Aika on mennyt kuin siivillä Sunnuntaista tähän tiistai-iltapäivään. Me tehtiin kaikki pääsiäisjutut jo viime viikolla, kun olin lasten kanssa. Sunnuntaina lapset lähtivät pienen riidan siivitteleminä virpomaan, mutta palasivat kotiin parhaina ystävyksinä ja hymyssä suin. En kestä, että he eivät pystyneet (yrityksistä huolimatta) salaamaan multa, että olivat herkutelleet virpomispalkkioillaan jo kotimatkalla, voi toisia. Mun mielestä herkkujen napostelu matkan varrella on enemmän kuin kohtuullista.

Ihmettelin myös hiukan, että muutamat lapset olivat (luvan kanssa tai luvatta) virpomassa ihan tavallisissa vaatteissa, eikä oksiakaan oltu koristeltu. Käytiinkö teillä virpomassa vai odotatteko virpojia saapuvaksi vasta tulevana viikonloppuna?

trullit1trullit2

Sunnuntaina kiiruhdin viime hetkillä äänestämään. Äänestyspaikalta jatkoin suoraan matkaani Helsikiin, kainalossani Caritan  tori.fi:stä  shoppailtu tuoli sekä jättimäinen matkalaukku. Edellisenä yönä heräsin selkäkipuihin, otin buranaa ja jatkoin unia sen kummempia ajattelematta. Bussimatkan jälkeen mun olo oli suoraan sanottuna aika helvetillinen; kiemurtelin Caritan sängyllä selkäkivuissani odotellessani särkylääkkeiden vaikuttamista. Sama juttu toistui taas eilen, paitsi kivut tuntuivat nyt jo hiukan päivällä ja pahenivat iltaa kohden.

En ole koskaan eläessäni kärsinyt selkäkivuista, joten tämä tuntuu jotenkin tosi oudolta ja pelottavaltakin. Varattiin mulle jo heti silloin sunnuntaina aika kiropraktikolle täksi päiväksi. Saapa nähdä miten mun käy ja pääsiäisen vieton käy? Olisihan se mahtavaa, jos selkäni saataisiin jotenkin fiksattua kuntoon.

trullit3trullit4trullit5

Viime vuonna meillä superihana pääsiäinen Hennan luona Ruskolla. Lapset leikkivät keskenään ja saatiin nauttia koko viikonloppu aurinkoisesta säästä. Tällä kertaa lapset viettävät pääsiäistä isänsä kanssa, mutta saan Hennan seurakseni.

trullit7

Nyt vaan pidetään peukkuja, että saadaan mun selkä kuntoon, eiköhän se tästä – ainakin mulla on vahva luotto siihen, että asiat järjestyy parhain päin.

Millaisia pääsiäissuunnitelmia teillä on?

-Maj

5 Comments

  1. Rena 16.4.2019

    They look so cute!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  2. Inkku 16.4.2019

    Voi miten söpöjä trulleja😍. Täälläpäin virvotaan vasta pääsiäisenä.

    Vastaa
    • Maj 17.4.2019

      No eiks ookin, ei noi ehkä enää kovin montaa kertaa enää halua lähtee virpomaan❤️

      Vastaa
  3. johanna 17.4.2019

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Virvonta

    Virpojat tuovat siunausta ja onnea tulevalle vuodelle, ja ovat liikenteessä palmusunnuntaisin. Trullit liikkuvat taas pitkäperjantain ja lauantain välisenä yönä, ja ovat ihan muissa asioissa liikkeellä. Pukeutuminen muihin kuin omiin siisteihin vaatteisiin ei kuulu virpomiseen mitenkään. Virpovitsan koristelu kuuluu

    Vastaa
  4. Anna 17.4.2019

    Hei, mitä mieltä olet tästä uutisesta?

    https://yle.fi/uutiset/3-10744026?fbclid=IwAR2Pden9Y5Vk0vO6Q_bJH9CKa_82R-Yg1-ovvbxpCGekpHXxO60mF5kMosA&utm_source=facebook-share&utm_medium=social

    Muistelin sun tekevän/tehneen ainakin jossakin vaiheessa yhteistyötä Gugguun kanssa, joten siksi olisi kiinnostavaa kuulla sun ajatuksia vastuullisuudesta ja siitä, arvostatko sitä itse ja näkyykö se sun työssä tms. ja jos niin miten :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *