä syödä hyvin. Kaikkea edellä mainittua pystyi Algherossa loistavasti tekemään ja lomamme oli siihen hetkeen aivan täysi kymppi.

-Maj

 

1 Comment

  1. Tiina 5.12.2017

    Musta tämän postauksen ajoitus on oikein hyvä. Nythän näitä on ihana katsella kun ulkona on ”hiukan” erilaista :O Voi tehdä nojatuolimatkan noihin maisemiin. Näyttää kauniilta paikalta. Josko ensi vuonna tähän pimeään aikaan karkaisi itsekin aurinkoon.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *