Täällä on viikko pyörähtänyt vauhdikkaasti käyntiin. Maanantaina järkättiin lapsille kaverisynttärit – ja nyt voin huokaista helpotuksesta,  ilmeisesti juhlat oli tyyppien mielestä ihan onnistuneet. Ainakin sankarit vaikuttivat erittäin onnellisilta ja vieraatkin viihtyivät. Eräs pieni tyttö hihkaisi, että nää on parhaat synttärit, missä oon ikinä ollut!

Viime viikon olin lasten kanssa ja tällä viikolla yksikseni. Vaihdon jälkeen erilaiseen arkeen tottuessa menee aina hetki. Eilen puin sadetakin päälleni ja lähdin tallustelemaan koiran kanssa lenkille – kunnes tajusin pihalle, että eihän mulla mitään koiraa ole. Aamulla heräsin paniikissa kahdeksalta, ajattelin tytön myöhästyvän koulusta, mutta olinkin yksin. Myöhästyin muuten silti omista menoistani, mutta se ei ollut yhtään niin paha juttu.

 

kotona1kotona2

Viime viikolla Samuel kävi parturissa, hiukset lyhenivät aika huolella ja hän vanheni ihan silmissä. Päiväkodissa oli iso juttu, että Samppa oli leikannut hiukset. Poika puhui monta viikkoa haluavansa ”pienet hiukset”, joten ajattelin olevan reilua antaa hänen päättää itse asiasta ja varasin ajan hiustenleikkuuseen. Jännitin hommaa vähän etukäteen, ehkä pelkäsin Samuelia harmittavan jälkikäteen, mutta ihan turhaan. Samuel oli niin tyytyväinen uuteen lookkiinsa – ja sehän on tietysti kaikista tärkeintä.

kotona3kotona4kotona5

kotona6

Täällä siis sujuu oikein kivasti – ja veikkaan tämänkin viikon menevän aivan hujauksessa, sen verran olen buukkaillut itselleni taas ohjelmaa.

Ja kohta saan taas heittää koiran kanssa rundia vähintään sen kolme kertaa päivässä. Ja mikä parasta; napata mun rakkaat kainaloon.

-Maj

2 Comments

  1. Mummeli 18.4.2018

    Hyvänmielen kirjoitus! Samuelille sopii kyllä hyvi myöskin nämät pienet hiukset. Ihanaa kevättä teille!

    Vastaa
  2. Hihi 22.4.2018

    Ihana Samuel-poika ☺️

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *