*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Biodelly

Meikkipussissani on muutamia uusia tuotteita luonnonkosmetiikan puolelta, ehdinkin jo hehkuttaa näitä Nui:n tuotteita (erityisesti meikkivoidetta) viime viikolla Instagram Storiesissa.

Hoidan ihoani luonnonkosmetiikalla, mutta hyvien, oikeasti toimivien ja luonnollisten meikkituotteiden löytäminen on aina ollut minulle paljon haasteellisempaa. Hyvin levittyvää ja tarpeeksi peittävää luonnonkosmetiikkameikkivoidetta en ole edes ennen tätä Nui:n meikkivoidetta rehellisesti sanottuna testannut.

nui1

Nui Cosmetics on saksasta kotoisin oleva luonnollinen & vegaaninen luonnonkosmetiikkamerkki. Kaikki sarjan tuotteet ovat vähintään 70 % luomua ja ne valmistetaan Yhdysvalloissa. Tuotteiden sisältö on tietenkin ulkoasua tärkempi seikka, mutta en voi olla antamatta sarjalle plussaa näistä kauniista & yksinkertaisista puteleista. Minulla on meikkivoiteen lisäksi käytössäni sarjan puuteri, ripsiväri, pari huulipunaa sekä meikkipuikko eli multi-stick, jota voi käyttää niin poskilla kuin luomillakin.

nui2nui3

Meikkivoiteen sävyä mietin tovin, koska valitsin sen täältä löytyvän värikartan & kuvailun perusteella. Onneksi sävy 04 oli osoittautui hyväksi valinnaksi, se on ihan aavistuksen tummempi kuin oma ihon värini, mutta meikkivoide saakin mielestäni tuoda vähän sävyä kasvoille. Olen myös sipaissut näihin kuviin  poskipäilleni multi-stickiä higlighteriksi.

Ihoni on talvella kuivahko, mutta jostain syystä tänä talvena oikutellut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. T-alue rasvoittuu päivän mittaan ja epäpuhtauksiakin on pukannut tavallista enemmän, ärsyttävää. Nui:n meikkivoide sisältää ihoa rauhoittavaa kamomillaa ja ravitsevaa karitevoita. Se kosteuttaa, mutta peittää kumminkin riittävästi. Meikkivoiteen hinta 40 euroa eli se ei ole aivan edullisimmasta päästä, mutta tuote on kyllä hintansa väärti, lämmin suositus tälle. Seurailen nyt tässä, että onko luonnollisella meikkivoiteen  käytöllä mitään vaikutusta ihoni kuntoon – onko teillä tästä kokemuksia?

nui4

Nui Cosmetics meikkisarja on saanut alkunsa kun sen kehittäjät Annika ja Swantje huomasivat, että markkinoilta ei löydy kirkkaanpunaista punaa, joka olisi vegaaninen & tehty luonnollisista raaka-aineista. Naiset kehittelevät punan ja kokonaisen meikkisarjan itse, aikamoista.

Valitsin itselleni Nui:n huulipunista sävyt Emere ja Amiria, joista jälkimmäinen on suosikkini! Nui:n valikoimissa on kymmenessä eri sävyistä punaa, joista seitsemän on puolikiiltävää ja kolme mattaista

Arkimeikkiin taputtelen huulipunan huulille kevyesti ja lisään kiiltoa päälle – lopputulos on makuuni sopivan kevyt ja raikas. Olen useampanikin aamuna innostunut punamaan huuliani, sillä raikkaan sävyinen huulipuna tuo juuri sopivasti toivottua väriä kalpealle ja joo, vähän myös väsähtäneen näköisille kasvoilleni.

 

nui5

Olen kuullut monien tuskailevan etenkin luonnollisten ripsivärien pysyvyyden kanssa. Ilmeisesti omat luomeni eivät rasvoitu, enkä koe ripsarin pysyvyyden olleen koskaan mikään ongelma. Nui:lta löytyy  hyvä perusripsari, jonka näppärän kokoisella harjaspäällä saa levitettyä tuotetta myös alaripsiinkin. Omissa ripsissäni tämä ripsari pysyy ihan yhtä hyvin kuin synteettisetkin.

nui6nui7

Oletteko te testanneet Nui:n tuotteita? Jos niin, mitä mieltä olette ja mitkä tuotteet on teidän lemppareitanen? Niin ja kysykäähän vaan jos joku juttu jäi mietityttämään, koitan vastailla parhaani mukaan.

Täällä Magicpoksissa on lähiaikoina ollut monenlaista arvontaa, mutta te kerroitte toivovanne niitä, joten laitetaanpa vielä yksi käyntiin!

  • Käy tutkailemassa Biodellyn sivuilta Nui:n tuotteita
  • kerro mikä on lempparisi – ja voit voittaa sen itsellesi!
  • Tuote arvotaan 11.2. eli tulevana sunnuntaina – joten kommentoithan siihen mennessä
  • Olen voittajaan yhteyksissä sähkopostitse

 

-Maj

94 Comments

  1. Tarja 7.2.2018

    Uusi huulipuna on ollut toiveissa ja olikin niin nättejä sävyjä näissä Nuin huulipunissa.
    Emere näyttää raikkaalta, mutta epäilen, että sävy Nyree olisi sittenkin minulle parempi :)

    https://www.biodelly.fi/huulipunat/1991-nui-cosmetics-huulipuna.html#/nui_cosmetics_savyt-nyree

    Vastaa
  2. Rena 7.2.2018

    You look very beautiful!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  3. Amanda 7.2.2018

    Kyllä se olisi tuo Nui:n korostusvoide! Ystäväni jaksaa aina hehkuttaa kuinka huikea tuote se on!

    Vastaa
  4. Piia 7.2.2018

    Tuota meikkivoidetta tekisi mieli munkin kokeilla, eli se!

    Vastaa
  5. SallaM 7.2.2018

    Haluaisin testata huulipunaa! :)

    Vastaa
  6. Anniina 7.2.2018

    Selasin sivuilta huulipunia ja sieltä löytyi vaikka mitä kauniita sävyjä! Myös esittelemäsi Nui:n meikkivoide kiinnostaa, sillä olen itsekin yrittänyt etsiä toimivaa luonnonkosmetiikan meikkivoidetuotetta.

    Vastaa
  7. avaruuskenguru 7.2.2018

    Valitsisin huulipunan sävyssä Akona! Kiitos ihanasta blogista. Nää arvonnat on kivoja. :)

    Vastaa
  8. Riikka 7.2.2018

    Meikkivoidetta haluisin ehdottomasti kokeilla :)

    Vastaa
  9. Heli 7.2.2018

    Meikkivoidetta olisi ihana kokeilla😍

    Vastaa
  10. Laura 7.2.2018

    Haluaisin testata meikkivoidetta:-)

    Vastaa
  11. Tiia 7.2.2018

    Kyllä tuo meikkivoide vaan vaikuttaa hyvältä. Sitä kokeilisin mielelläni 😊

    Vastaa
  12. mankeli 7.2.2018

    haluaisin testata meikkivoidetta, koska siitä en vielä ole luonnonkosmetiikan puolelta löytänyt itselle hyvää vaihtoehtoa :)

    Vastaa
  13. Epu 7.2.2018

    Meikkivoidetta haluaisin ehdottomasti kokeilla!

    Vastaa
  14. Rosma 7.2.2018

    Mä niin haluaisin kokeilla tota Nuin kiinnityspuuteri!

    Vastaa
  15. Ansku 7.2.2018

    Haluaisin ehdottomasti testata meikkivoidetta! Olen pitkään etsinyt luonnollista mutta toimivaa meikkivoidetta, ja vaikuttaa siltä että etsintä saattaisi olla ohi :)

    Vastaa
  16. Sandy 7.2.2018

    Puuteri kiinnostaa mua :)

    Vastaa
  17. meri 7.2.2018

    Huulipuna näyttää tosi kivalta :)

    Vastaa
  18. Oona 7.2.2018

    Lily Lolon bb-voidetta olisi kiva päästä kokeilemaan.

    Vastaa
  19. Jonna 7.2.2018

    Haluaisin kokeilla meikkivoidetta, niin moni on sitä kehunut! 😊✨

    Vastaa
  20. Sofia 7.2.2018

    Haluaisin kokeilla huulipunaa sävyssä emere :)

    Vastaa
  21. Katja 7.2.2018

    Täälläkin innostuttiin arvonnasta. Meikkivoide olisi mieluinen arvontayllätys :)

    Vastaa
  22. Hanna 7.2.2018

    Lempparini on Nui Cosmetics Multi-stick. Tykkään puikkoposkipunasta, joten tuota olisi kiva kokeilla.

    Kiitos arvonnasta!

    Vastaa
  23. Linda 7.2.2018

    Meikkivoidetta olis kiva testata!

    Vastaa
  24. Helssunen 7.2.2018

    Nui cosmeticsin meikkivoidetta haluaisin testata.

    Vastaa
  25. Ella 7.2.2018

    Ripsiväri👍

    Vastaa
  26. Inkku 7.2.2018

    Huulipunaa olisi ihana kokeilla!

    Vastaa
  27. Kati 7.2.2018

    Tuota meikkivoidetta testaisin mielelläni.

    Vastaa
  28. Mira 7.2.2018

    meikkivoidetta tekisi mieli munkin kokeilla, eli se! Vaikea valinta kylläkin ;)

    Vastaa
  29. Maaria 7.2.2018

    Korostusvoidetta haluaisin kokeilla.

    Vastaa
  30. Janina 7.2.2018

    Korostusvoidetta mieluusti koittaisin :)

    Vastaa
  31. Maisa 7.2.2018

    Kaunis meikki!
    Meikkivoidetta olisi kiva testata! :)

    Vastaa
  32. Niina 7.2.2018

    Kiva arvonta! Luonnonkosmetiikkaa käytän tällä hetkellä aika paljon. Nuin meikkivoidetta olen kokeillut, mutta nyt tykkään tästä: https://www.biodelly.fi/puuterit/1997-nui-cosmetics-kiinnityspuuteri.html?search_query=nui&results=10
    eli kiinnityspuuteri.

    Vastaa
  33. Ulpu 7.2.2018

    Kyllä se olisi meikkivoide, sitä on niin kehuttu, voisin mäkin saada kirjavuuden kuriin.

    Vastaa
  34. Kaisa 7.2.2018

    Meikkivoide😍

    Vastaa
  35. Saaramaria 7.2.2018

    Meikkivoidetta haluaisin testata.
    Kiitos arvonnassa!

    Vastaa
  36. Susku 7.2.2018

    Moi! Mullekin kelpaisi meikkivoide kokeiluun.

    Vastaa
  37. Kristiina 7.2.2018

    Tuo meikkivoide herätti heti kiinnostuksen, eli sitä olisi kiva päästä kokeilemaan :)
    Kaunis meikki sinulla tässä postauksessa!

    Vastaa
  38. Emilia 7.2.2018

    Ehdottomasti meikkivoide kiinnostaa eniten 😊

    Vastaa
  39. Anna 7.2.2018

    Multi-stick!

    Vastaa
  40. HeidiS 7.2.2018

    Juuri tuo Nui meikkivoide kolahti minulle- talvi-iho kaipaa kuivien näppyjen peittelyä, HeidiS

    Vastaa
  41. Piia 7.2.2018

    Olisi kiva testata meikkivoidetta 😊 se täydellinen vielä löytämättä.

    Vastaa
  42. Heidi 7.2.2018

    Meikkivoide kiinnostaa myös mua, se olisi ihana voittaa koska arvokkaampi tuote jota en ehkä itse raaskisi ostaa ilman testeriä. MUTTA siellä oli myös vedenkestävä ripsari ja meikinpoistoaine! Ne mun on tilattava heti kokeiluun. Luonnonkosmetiikalle iso peukku!

    Vastaa
  43. Susse 8.2.2018

    Emere huulipuna!

    Vastaa
  44. Tytti 8.2.2018

    Tuo meikkivoide vaikuttaa kivalle! Luonnonkosmetiikkaa käytän ihonhoidossa mutta meikit ovat vielä päältäosin synteettisiä joten nyt olisi loistava sauma testata!

    Vastaa
  45. laulau 8.2.2018

    Meikkivoide kiinnostaisi. EDM:n mineraalimeikkipohja on ollut kauan käytössö, mutta en ole täysin tyytyväinen pysyvyyteen – olenkin miettinyt palaamista meikkivoide-irtopuuteri –komboon.

    Vastaa
  46. Hilma 8.2.2018

    Huulipunaa haluaisin kokeilla :)

    Vastaa
  47. Hannnna 8.2.2018

    Huulipunaa olisi ihana kokeilla! Siitä olisi varmasti helppo ihastua luonnonkosmetiikan maailmaan :) ihastuin sävyyn Ameria.

    Vastaa
  48. Kaisa 8.2.2018

    Meikkivoide kiinnostaisi eniten!

    Vastaa
  49. Niina 8.2.2018

    Voi vitsit, oon kuullut näistä tuotteista myös muualta pelkkää hehkutusta! Meikkivoidetta olisi mahtava päästä testaamaan :)

    Vastaa
  50. Kati 8.2.2018

    Korostusvoide👍

    Vastaa
  51. Kristiina 8.2.2018

    Meikkivoide olisi ihana

    Vastaa
  52. Johanna 8.2.2018

    Multi-stick olisi kyllä tosi monikäyttöinen!

    Vastaa
  53. Aurora 8.2.2018

    Meikkivoide kuullostaisi kyllä testaamisen arvoiselta :)

    Vastaa
  54. pöllö 8.2.2018

    Meikkivoide!

    Vastaa
  55. Katri 8.2.2018

    Multi-stick sävyssä Pititi pääsisi täällä testiin! Kiva postaus luonnonkosmetiikasta :)

    Vastaa
  56. Reetta 8.2.2018

    Meikkivoide ehdottomasti!!

    Vastaa
  57. Eeva 8.2.2018

    Meikkivoidetta olis ihana testata 🙂

    Vastaa
  58. Muo kiinnostaisi kokeilla meikkivoidetta tältä merkiltä!

    Vastaa
  59. Mari 9.2.2018

    Ensimmäinen lapsukainen tetailee meikkejäni.. hänelle ripsiväri tai luomiväri olisi tarpeen.

    Vastaa
  60. Sanni 9.2.2018

    Haluaisin pääatä testailemaan just noita Nuin huulipunia! 💋 suosikkisävykseni bongasin sivuilta Amirian :)

    Vastaa
  61. Mini 9.2.2018

    Kulmaväri (sävy Reo) olisi tarpeen!

    Vastaa
  62. Myy 9.2.2018

    Korostusvoidetta haluaisin kokeilla ☺️

    Vastaa
  63. SAMP 9.2.2018

    Olisi kiva testata kulmaväriä Reo-sävyssä, jospa saisi vähän eloa olemattomiin kulmiini!

    Vastaa
  64. Henna 9.2.2018

    Korostusvoide!

    Vastaa
  65. Päivi 9.2.2018

    Kiinnityspuuteria kokeilisin mielelläni.

    Vastaa
  66. Lau 9.2.2018

    Korostusvoide😍

    Vastaa
  67. Ella 9.2.2018

    Meikkivoide!

    Vastaa
  68. Maria 9.2.2018

    Kiva kuulla uudesta, tai ainakin itselleni uudesta, luonnonkosmetiikkamerkistä.
    Ehdottomasti toivoisin testiin iloisen väristä huulipunaa.

    Vastaa
  69. Minttu 10.2.2018

    Meikkivoidetta on hehkutettu niin monessa paikassa, joten sitä on pakko testata itsekin :)

    Vastaa
  70. Anu 10.2.2018

    Multi-stick

    Vastaa
  71. Ansku 10.2.2018

    Ripsaria tahtoisin kokeilla!

    Vastaa
  72. Veera 10.2.2018

    Heippa! Jos arpaonni suosisi, tuota meikkivoidetta innolla kokeilisin! :)

    Vastaa
  73. Ulla 10.2.2018

    Meikkivoide kiinnostaa täälläkin. Muut meikkituotteet (paitsi ripsari) ovat jo luomua. Lavera, Boho, Benecos ovat tuttuja, mutta tänä Nui vielä ei…

    Vastaa
  74. Mariah 10.2.2018

    Kiinnityspuuteri :)

    Vastaa
  75. Essi 10.2.2018

    Meikkivoidetta olisi ihana kokeilla! Sitä on hehkutettu niin paljon :D <3

    Vastaa
  76. Anna-mari 10.2.2018

    Meikkivoide kiinnostaa kovasti! 😊 Luonnonkosmetiikka on mulle vielä uus juttu..pitäis skarpata tässä! Kiva,kun esittelee näitä uutuuksia 👍

    Vastaa
  77. Minttu 10.2.2018

    Uusi huulipuna olisi kiva piristys näin kevättä odotellessa.

    Vastaa
  78. Meri 11.2.2018

    Meikkivoide on suosikkini, haluaisin kokeilla.

    Vastaa
  79. Anskunen 11.2.2018

    Kesäiseen häämeiķkiin kaipaisin loppusilausta huulipunasävyllä Amiria:)

    Vastaa
  80. Päivi 11.2.2018

    Tätä kiinnityspuuteria olisi kiva testata: https://www.biodelly.fi/puuterit/1997-nui-cosmetics-kiinnityspuuteri.html

    Vastaa
  81. JennaO 11.2.2018

    Meikkivoidetta ois ihana päästä kokeilemaan!

    Vastaa
  82. Soile 11.2.2018

    Huulipuna-fanina haluaisin testata sarjan punia! 💋

    Vastaa
  83. Outi 11.2.2018

    Meikkivoide kiinnostaisi! Merkki on ihan tuntematon, mutta mielenkiinto heräsi. Pitänee perehtyä nettisivuihin.

    Vastaa
  84. Marika.T 11.2.2018

    Korostusvoide :)

    Vastaa
  85. Heini 11.2.2018

    Suosikkia en osaa valita sillä en ole näitä tuotteita koskaan käyttänyt. Jokapäiväisessä käytössä itselläni kuitenkin on meikkivoide, ripsiväri ja huulipuna joten nämä kolme ovat siis suosikkini ✌🏻

    Vastaa
  86. Veera 11.2.2018

    Meikkivoide kiinnostaisi minuakin.

    Vastaa
  87. ST 11.2.2018

    Meikkivoide olis kiva testata. Kiinnostais löytää mahdollisimman kevyt, mutta myös sopivan peittävä meikkivoide.
    Myös uusi huulipuna on hankintalistalla 😊

    Vastaa
  88. Julia 11.2.2018

    Moikka,

    Ehdottomasti lempparein testattava olisi joka meikkiin tarvittava meikkivoide- Natural Liquid -Intense Kanapa 01 :)

    Vastaa
  89. Matleena 11.2.2018

    Meikkivoide kuulostaa mielenkiintoiselta!👌🏼😍

    Vastaa
  90. Ida 18.2.2018

    Ehdottomasti huulipunista Amiria on mun haaveissa 😍 tuota meikkivoidetta käytän jo ja on kyllä ominaisuuksiltaan täys kymppi, mutta haju on niin voimakkaan vaniljainen, että en usko ostavani toista purkkia nykyisen loputtua 😔 Miehen sanoin ”sä haiset ihan vanilja wunderbaumille” ja ei mitenkään hyvällä tavalla, haju ei edes päivän aikana laimene 🙄 Ehkä tuo huulipuna olisi kuitenkin täydellinen 👌

    Vastaa
    • Ida 18.2.2018

      Arvonta-aika meniin näköjään jo 😅 jostain syystä tämä juttu nousi vasta tänään mun face feediin

      Vastaa
  91. Maria 18.2.2018

    Mulla on meikkivoide Taiao, joka on ihan huippu! Ainakaan mulle ei ole liian vaalea. Tarttuu hyvin ihoon ja pysyy. Multisick Pititi seuraavana hankinnassa, koska voidemainen poskipuna sopisi hyvin sen kaveriksi.

    Vastaa
  92. Roosa K. 18.2.2018

    Meikkivoide!

    Vastaa
  93. Julia Koskinen 19.2.2018

    Ihania meikkejä.Luonnonmukaista ja laadukasta meikkivoidetta olen itsekin etsiskellyt,joten se olisi enemmän kuin tarpeen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *