Kerrankin saan päivittää tänne legendaarisen päivän asun, kuten blogiaikojen alussa usein tuli tehtyä. Tässä kuussa Magicpoks täyttää muuten kymmenen vuotta, tuntuupa ihan hullulta. Pitäisikö mun tehdä postaus, johon kokoaisin alkuaikojen kuvia? Onko teillä jotain toiveita?

No, jokatapauksessa; tässä asussa porhalsin tänään Jonnan kanssa kaupungilla. Viime viikon pyörin aika pitkälle vaan rantsulookissa ja tämä viikko tähän asti on sujunut kotiympyröissä, verkkarit jalassa. Tuntui kivalta heittää bleiseri päälle, hypätä korkkareihin ja lähteä liikenteeseen astetta skarpimpana.

kevät_asu1kevät_asu4

Kävin ennen lomaa yhteistyön merkeissä 7. Taivaassa laittamassa ripset ja kynnet kuntoon. Otin ensimmäistä kertaa hiihtolomalla Shellac-lakkauksen varpaiden sekä sormien kynsiin ja olen niin tykästynyt, että takaisin ei ole paluuta. Shellac on on CND:n kehittämä hellävarainen kestolakkaus, joka kestää kynsissä noin parisen viikkoa. Kynsien hoitaminen ei ikinä ole mun vahvuusaluetta. Olen laiska lakkaamaan, enkä malta odottaa ikinä lakan kuivumista, joten kestolakkaus on ehdottomasti mun juttu.

Ripsiä olen vain kerran testannut aikaisemmin, joskus alkuvuodesta. Ripsipidennykset nopeuttavat meikkaamista ja silmämeikin voi vaikka kokonaan skipata – ja silti on ”silmät päässä” :D Mun mielestä räpsyripset ovat erityisen kätevät lomalla, jolloin ei välttämättä jaksa tai halua käyttää meikkaamiseen, mutta haluaa silti näyttää kivalta. Halusin luonnolliset ripset ja päädyttiin laittamaan mulle omien ripsieni mittaisia jatkeita ja siitä seuraavaa mittaa hiukan sekaan. Otin ripset kaksi viikkoa sitten ja ne näyttävät edelleen tosi siisteiltä. Lämpimästi voin suositella 7. Taivaan palveluita sekä tekijöitä, erityisesti Pilviä!

 

kevät_asu6

 

Bleiseri – Zara
Neule – Samsoe & Samsoe
Farkut – Pull & Bear
Laukku – LV
Kengät – & Other Stories

Kuvat – Jonna Leppänen

 

 

kevät_asu2kevät_asukevät_asu5

Olen jo kaksi kertaa valinnut nuden sävyisen kestolakan kynsiini, se on alkanut tuntumaan omalta. Kynnet eivät herätä huomiota, vaan ovat enemmänkin vain huolitellun ja kauniin näköiset. Mitä mieltä te olette? Mikä on tämän kevään trendikkäin lakkaus?

-Maj

papat

Ajeltiin vuokra-autolla ympäri saarta ja tavattiin eräällä pysähdyspaikalla kuvan kiireettömät  herrasmiehet. Vaihdettiin heidän kanssaan pari sanaa, vaikka huumorimiehillä olisi varmasti riittänyt juttua pidemmäksikin aikaa. Pelailun lomassa he kaupittelivat  paikallista oliiviöljyä ja hunajaa. Jätettiin shoppailut välistä, mutta se ei miehiä haitannut, heidän hyväntuulisuus ei kaikonnut mihinkään. Tulin itsekin niin iloiseksi heidän kiireettömästä meiningistään, että siksi pyysin luvan ottaa tämän kuvan.

perhoslaakso

Valley of the Butterflies – Perhoslaakso. Tiesin kyllä, että laaksossa ei tässä vaiheessa vuotta ole perhosia, mutta päätettiin kuitenkin lähteä katsastamaan paikka ja olihan se todella kaunis. Me oltiin kuukausi liian aikaisin liikkeellä, sillä laaksosta voi bongailla perhosia kesäkuusta syyskuuhun. Rodoksen kaupungista on noin 25 kilometriä laaksoon, matkan varrelta löytyy viinitiloja ja yksi strutsitilakin.

lindos

Idyllinen Lindos on varmasti Rodoksen kaunein kylä, se kyllä kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa. Nappasin tämän kuvan matkalta, kun olimme kävelemässä kohti korkeammalla sijaitsevaa Akropolia – jätettiin kuitenkin nähtävyys välistä, kun ihmispaljous ja kapeat tiet alkoivat ahdistamaan.

vanhakaupunki1

Rodoksen vanhankaupunki. Muurien sisäpuolella avautuu aivan oma maailmansa, mutta kaunista on ulkopuolellakin. Ihmiset istuskelivat piknikillä nauttimassa lämpimästä illasta ja jäin haaveilemaan vastaavasta, mutta tällä kertaa ei ehditty sitä haavetta toteuttamaan.

kesäbeibi

Beach bebe! Rodokselta löytyy vaikka miten paljon ihania rantoja. Tällä pienellä rannalla sai olla ihan rauhassa.

HOT

No well hello! Hän oli niin tyylikkäänä paahteisesta päivästä huolimatta. Mulla kesti noin 30 vuotta tajuta, että maisemien ja talojen ym. katselusta voi ihan oikeasti nauttia. Olin ennen juurikin se tyyppi, joka halusi siirtyä paikasta a paikkaan b mahdollisimman tehokkaasti. Nykyään mun mielestä on ihanaa kävellä rauhallisesti ja ihmetellä ympäristöä. Rodoksen kiemuraisilla vuoristoteillä maisemat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa ja todellakin pysähtelyn arvoiset.

ravintola_6

Olin fiiliksissäni, kun onnistuimme bongaamaan ihanan ravintolan vanhasta kaupungista. Kaikkien turistiraflojen joukosta (tosin vähän sivusta) löytyi ihan helmipaikka. Oli virkistävää syödä paikassa, jonka ruokalista ei ollut kilometrin mittainen, eikä sitä edes  ollut käännetty jokaiselle mahdolliselle kielelle. Mulla on lisää kuvia annoksista ja ravintolasta, palaan niihin vielä myöhemmin.

partysize1

Tästä jättikokoisesta ilmapatjasta oli paljon iloa. Raahattiin se mukanamme Suomeen. Patja muuten painoi yllättävän paljon, oli siinä ja siinä ettei jouduttu maksamaan extraa matkalaukusta. Toivottavasti ensi kesästä tulee lämmin, että patjalle on paljon käyttöä.

maisema

Mitkä maisemat, ai että, En tiennyt ennen tätä, että Rodoksella on paljon viinitiloja. Yksi nopsakka viini-tasting tuli koettua. Maisteltiin yhdessä paikassa viinien lisäksi myös paikallisia oliiviöljyjä ja hunajaa.

pw

Tämä Instagram-tilillänikin oleva kuva on otettu viinitilalta, vaaleanpunaiselta sellaiselta. Ostin tuon kesäkassin muutama viikko sitten & Other Storiesista ja spekuloin pitkään, että onko se fiksu ostos? Kassi osoittautui ihan huippu hyväksi hankinnaksi, mitään muuta laukkua en koko reissulla käyttänytkään. Nahkaiset hiukan pidemmät kantohihnat on kätevät + kassiin mahtuu kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin.

-Maj

1 4 5 6 7 8