Uusien rutiinien myötä mulle on muodostunut myös uusia paheita, kyllä vaan! Etenkin ”yksinäisillä viikoillani” toimin monen  asian suhteen vähän hölmösti ja toivon tosiaan saavani itseäni niskasta kiinni.

Listasin muutamamia paheitani, koska sanoikin siellä, että listauksen avulla  asiat tiedostaa paremmin ja ehkä siten on helpompi tehdä niille  jotain. Muutaman jutun suhteen on tehtävä nyt ryhtiliike ihan tosissaan.

paheet1

– Liian vähäiset yöunet. Nukkumaanmeno venyy liian usein ihan liian myöhään ja aamulla herätyskellon soidessa mietin, että miksi tein taas tämän itselleni. Viime yönä nukuin viisi tuntia – ja se ei kyllä riitä itselleni alkuunkaan. En myöskään kovista puheista huolimatta ole onnistunut vähentämään puhelimen käyttöä ennen nukkumaanmenoa y h t ä ä n.

– Purkamattomat tavarat, jotka kerryttävät kämppään salakavalasti kaaoksen. Minulla on aina ollut tapana laittaa reissusta tultuani heti  tavarat paikalleen, enkä tiedä miten edes olen päätynyt tähän pisteeseen. Nykyään tavarat kuljeskelee nurkissa ja niiden läheisyyteen kerääntyy vielä lisää tavaraa = sotku! Sama koskee roskien viemistä. Edellisessä taloyhtiössä oli lajittelupiste kartongeille ja lehdillä, mutta tässä nykyisessä ei ole. Voitte vaan kuvitella miten helposti niiden vieminen kierrätykseen venähtää? Tälläkin hetkellä eteisessä on jäätävä kasa pahvilaatikoita odottelemassa.

– Ulkona syöminen. Omalla mittapuullani se on lähtenyt ihan käsistä muutaman kuukauden sisällä, etenkin kun olen viikon yksikseni. Jääkaapini näyttää tällä hetkellä ihan samalta kuin joskus opiskeluaikoina. Sitkon pitsapassi on (taas) täynnä ja sushiakin on tullut syötyä ihan hävettävän paljon. Saatan myös skipata lämpimiä ruokia ja elää pelkillä välipaloilla, ei mitään järkeä.

– Myös ruuan liian nopeasti syöminen on paheeni. Pari viikkoa sitten oltiin Idan kanssa ulkona syömässä, odoteltiin ruokaa, joka me syötiin seitsemässä minuutissa! COME ON, seitsemän minuuttia – tähän kannattaisi varmasti myös kiinnittää enemmän huomiota.

paheet2

– Pientenkin hoidettavien asioiden lykkääminen eteenpäin; sain joululahjaksi uuden puhelimen ja se on vieläkin paketissa. Nykyinen puhelimeni sammuu ulkona alle viidessä minuutissa ja se aiheuttaa usein ongelmia, mutta silti en saa aikaiseksi ottaa käyttöön uutta puhelinta, mitä ihmettä? Ystäväni naureskelevat minulle tämän takia, sillä monessa asiassa saatan olla tosi tehokas, mutta sitten toisaalta en saa jotain tosi pientä asiaa hoidettua. Tähän kategoriaan kuuluu myös kommentteihin vastaaminen, äh, mua hävettää mun vastaustahti.

– Herkuttelu. Suklaan ja karkkien päivittäinen mussuttaminen jäi päälle jo ennen joulua, enkä millään meinaa päästä sokerikoukusta irti. Ei yhtään helpota asiaa, että kaapit on täynnä herkkujemmoja. Herkkulakko taitaa olla ainoa mahdollisuuteni päästä tästä irti sokerikoukusta. Lakkoilun jälkeen herkuttelu pysyy vähän maltillisempana. Herkuttelu on mielestäni on todellakin sallittua välillä, mutta ei tässä nykyisessä mittakaavassa.

paheet3paheet4

Sain muuten kuulla hetki sitten, että mun kaikista pahin pahe on ystävien tägäily noloihin meemeihin, hahaha! :D Kaikille muille paheille yritän tehdä jotain, mutta tämä viimeisen suon itselleni edelleen. Onko teillä mitään salaisia – tai vähemmän salaisia paheita?

-Maj

8 Comments

  1. Cillatar 11.1.2018

    Onko sun ystävä otattanut silikonirinnat? Mitä mieltä itse olet silikonirinnoista ja voisitko harkita itse sellaiset ottavasi? Hyvää kevättalven jatkoa! Täällä myös herkkujen popsiminen meinannut jäädä päälle näin vuoden vaihteen jälkeenkin!

    Vastaa
    • Maj 12.1.2018

      En halua ystäväni puolesta kommentoida asiaa. Minä en kaipaa täytettä rintoihini, mutta joskus nuorempana se on käväissyt mieless. Tosin en silloinkaan harkinnut silikoneja vakavasti. Näin on ihan hyvä :)

      Vastaa
  2. Halina 12.1.2018

    Apuaa nää kuulosti niiin tutulta! :D varsinkin toi puhelin kohta!! Mun puhelimen muisti on ollut nyt 3kk liian täynnä (kuvia yms) ja puhelin sekoilee koko ajan, koska ei saa päivitettyä ohjelmia. Uusimpanana omituisuutena puhelin pitää iloisia ”bling” ja ”plop” ääniä sekunnin välein ja joudun sen vuoksi pitämään sen jatkuvasti äänettömänä hahah :D kaikki ihmettelee miksen vaan tyhjennä/ harkitse uutta puhelinta, mutta tavallaan toi ”plop plop” on tosi symppistä!

    Vastaa
    • Maj 12.1.2018

      Mun molemmat tietokoneet kyselee päivitystä ja olen jo muutaman kuukauden ajan klikkaillut ”muistuta huomenna” kohdasta :D Joka päivä se sama homma – SO I FEEL YOU! Joskus ei vaan pysty :D

      Vastaa
  3. Milla Sukhilta 12.1.2018

    Eihän nämä nyt mitään hirvittävän pahoja paheita ole ;). Joskus saa olla vähän rappiolla, kyllä se ryhtiliike sieltä varmasti löytyy ihan itsestään vielä. Hyvää viikonloppua!

    Vastaa
    • Maj 12.1.2018

      Haha, toivottavasti se jostain vielä löytyy! – ja siis eihän tässä ollut vielä mun kaikki paheet :D

      Vastaa
  4. Lina 12.1.2018

    Sokerikoukku kuulostaa niin tutulta! Aloitin oikein virallisen valmennuksen ja nyt totuttelen sokerittomaan (ja muutenkin herkuttomaan) elämään, hirveetä kärvistelyä on ollut ensimäinen viikko :D varsinkin kun somessa on kuvia #pizzaperjantai #leffailta… be strong!

    Vastaa
  5. Leena-mummi 16.1.2018

    Voi paheet, niin tuttuja…

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *