Odottaminen on kieltämättä niin tylsää hommaa, muistan hyvin miten hitaasti vikat päivät ennen joulua kului kun olin lapsi. Oltiin veljeni kanssa niin täpinöissämme, että ruoka ei maistunut, eikä oikein pystytty edes keskittymään leikkeihin tai yhtään mihinkään. Lapsuudenkotiimme pukki tuli vasta aattoiltana, joten voitte kuvitella kuinka pitkältä aatto myös tuntui? Meillä oli ja on tapana edelleen Ylivieskassa syödä jouluruoka ja käydä haudoilla ennen lahjojen avaamista.

Samuelin ja Reben luona pukki vierailee kaksi kertaa, ensin aatonaattona Tampereella ja aattona Ylivieskassa. Lapsilla on ollut koko heidän elämänsä ajan tavallaan tupla-aatto. Rebekka ei enää usko joulupukkiin, mutta Samuelille tonttujutut menee vielä täydestä, joten täällä yritetään olla viime hetket erittäin kilttinä, vaikka energiaa on ihan tuhottomasti – kai meidän on kohta lähdettävä purkamaan sitä tuonne ulos lumisateeseen.

joulua1joulua2joulua3

Näillä kahdella on kaikkea muuta kuin rauhallinen joulu, vaikka sitä me teille muille halutaan toivotella. Huvittaa, että lapset näyttävät niin rauhallisilta ja seesteisiltä usein kuvissa, mutta totuus on toinen. Molemmat ovat vilkkaita ja puheliaita, eivätkä edes ujostele vieraiden ihmisten edessä.

joulua5

Lastenvaatteet - Gugguu x Minttu Räikkönen *saatu

joulua6

Yksi yö enää. Näillä kahdella siis.
Ja voihan välipäivät, energian määrä ei tämän lomailun ainakaan vähenny.

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *