nikat5

Tällä viikolla…

– Äitini on soitellut melkein joka päivä ihan vain kertoakseen, että mulla ei ole mitään asiaa vielä kuntosalille. Hän on kyllä oikeassa, flunssanjälkitaudit eivät ole leikin asia.

– Kadotin kuvissa olevat Fendin lasit. Melkein itkin, kun kiukutti niin paljon.

– Olin yhtenä aamupäivänä kävelyllä lempipaikassani Kirskaanniemessä. Siellä on niin kaunista, metsä oli niin rauhoittava ja lunta tumprutteli tasaiseen tahtiin.

– Näin pitkästä aikaa Juuliaa. Olin eilen hänen Pakkahuoneen keikalla muina fanityttönä eturivissä, kuinkas muutenkaan!

 

nilkat1

Aurikolasit – Fendi
Takki – Samsoe & Samsoe
Neule – Zara
Farkut – Bubbleroom
Tennarit – Samsoe & Samsoe
Laukku – Balenciaga

Kuvat – Jonna Leppänen

 

nilkat2

– Ostin pellavalakanat, enkä oikein tiedä mitä mieltä niistä olisin.

– Kuvasin ystäväni lapsen 3-vuotiskuvat ja sain samana päivänä heti edattua ne valmiiksi, historiallista!

– Suunnitellut pääsiäiseksi ohjelmaa meille, Turku it is!

– Miettinyt mitä ihmettä voin ostaa kummitytölleni ristiäislahjaksi? Beben vanhemmilla ei ole mitään toiveita. Sen verran sain heiltä vinkkiä, että sellaiset perinteiset vauvalahjat eli kehykset, lusikat ym. eivät ole lahjatoivelistalla. Haluaisin hankkia jotain sellaista, josta jää kuitenkin muisto… Kaikki vinkit ovat tervetulleita.

nilkat3nilkat4

Yks juttu vielä; miten huomenna voi olla taas sunnuntai? MITEN!?

-Maj

25 Comments

  1. Imppu82 24.3.2018

    Miten olisi joku lorukirja? Esimerkiksi Kaarina Helakisan Niille joilla on nauravat korvat on aivan huippusuloinen.

    Vastaa
    • Anni 24.3.2018

      Tai Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu!

      Vastaa
  2. Veera 24.3.2018

    Joku koru on mun mielestä hyvä lahja! Omasta kokemuksesta voin kertoa. Minä ja jokainen mun siskoista ollaan saatu joko ristiäislahjaksi tai sitten lapsuusaikana lahjaksi yksinkertaiset kultaketjussa olevat kultaiset sydänriipukset. Lähes jokainen meistä käyttää korua edelleen vaikka suurinosa aikuisia jo ollaan😊💛

    Vastaa
  3. Riina 24.3.2018

    Mä sain aikanaan kummisedältäni ristiäislahjaksi pienen pienen kultaisen (vauva)sormuksen timantilla, joka nyt 25 vuotiaana on roikkunut ketjussa kaulassani joka ikinen päivä jo vuosien ajan :)

    Vastaa
  4. Pauliina 24.3.2018

    Georg Jensenin Moneyphantin olen itse antanut ristiäislahjaksi kummilapselle. Tyylikäs ja erilainen. Siihen saa myös kaiverrettua halutut tiedot.

    Vastaa
  5. Kielo 24.3.2018

    Suloinen tarina sinusta -vauvakirjan ostin juuri tulevalle esikoisellemme. Olisin kovasti ilahtunut sellaisesta ristiäislahjanakin, mutten tohtinut jättää sen varaan, että huomaako joku sellaista ostaa 🙈.

    Vastaa
  6. Petra 24.3.2018

    Meidän tytär sai aikanaan rannerenkaan hopeisena, (on siis rengas, ei ketju). Aivan äärettömän kaunis. Ja meni siis jo silloin vauvana, ja mahtui ehkä 3-4 vuotiaaksi. Ihana. Myös kastehelmet on kauniit – vauvan kaulakoru siis. Siihen saa sittemmin jatkopalan että mahtuu vanhempanakin.

    Vastaa
  7. Elmi 24.3.2018

    Ootko tutustunut erilaisiin syntymäjulisteisiin? Esim. birthposter.🙄

    Vastaa
  8. Halina 24.3.2018

    Mun mielestä kirja on kans ihana lahja ja voi olla sellainenkin satukirja, joka sopii isommallekin lapselle :) Yksi idea voi olla kaunis ja laadukas vauvapyyhe/vauvapeitto. Ne jää muistoksi sekä itselle, että mahdollisesti omille lapsille. Meillä ”vauvapeittoja” käytettiin torkkupeittona lapsena muutenkin :) Ihania on myös taiteilijoiden tekemät tilaustaulut jos tuntee vanhempien maun taiteen suhteen. Ainiin ja lahjakortti vauvakuvaukseen – se ei voi mennä mönkään!

    Vastaa
  9. Taija 24.3.2018

    Meidän poika sai mm. Muumiaterimet, Iittalan Lempi-lautasen ja mukin sekä V-kirjain mukin (paljastettiin nimestä sen verran ko.lahjan tuojalle).

    Vastaa
  10. Pi 24.3.2018

    Vitsi😳sulla EI OO kalkkunanilkkoja😳mitä itseruskettavaa käytät?

    Vastaa
  11. SatuS 24.3.2018

    Itse olen kaikille kummilapsilleni maalannut aina taulut jollain eläinaiheella. Mutta mikäli ei maalaustaitoa itseltä löydy niin joku kaunis eläinaiheinen ostettu taulukin voisi olla ihana muisto.

    Vastaa
  12. essi 24.3.2018

    Mä tilasin veljeni tytölle ristiäislahjaksi The Birth Posterin. Lahjasta tykättiin kun ei ollut perinteinen lusikka tai valokuvakehys kaiverruksilla, mutta kuitenkin kaunis muisto :)

    Vastaa
  13. hennao 24.3.2018

    Ihania ristiäislahjoja on minusta georg jensenin moneyphant, iittalan vitriini korurasia kaiverrettuna, Oot niin ihana-vauvakirja ja jollakin oli myös saatavilla helmikoru,johon ostetaan aina merkkipäivän kunniaksi yksi helmi esim synttäreinä/jouluna ja se siitä helmi kerrallaan tulee valmiiksi ❤

    Vastaa
  14. Anna West 24.3.2018

    http://www.ideakoru.fi
    Ite teetin kummitytölle kaulakorun tuolla. Samalla toki käteen ”tarttui” koru myös itelle 😄
    Pakko kehua loistavaa palvelua ja nopeaa toimistusta!

    Vastaa
  15. Elina 24.3.2018

    Kirja joka saatavana lapsen nimellä. Muumiaterimet. Lautanen+muki setti (Pentikillä taitaa ainakin olla).

    Vastaa
  16. Temppu 24.3.2018

    Jos heillä on oma piha, jokin hedelmäpuu? Kirsikka?

    Vastaa
  17. Vivi 24.3.2018

    Tillanderin kummihelmet! Tyttäreni sai juuri kummitädiltään tämän lahjan. Ideana kerätä helminauhaa yksi helmi kerrallaan. 3-4 helmeä vuodessa ja 18-vuotiaana kaulanauha on valmis :) Tillanderilla on lapsen tiedot sekä tieto, että mitä helmeä kerätään. Myös vanhemmat, isovanhemmat jne voivat täyttää nauhaa. Minusta aivan ihana idea! :)

    Vastaa
  18. S - beauty of life 25.3.2018

    Ala keräämään jotain pienelle, esim. Muumimukeja tai avaa tili, johon laitat x-määrän kuussa rahaa.

    Vastaa
  19. heli 25.3.2018

    Mä ostin omalle kummitytölleni Lumoavan Hali -sarjan hopeisen pienen riipuksen. Riipuksen taakse kaiverrettiin pienen neidin nimikirjaimet.

    https://lumoava.fi/korusarjat/hali

    Vastaa
  20. Jenni 25.3.2018

    Heippa!
    Itse en ole myöskään välittänyt saada lapsilleni perinteisiä lusikoita, kehyksiä yms ristiäislahjaksi. Tämän vuoksi molemmat lapseni saivatkin lahjaksi kummeiltaan sirot kaulakorut kalevalan mallistosta. Alkuun niitä ei käytetty kuin juhlissa yms, mutta nyt 4v tyttöni on hyvinkin innostunut kaulakorustaan ja pitää sitä mielellään kaulassaan. 🙂

    Vastaa
  21. Ohikulkija 26.3.2018

    Tulin kans huutamaan tämän perään :)
    https://www.thebirthposter.com/

    Vastaa
  22. Jantunen 26.3.2018

    Kalevala-korun riipus ”siivet” on aivan ihana lahja kummilapselle
    https://www.kalevalakoru.fi/fi/siivet-riipus-1

    Siitä on iloa lapsena ja vähän isompanakin. Kannattaa käydä katsomassa liikkeessä, jos ei ole tuttu koru.

    Onnittelut kummitädille :)

    Vastaa
  23. Emmi 27.3.2018

    Me saatiin (toivottiin) juuri tuo ”The birre poster” tyttärellemme. Ei turhaa krääsää ja hän saa sen mukaansa sitten aikanaan :)

    Vastaa
    • Emmi 27.3.2018

      Birre 😄 Birth.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *