Tämä viikko lähti käyntiin vähän kummallisesti, nukuin vain kaksi tuntia sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Olin kylpyläreissun jäljiltä iha puhki, mutta en saanut nukuttua siitäkään huolimatta. Laitoin huonot yöunet täydenkuun ja sen pimennyksen piikkiin. Olo on koko väsymyksen takia ollut jotenkin nuhjuinen, mutta nyt alkaa vihdoinkin helpottaa. Pohditiin ystäväni kanssa tätä kuu-asia, tuntuuko kenestäkään muusta, että kuunkierrolla näyttäisi olisi vaikutusta juurikin esimerkiksi nukkumiseen tai joihinkin muihin asioihin?

marymary2

Tässä sitä ollaan puolessa välissä viikkoa ja paremmalla fiiliksellä. Sain valittua kaikki materiaalit uuteen kotiin, päädyin vaaleahkoon laminaattiin, jossa on viisteet. Jos siis viiste on oikea termi niille laminaatin raoille? Pohdin ensin laittavani eteiseen laatat ja muualle parketin, mutta sitten päädyin kuitenkin laminaattiin. Kiitos kovasti vielä kaikille vinkeistä lattian suhteen.

Päädyin ottamaan kylppäreihin valkoista isoa, kiiltäväpintaista laattaa ja lattiaan tulee harmaa peruslaatta. Avokeittiöön tulee integroidut konikoneet, valkoiset tasot ja musta allas. Toivottavasti lopputuloksesta tulee kiva ja mun näköinen.

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *