Meidän viikko on ollut tavallinen, mutta touhukas, sellainen mitä yleensäkin viikot ovat lasten kanssa. Koulusta ja päikystä pukkaa lappua ja harrastuksissa tapahtuu. Yritän parhaani mukaan pysytellä ajantasalla kaikesta.
Multa on usein tiedusteltu, että onko raskasta olla viikko lasten kanssa yksin? Viimeksi eilen, kaksi kertaa. En osaa oikein vastata, välillä on ja toisaalta ei. Ei ehkä raskasta, mutta haasteellista ”lapsiviikosta” tekee aikataulut ja paikasta toiseen kiitäminen. Kaikesta yksin vastuussa oleminen toisinaan kuormittaa. Paljon metatyötä, jatkuvaa metatyötä. Ehkä se on joskus raskastakin.
Me ollaan Sampan ja Rebekan kanssa hyvä tiimi. Meillä iltatoimet ja muut hoituvat kuin itsestään, arkisten asioiden ja askareiden kanssa ei tarvitse ollenkaan vääntää. Perjantai-iltaisin me usein syödään jotain iisiä, löhötään porukalla ja hengähdetään pitkän viikon jälkeen. Parasta on vaan olla yhdessä välillä tekemättä oikeastaan mitään tai ei haittaa vaikka kaikki vähän puuhailisivat omiaan, kunhan ollaan lähekkäin.
Meidän kotonahan ei syödä sohvalla, eikä koira saa edes oleilla siinä – eikä ainakaan syödä lasten tai kenenkään muiden lautasilta, mutta… Poikkeus vahvistakoon säännöt tai jotain.
Aamulla Rebekka kirmasi iloisesti koulun sporttipäivään, mutta Samuelin kanssa oli vähän haikeaa erota päiväkodilla. Annettiin pari ekstrahalia, kyllä se ehkä tästä. Olen yhden yön Helsingissä, vanhempani tulevat hoitamaan lapsia. Äitiä ja isää odottaa lista täällä pöydällä, illan ohjelmassa on kummankin lapsen harrastukset ja pari kertaa koirakin pitää ulkoiluttaa. Vahva luotto, että he hoitavat homman himaan tai pitäisikö sanoa himassa?
-Maj
Sulla on kyllä niin kauniit lapset :)
Jossain oli juttua että joku vanhempi koki sen todella helppona että on vuoroviikko vanhemmuus. Viikko lasten kanssa ja seuraava viikko ihan yksin että kuulostaa kyllä hyvälle. Kuinka moni normi vanhempi saa noin paljon omaa aikaa kuussa?
Hansu, jatka ihmeessä lueskelua ja kuulostelua. Haaveita kannattaa aina olla. Toivottavasti unelmasi toteutuu. HUH!
Jos mä saan lapsia ni oon salee ilkeä mutsi ja ne saa alottaa harrastukset sitten kun on nii vanhoja et menee niihin ite :D oon eskareiden/alakouluikästen lastenkaa töissä ja välillä hengästyttää lasten aikataulut; on koulua ja 5 eri harrastusta. Mietin et ei meillä lapsena ollu ikinä kiire mihinkään ja suurinmaks osaksi leikittiin kaveteiden kanssa pihalla. Tuntui omituiselta kun tyttö 7v valitti, et ei oo palautunu baletti/luistelu/voimistelu treeneistään ja lihaksia särkeny koko viikon, apua :D mulla oli kans lapsena kaverina pari ”aktiiviharrastajaa” jotka nykysin omistaa tiea mitkä liikjntarajotukset ku treenannu lapsena liikaa. Joskus tuntuu, että vanhemmat laittaa lapsille liikaa ns. Aikuisten ohjelmaa (kroppa ei edes kestä lapsella sellaista). Tää pohdinta vähän ohi aiheen, mutta tuli mieleen tälläinen yleinen ilmiö kiireestä. Moneati lapset myös surkuttelee töissä kun vanhemmilla on aina kiire ja stressiä. En muista sellasta omasta lapsuudesta eli ajat muuttuu. Tlivon et ite oon sellasessa työelämätilanteessa kun saan lapsia et pystyn tehdä lyhyenpää viikkoa. Moni kaveri tekee esim 3-4päivästä viikkoa lasten kanssa ja musta se on aika mahtavaa jos pystyy :)