Voi juhannus. Istuskelin tänään junassa, katselin ikkunasta avautuvaa harmaata maisemaa ja kuuntelin musiikkia kymmenen vuoden takaa. Olen niin helpottunut kun voin vaan karata reissuun huomenna.

Viime jouluna tajusin voivani tehdä asiat uudella tavalla ja aloitettiin Idan kanssa uudet perinteet. Uusien asioiden kokeilu jatkukoon nyt sitten juhannuksenakin, sillä ensimmäistä kertaa ikinä olen ulkomailla. Vinkkejä Krotiaan otetaan vastaan kommenttiboksissa.

Jos lähtisin juhannustansseihin (ei huono idis sekään olisi) voisin pukea päälleni tämän postauksen vedenvihreän haalarin. No, ehkä sitä voi testata sitten ensi vuonna ;)

 

JUHANNUS1JUHANNUS2

 

JUHANNUS3

 

Haalari – & Other Stories
Koru – La Luna
Laukku – LV
Kengät – Mango

Kuvat – Jonna Leppänen

 

JUHANNUS4JUHANNUS5

Ihanaa juhannusta tyypit!
Nauttikaa, missä ikinä olettekaan <3

-Maj

2 Comments

  1. Minä voin hyvin kuvitella itseni juhannuksena ulkomaille. Se ei ole koskaan ollut elämässäni niin merkittävä juhla, että meillä olisi ehtinyt muodostua mitään perinteitä. Kroatia kuulostaa ihanalta.

    Vastaa
  2. Veera 23.6.2018

    En ole pitkään aikaan pistäytynyt Magicpoksissa, mutta kylläpä kannatti. Tuli ihan huippu hyvä kesä fiilis, kun lueskelin uusimpia juttuja ja katselin ihania kuvia. Kiitos siis siitä ja hyvää Juhannusta ja ihanaa reissua. Vinkkejä Kroatiaan ei ole antaa. Pari vuotta sitten oltiin, mutta paikka valinta ei oikein osunut nappiin. Reissu jäi ihan perus lapsiperhe reissuksi mihin tahansa lämpimään. Suosittelen kuitenkin reissuja upeisiin kansallispuistoihin.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *