Terkkuja Puuhamaasta, oltiin eilen siellä hurvittelemassa aamusta iltaan muutaman muun lapsiperheen kanssa. Jengiä oli jonoksi saakka joka paikassa, mutta  hauskaa oli. Vesiliukumäet houkuttelivat tässä säässä eniten, vaikka yritettiin kiertää  koko puisto – oli muuten aika rankkaa tässä helteessä!

Molemmat lapset nukahtivat autoon samantien ja mäkin torkuttelin Miikan ajellessa kotiin. Oltiin vanhalla kokoonpanolla liikenteessä – ja hei kiitos ihanista Instagram-viesteistä, me tehdään asioita välillä porukalla, vaikka ei enää Miikan kanssa yhdessä ollakaan.

mwm

Tänään kuitenkin ilta sujuu vähän toisenlaisissa merkeissä, otin varaslähdön viikonloppuun ja lähdin kohti Helsinkiä. Hernesaarenrannassa on tänään Karri Koira ja Gasellit ja huomenna juhlitaan Idan kanssa mun synttäreitä – ensin safkataan Grönissä ja sen jälkeen suunnataan Allas Sea Poolille Paperi-T:n keikalle. Oon niin innoissani, enkä tiedä mistä eniten?

Lauantaina häippästään Tampereelle ystävän garden partyihin. Meikäläisen synttäriviikonloppu on buukattu täyteen kaikkea ihanaa. Just nyt on niin hyvä fiilis kaikesta, eikä yksi lisävuosikaan tunnu miltään. Monta vuotta kriiseilin vanhenemista, mutta nyt on vaan ihan rauhallinen olo ja parempi näin. Eilen ilahduin, kun multa kysyttiin henkkarit ostaessani lähikaupasta kaksi siideriä.

mwm2

Koitan jossain välissä näpytellä tänne vähän ajatuksia iästä ja vanhenemisesta ja mielellään kuulisin, että minkä ikäisiä tyyppejä siellä ruutujen takana on? Ahdistaako vanheneminen vai ootteko sinut ikänne kanssa? Millaisia ajatuksia teillä on kolmikymppisyydestä?

-Maj

Suositellut postaukset

3 Comments

  1. Täytin tuossa kuun alussa 29 ja tämä on niin jees. Onnellisuus oikeasti kasvaa iän myötä.

    Vastaa
  2. Tiia 27.7.2018

    Minä täytän 29 ensi viikon torstaina, eli kolmikymppisyys häämöttää vuoden päästä. Vielä en mitenkään kriiseile, mutta katsotaan sit vaikka ensi prjantaina, miltä näyttää :D

    Vastaa
  3. Linda 30.7.2018

    Täällä yksi kakskutonen :) Olen jostain syystä aina haaveillut olevani vanhempi, mitä olen – jo teini-ikäisenä toivoin olevani 27. En tiedä mistä johtuu, mutta tammikuussa sitten nähdään, oliko se 27 kaiken haaveilun arvoinen! Epäilen, että kohdallani kriisi alkaa lähempänä 40 vuotta :D

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *