Ainahan sitä on vähän ihmetelty, suoraan tai vähän kierrellen udeltu yksityiskohtia, pidetty outona ja joskus sitä on ehkä vähän ihailtukin. Mun ja Suvin ystävyyttä. Se mikä siitä tekee niin ihmeellistä on, että hän on Miikan tyttären äiti. Nykyään tosin kuulutaan molemmat ex-tiimiin, vain paidat puuttuu.

Kaikki muu meidän ystävyydessä on ihan tavallista; meillä on samanikäiset lapset, jotka ovat keskenään läheisiä. Meillä molemmilla on ronski huumorintaju, olemme kiinnostuneet samoista asioista, mutta ennen kaikkea pystymme jakamaan elämän ilot, surut ja kaiken siltä väliltä. Asennoidumme elämään samalla tavalla ja ostamme toisistamme tietämättä jopa välillä samoja vaatteita. Parasta on, että toiselle ei tarvitse selittää kaikkea alusta alkaen tai perustella omia mielipiteitä, vaikka ne eivät aina kohtaisikaan toisen ajatusten kanssa.

Meistä tuli ystäviä kun olimme yhtäaikaa äitiyslomalla, Suvi kolmannesta lapsestaan ja minä ensimmäisestä. Se vain tapahtui itsestään ja luonnollisesti. Sen jälkeen ollaankin tehty ja koettu yhdessä kaikenlaista, vietetty kesät rannalla lasten kanssa, juhlittu vuoden vaihtumista ja juhannusta kimpassa koko jengillä, käyty viiden lapsen kanssa ulkomailla, pyöritty kahdestaan kesän festareilla ja järjestetty rippijuhlia.

Untitled

Sovittiin jo hetki sitten, että tämä viikonloppu me vietetään yhdessä. Tehdään ruokaa tai meidän tapauksessa haetaan ruokaa ja nyhjötellään sohvalla kaikki lapset kainalossa. Käydään pulkkamäessä, luistelemassa ja mennään ehkä laskettelemaan. Näissä kuvissa vipeltää vain kolme lasta sillä 2/5 oli harrastusten parissa.

UntitledUntitledUntitledUntitledUntitled
Emme itse näe ystävyydessämme mitään ihmeellistä, eikä sitä tule pohdittua oikeastaan ikinä. Joskus ihmisten suhtautuminen siitä vain muistuttelee. Onhan se vähän outoa, kun se Magicpoks viettää miehensä exän kanssa aikaa. 

Etenkin ennen eroani ihmisten leuat loksahteli auki, kun kerroin vaikkapa, että kenen kanssa olen lähdössä lomalle. Ajattelen ja olen aina aina ajatellutkin, että siinäpähän loksuu. <3

-Maj

7 Comments

  1. Rena 3.2.2018

    Wow, I see you enjoy!
    With love from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  2. Taija E 4.2.2018

    Minusta tuo ei kuulosta yhtään omituiselta. Itse en ole ystävä mieheni exän kanssa, mutta törmäämme monta kertaa vuodessa erilaisissa tilaisuuksissa ja tulemme oikein hyvin juttuun. Voin rehellisesti sanoa, että hän on huipputyyppi ja on aina kiva kuulla hänen kuulumisiaan. Minusta te annatte aivan mahtavaa esimerkkiä lapsillenne, vaikka ette olekaan ystävystyneet juuri sen takia. Mitä luulet, mahtuuko teidän mukaan Miikan seuraava puoliso? :)

    Vastaa
  3. MariaM 4.2.2018

    Hei! Nostan hattua teille. Meillä on aika sama tilanne, tosin en ole ex, vaan nykyinen. Olen ystävä puolisoni ex-vaimon kanssa. Meillä on puolisoni kanssa kaksi yhteistä lasta (2v 8kk ja 1v 3kk) ja olen bonusäiti puolisoni tokaluokkalaiselle lapselle. Kuviotamme on moni ihmetellyt hyvällä ja pahalla. On ollut paljon opettelemista, hyväksymistä ja sallimista, mustasukkaisuuttakin, mutta en voisi olla onnellisempi tilanteesta. Joten peukku! Iso sellainen.

    Vastaa
  4. Maria 4.2.2018

    Ihana postaus! Tuot kivasti esiin sellaisiakin aiheita, joista usein vaietaan. Ihanaa alkanutta vuotta Teidän perheelle.

    Vastaa
  5. Inkku 5.2.2018

    Hattua nostan teidän kaveruudelle! Ite en ehkä tuohon poystyis.

    Vastaa
  6. Anonyymi 6.2.2018

    Jos jo kaksi samantyyppistä naista on osoittautunut miehelle vääränlaisiksi niin nyt pitäisi skarpata. Siis JOS vielä aikoo parisuhteeseen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *