*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Marabou

Meillä on ollut lasten ja serkun avopuolison, Viivin, kanssa ollut tapana rakentaa yhdessä piparkakkutalo. Viivillä on rautaiset hermot, sorminäppäryyttä ja hän tulee hyvin juttuun lasten kanssa eli neiti on ihan täydellinen rakennusmestari! Tänä vuonna me testattiin perinteisen piparkakkutalon sijaan suklaatalon rakentamista. Olemme parin vuoden sisällä luoneet muutamia omia jouluperinteitä ja yksi niistä on juurikin tämä talonrakennusprojekti.

suklaatalo1suklaatalo2

Sain Maraboulta talopaketin, jossa oli kaikki tarpeellinen suklaatalon rakennusta varten. Tutkiskeltiin ohjeistusta ja materiaalia etukäteen, kurkkasin myös Liemessä- blogista ammattilaisen vinkit suklaatalon pystyttämiseen. Päätimme siltä istumalta jättää kaikki yksityiskohdat minimiin, otettiin tavoitteeksi vaan saada talo kasattua.

Suklaatalon rakentamiseen kannataa varata reilusti suklaalevyjä, sillä harjoittelukappaleita tarvitaan aina tai eihän sitä ikinä tiedä, jos innostuu vaikka rakentamaan kokonaisen lähiön. Rakennusmateriaali saattaa myös oudosti kadota projektin aikana. Hanki siis suklaataloa varten ainakin kahdeksan Marabou suklaalevyä, ehkä enemmänkin, vähän riippuen siitä, kuinka monta rakentajaa puhaan osallistuu.

suklaatalo3

Ostoslista
– 8 Marabou suklaalevyä, ainakin!
– 1 pss Non Stop karkkeja
– 1 tai useampi tuubi sokerikuorrutetta
+ strösseleitä, tomusokeria ja muita härpäkkeitä koristeluun

Lisäksi tarvitset leikkuualustoja, myös yhden pienemmän,
jonka voi laittaa mikroon!

 

suklaatalo4suklaatalo5

Aloitimme rakentamisen tietenkin helpoimmasta ja hauskimmasta hommasta eli koristelusta. Koristukset on helppo kiinnittää sokerikuorutteella. Seinistä ja katosta tuli tekijöidensä tyyliset, koristeissa ei todellakaan säästelty. Päätypalaset kannattaa leikata muotoon ennen koristelua, homma onnistuu parhaiten kun suklaata käyttää nopeasti mikrossa niin se ei halkea leikatessa.

suklaatalo6
Valmista! Leikattiin ainoastaan päädyt muotoon, pitkät seinät ja katto tehtiin kokonaisista levyistä. Seinien ja katon kiinnittämiseen voi käyttää mikrossa tai vesihauteessa sulatettua suklaata, jota sivellään liitoskohtiin. Me käytettiin sokerikuorrutetta reippaalla kädellä annosteltuna, huh! Tähän vaiheeseen kannattaa varata vähän aikaa ja hermoja. Talosta tulee siistimmän näköinen, jos osat kiinnittää toisiinsa suklaan avulla. Ennen katon kiinnittämistä kannattaa laittaa talo jääkaappiin jäähtymään toviksi. Tsekkaa tämä video, niin tiedät miten homma hoidetaan oikein.

suklaatalo7suklaatalo8
Siinä koristellut ja valmiiksi leikatut osaset, paitsi tästä kuvastahan puuttuu seinät – enkä tiedä mikä tuo pieni palanen on? Ehkä ovi? :D

suklaatalo9

Päästiin tavoitteeseen, saatiin talo kasattua! Vähän on sulanutta suklaata siellä täällä, mutta oltiin kuitenkin tosi ylpeitä itsestämme. Jos haaveilet kauniista suklaatalosta, niin mun vinkki kuuluu näin; tee harjoitustalo lasten kanssa ja tee sitten toinen talo kaikessa rauhassa lasten mentyä nukkumaan. Suklaatalon kanssa puuhastelu on muuten täydellistä sunnuntaipuhaa :*

-Maj

3 Comments

  1. Rena 3.12.2017

    Wow, the idea is really super cute and the pictures, too!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  2. Inkku 3.12.2017

    Hienon talon saitte aikaiseksi.

    Vastaa
  3. Leena-mummi 13.12.2017

    Maistuis☺

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *