Mun sunnuntai on sujunut leppoisissa merkeissä, edelleen majailen Helsingissä. Kaikki tyypit tuntuvat olevan samoilla hoodeilla, aika hauskaa. Idan synttärikemut sujuivat kivasti, eikä lauantaina edes väsyttänyt erityisemmin.

Käveltiin eilen tyttöjen kanssa Eiran rantaan ja poikettiin syömään Ravintola Uunisaareen, erittäin ilahduttavaa, että perjantain wine + burger -tarjousta oli jatkettu lauantaille. Ravintolassa oli ihan tunnelma ja sieltä kelpasi ihailla laskevaa aurinkoa, eilen oli kyllä ihan mielettömän kaunis päivä.

Kurkkailin juuri, että ensi viikko näyttää myös hyvältä. Tässä vaiheessa talvea en ole vielä kyllästynyt neuleisiin, vaan tyytyväisenä vedän oikeastaan päivittäin pehmoisen neuleen päälle. Muhkeiden poolokaulusten kanssa ei välttämättä tarvitse edes kaulahuivia. Valkoinen Puran palmikkoneule näytti mun mielestä erityisen raikkaalta tämän kuvien takin kanssa, mitäs te tykkäätte?

 

Pipo ja käsineet – H&M
Takki – KappAhl *saatu
Neule – Pura *saatu
Housut – Pieces
Laukku – See by Chloé
Nilkkurit – Samsoe & Samsoe

Kuvat – Jonna Leppänen

 

Aamupalaverin jälkeen on aika lähteä taas takaisin Tampereelle. Viikonloppu on ollut ihana, mutta kotiin on aina kiva palata. Nauttikaahan tekin sunnuntai-illasta :)

-Maj

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *