Tämä viikko on kulunut kuin sormia napsauttamalla ja olen vähän pyörällä päästäni. En voi sanoa, että olisi ollut liikaa kaikkea, mutta paljon kuitenkin! Sellainen fiilis, että huh tästäkin selvittiin ja onneksi nyt on sunnuntai.

Ajattelin pyhittää koko päivän duuneille ja kotihommille, koska haluan ehdottomasti aloittaa lasten kanssa uuden viikon puhtaalta paperilta. Ettei olisi mitään extraa hoidettavana ja voitaisiin keskittyä vain olennaiseen. Lupaamani ”Päivä kanssani”- postauksen kuvat sekä muistiinpanot ovat muuten jo odotelleet yli viikon vai kaksi, joten eipä tässä auta kuin alkaa naputtelemaan.

 

mari13

Tämä kuvien asu on päätynyt päälleni useammankin kerran tällä viikolla. Zaran muhkea neule on juuri sellainen, jota äiti ei olisi pienenä suostunut koskaan ostamaan. Ihana, mutta ikävä kyllä ei kovin laadukas.

mari2mari7mari10

Pipo – Acne
Neule & Farkut – Zara
Kengät – Dr. Martensen

mari4mari12mari5mari9mari3

Kuvat – Ida Hanhiniemi

Menkäähän tekin tänään ajoissa nukkumaan,
että maanantai starttaisi parhailla mahdollisilla energioilla.

<3

-Maj

*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Neste

Muistattehan vielä joulukuussa toteutetun Kinkkutempun, johon otin osaa ja kehotin teitäkin osallistumaan? Kampanjan tavoiteena oli kerätä 100 000 kotitalouden kinkun paistinrasvat uusiutuvan dieselin valmistamista varten. Kun diesel valmistetaan jätteistä ja tähteistä niin se on myös ilmastolle ystävällisempää. Jätteistä ja tähteistä tuotetulla Neste MY uusiutuvalla dieselillä on jopa 90 % pienempi CO2 – jalanjälki kuin perinteisellä dieselillä. Kinkkutempun tavoite ylittyi heittämällä, mukaan saatiin yli 145 000 kotitaloutta, ihan mahtavaa! Kiitos kaikille tempaukseen osallistuneille, ihan mielettömän upea tulos!

Kinkkutemppu lupasi lahjoittaa vähävaraisia lapsiperheitä auttavalle Hope ry:lle 20 000 jos tavoite täyttyisi ja koska se ylittyi niin pottia nostettiin 25 000 euroon. Tässä nähtiin miten yksittäisen ihmisen pienellä teolla on merkitystä ja miten paljon saatiin hyvää aikaiseksi yhdessä. Kinkkurasvojen kippaaminen lähimmän Cittarin kierrätyslaatikkoon ei kyllä ollut homma eikä mikään.

Lähdimme kampanjassa mukana olleiden Asennemedian bloggaajien, Natan, Lauran ja Annen kanssa tutustumaan Helsingin Hope ry:n tiloihin ja toimintaan. Saimme myös kuulla, että mihin lahjoitettu rahasumma on tarkoitus käyttää.

hope2

Hope ry on siis vähävaraisia lapsiperheitä auttava järjestö, joka perustuu vapaaehtoistoimintaan. Hopella on kaksi työntekijää, jotka saavat palkkaa ja kaikki loput 600 on vapaaehtoisia. Toiminta sai alkunsa vuonna 2009 äitien puhtaasta halusta auttaa lapsia. Hope ry jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille vaate- ja tavaralahjoituksia, lisäksi lapsia ja nuoria tuetaan harrastustuksissa ja heille järjestetään vapaa-ajan elämyksiä.

Nesteen lahoittamat  25 000 euroa käytetään vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan tukemiseksi ja elämyksiin. Elämykset voivat olla vaikka uimahallinpääsymaksuja, leffalippuja tai joku muu vapaa-ajan tapahtuma, johon nuorella ei olisi muuten mahdollista osallistua. Avustussumma on 250 euroa vuodessa lasta kohden, joten 25 000 eurolla pystytään tukemaan 100 lasta. Viime vuonna 17 000 lasta sai avustusta Hope ry:ltä

hope4hope5hope6

 

NÄIN VOIT AUTTAA

Tekemällä vaate- tai tavaralahjoituksen. Hope vastaanottaa ehjiä ja puhtaita vaatteita, sekä tavaroita ja leluja. Tällä hetkellä on eniten pulaa talvivaatteista ja talviurheiluvälineistä.

– Antamalla omaa aikaasi. ”Riittää että erotat housun paidasta” Paikallistiimit tarjoavat vapaaehtoistoimintaa jokaiselle kiinnostuksen mukaan lahjoitusten lajittelusta varainhankintaan. Vapaaehtoistoiminta ei ole sitovaa vaan voit käydä kokeilemassa millaista se olisi tai auttaa silloin kun sinulla on aikaa. Jos haluatte tehdä yhdessä hyvää, niin kaveri- tai työporukkallavoi mennä myös jeesailemaan.

– Lahjoittamalla rahaa. Monelle kiireiselle tämä on yksinkertaisesti helpoin tapa auttaa. Täältä löydät tilinumerot ja ohjeet rahalahjoituksen tekemiseksi.

 

hope7

Hopella on toimipisteitä ympäri Suomea, uusimpana Lappeenranta. Täältä voit käydä kurkkaamassa toimipisteiden sijainnit. Tampereen toimipiste on auki arkisin yhdeksästä kolmeen, paitsi keskiviikkoisin kuuteen asti ja se sijaitsee Lielahdessa, sellunkadulla.

hope8hope9hope10

Hopella vierailu laittoi ajattelemaan asioita. Päälimmäiseksi jäi toiveikas olo; ihmiset todella välittävät toisistaan ja haluavat auttaa. Suomessa on yhteensä noin 100 000 vähävaraisen perheen lasta, joten apua edelleen kaivataan.

-Maj

1 5 6 7 8 9 10 11