*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Valio Luomu

Muutama viikko sitten pääsin yhdessä Jonnan kanssa Valio Luomun ja ravintola Grönin järjestämälle illalliselle yhdessä kymmenen muun kanssa. Illallinen järjestettiin Koffin puiston tornissa, joka oli muutettu tilaisuutta varten pop up -ravintolaksi. Kokemus oli ainutlaatuinen, miljöö oli uskomattoman kaunis – ja on vaikea kuvitella tornia käytettävän normaalisti päiväkodin välinevarastona.

Illan tunnelma oli lämmin ja intiimi. Grönin kokit kertoivat meille annoksista henkilökohtaisesti ja koska meitä oli paikalla niin pieni porukka, oli tunnelma koko ajan rento ja lämminhenkinen, vaikkakin arvokas. Päästiin kuulemaan myös illallisella mukana olleiden Valion luomutuottajien kertomuksia heidän arjestaan.

Grön meni heti ravintolasuosikkieni top-listalle ja uusi pöytävaraus onkin jo tehtynä tämän illallisen innoittamana.

GRÖN1

Valio Luomu sekä Michelin-tähdellä palkittu Grön avasivat yhdessä touko-kesäkuussa yhteensä kolme pop up -ravintolaa erilaisiin jännittäviin paikkoihin ympäri Helsinkiä. Koffin tornin lisäksi toukokuussa  illallistettiin Hakaniemen Siltasaaressa sijaitsevan Paasitornin näköalatornista ja nyt juhannusviikolla fiilisteltiin Kansallismuseon tornissa. Tempauksen tarkoituksena oli tuoda Valio Luomu lähemmäs kaupunkilaisia ja yksinkertaisesti järjestää upeita elämyksiä.

GRÖN2valio1

Yhteistyön tiimoilta testailin Valion Luomu -tuotteita myös kotona. Pop up -ravintolassa alkupalaksi tarjoiltu tuore parsa oli maustettu omenaviinietikalla ja suolalla – se vielä onnistuu keneltä tahansa, myös minulta, mutta muut Grönin keittiömestarin, Toni Kostin reseptit olivat itselleni ehkä hiukan haasteellisia. Päädyin laittamaan äidille parsojen kaveriksi paistettua lohta, uusia perunoita ja sitruunaista kermakastiketta sekä tilliä.

valio2

Sitruunainen kermakastike

50 g Valio Luomu voita
1 tl vehnäjauhoja
1 1/2 dl Valio Luomu kermaa
1 kananmunan keltuainen
1/2 sitruunan mehu
suolaa ja tilliä

Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon vehnäjauhot  vispilällä sekoittaen. Älä kuumenna liikaa. Nosta kattila sivuun, sekoita hieman jäähtyneen voin joukkoon kerma, keltuainen ja sitruunan mehu. Nosta kastike takaisin liedelle ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee, älä kuitenkaan päästä kiehumaan! Mausta suolalla ja tillillä.

valio3GRÖN3

GRÖN4

Täältä löytyy vaikka miten paljon lisää kesäisiä luomureseptejä, kannattaa kurkata. Itseäni kiinnostaisi testata seuraavaksi bataatti-kvinoasalaattia ja raparperijuustokakkua.

Tunsin itseni illalisvieraana niin onnekkaaksi, että välillä on vaikea uskoa tämän oikeasti olevan työtäni. Huh, isot kiitokset Valiolle ja Grönille upeasta illasta.

Jos haluatte käydä fiilistelemässä illallisen tunnelmia, niin ne löytyvät Instagram-profiilistani Storiesieni kohokohdista. En malta odottaa, että pääsen Gröniin muutaman viikon päästä uudelleen.

-Maj

2 Comments

  1. Milla 24.6.2018

    Ihanalta näyttää! Täytyypä kokeilla:)

    Vastaa
    • Maj 1.7.2018

      Moikka! Ehdottomasti testailemaan vain :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *