samuel1samuel2samuel3samuel4samuel5samuel6samuel7

Sydän kallellaan. Hänen takiaan omani taitaa aina vähän olla. Katselin poikaani hänen istuessaan keittiönpöydän ääressä. Siinä hän söi huolettomana leipäänsä ja puhui samalla taukoamatta, kuten tapana on. Auringonvalo osui ponnarista karanneisiin hiussuortuviin. Isältäänhän hän näyttää, mutta taitaa kuitenkin olla enemmän kuten äitinsä. Jouduin kasailemaan itseäni tosissani, etteivät kyyneleet olisivat vierineet poskille kun poika tuijotteli kysyvästi isoilla vihreillä silmillään. Niin,  että onko joku hätänä? Ei, ei ollut ollenkaan. En vain tahtoisi, että kasvat isoksi.

Onneksi tunnen hänet ainakin vielä nenänpäästä varpaisiin, ihan kokonaan. Nuorimmaisen syntymäpäivä tuntui tällä kertaa isosti. Kuusivuotias on yhtä aikaa niin iso ja niin pieni. Onneksi enemmän vielä pieni. Niin se vain on, että hän kuten me kaikki ollaan tänään vanhempia kuin koskaan  ja samalla nuorempia kuin tullaan ikinä olemaan.

-Maj

Sunnuntaista on tullut inhokki päiväni, mutta sen sijaan maanantait ovat nykyään suosikkejani, myös tällä viikolla. Heräsin laittamaan Rebekalle aamiaista seitsemän jälkeen, mutta Samuelilla oli yhtä paha väsymys kuin mulla, niin jatkettiin vielä tunti unia kahdeksan jälkeen. Yleensä noudatan rutiineja ja aikatauluja tarkasti, mutta nyt yksi extratunti unta tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olen kärsinyt muutaman kuukauden univaikeuksista, eikä tosiaan ole itsestään selvää, että unta riittää. Nyt riitti ja hyvä niin.

hattarapaita1hattarapaita2

Kotona vallitsi ihan kamala kaaos, kurkatkaapa Instagram storiesistani, että miltä täällä näytti… Miten edes on mahdollista, että asunto pääsee sellaiseen kuntoon käytännössä yhdessä päivässä? Lasten hiihtolomakamppeet ja mun reissukamat lojuivat pitkin laittioita ja keittiö näytti siltä, että en ole vaivautunut viikkoon laittamaan tiskikonetta päälle. Välttelin siivousta, hyppäsin autoon ja lähdin Jonnan siistiin kotiin naputtelemaan tietokonettani ja lounastamaan, best!

hattarapaita3

Korvikset – H&M
Neule – Lindex
Housut – Zara
Sukat -Envii

hattarapaita4hattarapaita5hattarapaita6

Tämä maanantai on ollut pehmeä startti uudelle viikolle, loppuviikosta riittää taas ohjelmaa. Energiani alkaa olla normaalitasoilla ja sain sotkutkin pikasiivottua. Veljeni tuli juuri hetki sitten tänne, suunnitelmissamme on tehdä vähän iltapalaa ja katsella leffa.

Huomenna on spessu päivä. Samuelilla on synttärit. Hän täyttää jo kuusi. Sovittiin, että mennään Miikan ja lasten kanssa syömään yhdessä, hän saa valita ravintolan ja sitä ennen menen hänen kanssa valitsemaan lahjaa. Tiistaistakin tulee epäilemättä hyvä, toivottavasti koko viikosta. 

-Maj

1 103 104 105 106 107 108 109 131