En muista koska täällä blogissa olisi viimeksi ollut juttua lasten asuista tai vaatteista. Samuelin ja Reben kanssa vietetyt viikot vilahtavat ohi vauhdikkaasti, arkena ei ole puhettakaan, että ehtisin kuvailemaan. Käytin muuten myös huomattavasti enemmän aikaa lasten vaatteiden miettimiseen ja hankkimiseen heidän ollessa olessa pieniä – kuulostaako kenestäkään tutulta? Nuo kaksi ovat  jo niin isoja (ensi kuussa 7 ja 9), niin heidän vaatteensakin on jotenkin paljon tylsempiä perusjuttuja. Ei kai sen tarvisi olla niin, mutta siltä musta ainakin tuntuu.

Tällä hetkellä Samuelin vaatekaapissa on oikein hyvä tilanne, collegevaatteita on riittävästi, niillä sekä parilla neuleella ja farkuilla pärjää loistavasti. Rebekalle pitäisi ostaa vaikka mitä uutta vaatetta, sillä hänelle on tullut pituutta huimasti lisää. Hitsit, miten vaikeaa on löytää esimerkiksi vähän siistempiä, mutta kuitenkin rentoja vaatteita 134 cm tytölle? En tiedä olenko nirso, mutta musta tuntuu, että se on välillä melkein mahdotonta!

lastenasut1lastenasut2lastenasut3

Samuelin paita – Zara
Farkut – H&M

Rebekan paita ja sukkikset – Zara
Hame – Lindex
Panta – Gauhar

lastenasut4lastenasut5

Seuraavaksi edessä onkin jo välikausivaatehankinnat, huh! Molemmat tarvitsevat uudet ulkoiluvaatteet, kenkiä ja Samuelin kohdalla kuravaatteidenkin päivitys taitaa olla kohdallaan.

Me lähdetään tästä seuraavaksi (juurikin näissä vaatteissa) juhlimaan mun kummitytön 1-vuotissynttäreitä! Kaipailetteko te tänne lastenvaatejuttuja tai lasten asukuvia? Laittakaahan kommenttia ja ajatuksianne tulemaan taas :)

-Maj

Olen tosi huono käyttämään asusteita, puhumattakaan hiusasusteita. Yleensä mun hiukset ovat auki tai ihan tavallisella ponnarilla. Likaiset hiukset kietaisen nutturalle tai sotkuiselle letille. Viime kesästä asti olen ihaillut muiden hiuksissa huiveja, pantoja ja erikoisempia donitseja. Pari kertaa olen pidellyt pallokuosista huivia ja pantaa käsissäni, mutta ne ovat kuitenkin jääneet lopulta kaupan hyllylle.

Ostin syksyllä Gauharin samettisen hiuspannan ja sitä olen innostunut parin ootteeseen käyttämäänkin. Tällä viikolla bongasin merkin uudet leokuosiset donitsit, jotka me otettiin Rebekan kanssa yhteiskäyttöön. En ole pitkään aikaan innostunut mistään näin pienestä jutusta, mutta nämä leoihanuudet iski muhun niin paljon, että halusin vinkata näistä teillekin.

gauhar3

gauhar2

 

Gauhar
Panta – 18,50
Hiuslenkit – 14,00

 


Kuva – Gauhar

gauhar1

Ponnarit myydään tuplapakkauksessa, yksi itselle ja yksi ystävälle. Edelleen olen sitä mieltä, että ystävänpäivä on mitä loistavin tekosyy.

Extra paljon lämpimiä ajatuksia ja rakkautta päiväänne! 

-Maj

1 2 3 4 5 6 7 8 9