Oli ihana herätä tänä aamuna omasta sängystä. Eilinen bussimatka Helsingistä ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan; nukuin pysäkkini ohi. Onnekseni bussikuski suostui pysähtymään ennen seuraavaa pysäkkiä pikaisesti, joten hyppäsin suoraan lumihankeen laukkujeni kanssa. En jaksanut ärsyyntyä omasta hölmöilystäni, nauratti vaan koko juttu.

Tallustelin pari kilometriä lumisateessa keskellä yötä. Vedin laukkua perässä ja kannoin kahta olalla ja samalla puhuin parhaan ystäväni kanssa puhelimessa. Puhelu jatkui vielä melkein tunnin kotiin päästyäni ja tänään ollaan ehditty soitella jo kaksi kertaa – kertonee ehkä jotain meidän ystävyyssuhteestamme?

avocado + puurosuolaiset puurot

Keittelin aamulla puuron ja söin sen näillä samoilla höysteillä kuin aikaisemmin tällä viikolla veljeni kanssa. Viime syksynä söin Mama Bearissa elämäni ensimmäistä kertaa puuroa avocadolla, fetalla ja kananmunalla. Ja kyllä, se oli ihanaa – ja kyllä, ihan tosissani kirjoitan kuukauden sisään jo toisen kerran puurosta. Olemme veljeni Petterin kanssa niin fiiliksissämme tästä yhdistelmästä. Testatkaa, jooko? Ja menkään myös Mama Beariin, jos ette vielä ole ehtineet käymään siellä.

magicpoks velimagicpoks + puuroavocadopuuro5

Tänään tein työpäivän toimistolla ja jatkoin sieltä matkaani suoraan salille. Nyt on ihanan raukea fiilis ja seuraavaksi ajattelin hipsiä kotivaatteissani Even luokse pariksi tunniksi istumaan iltaa.

Lauantaiaamun voikin sitten aloittaa pannullisella kahvia ja tällä samalla puurolla. Kaikki hyvin siis tällä, toivottavasti sielläkin?

-Maj

4 Comments

  1. Ulpu 9.3.2018

    Täytyisi varmaan koittaa puuroa noilla suolaisilla lisukkeilla, kuulostaa niin mielenkiintoiselta. Kananmunasta mä en välitä, mut senhän voi jättää pois ja korvata vaikka jollain muulla. Oliko sulla tässä ihan kaurapuuro?

    Vastaa
    • Maj 9.3.2018

      Moi Ulpu! No testaahan, tässä oli ihan perus kaurapuuro, mun kaikki erikoispuurot on loppuneet :D

      Vastaa
  2. Maiju 10.3.2018

    Pakko kyllä testata nuo lisukkeet. Rakastan puuroa, mutta ei ole tullut mieleen laittaa muuta kuin marjoja ja mehukeittoa joukkoon :)

    Vastaa
    • Maj 10.3.2018

      Huippua! Mä tein Instagram storiesissa kyselyn, että onko jengi laittanut avocadoa & fetaa puuroon, niin ei-vastauksia taisi olla yli 80% – mutta siis testaa, mun mielestä parasta!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *