No hello, pitkästä aikaa! Blogi oli muutamia päiviä alhaalla levykaistan täytyttyä ja sen jälkeen kirjoittaja on viilettänyt vaan menemään. Täällä on vihdoinkin flunssasta selvitty ja olo on huomattavasti freesimpi kuin viime viikolla, ihanaa.

sandro2

Tiedättekö sen tunteen, kun joku kysyy, että mitä kuuluu tai mitä olet puuhaillut? Kovasti kaikkea, mutta yhtään mitään ei muistu mieleen :D No, ainakin olen kuvaillut paljon blogin ulkopuolisia juttuja, käynyt keskiviikkona palaverissa Helsingissä, koittanut ylläpitää kirpparipöytääni ja kokkaillut normaalia enemmän. Miten sitä voi olla niin innoissaan parista parvekkeella kasvavasta yrtistä? Näköjään voi helposti. Uskaltauduin myös tällä viikolla kaksi kertaa järveen ja tajusin, miten ikävä mulla on ollut uimista. Muutaman kerran on tullut tälle keväälle tai kesälle uiskenneltua ilmaan saunaa ja ajattelinkin hommata/vuokrata meidän lähellä olevan uintipaikan pukuhuoneeseen oman avaimen, jotta pääsisin rauhassa vaihtamaan vaatteet ym. Pukkari on käytössä myös talvisin – olisinkohan mä niin hullu, että aloittaisin ensi talvena avantohommat, mutta unohtaisin kokonaan saunomisen? Välttyisipä ainakin ainakin ruuhkilta, niin Kaupinoja kuin Rauhiskin ovat tupaten täynnä jengiä. Mun mielestä ainakin on vähän liikaa, jos saunaan joutuu jonottamaan. Harrastaako teistä säännöllisesti talviuintia, siis ilman saunaa?

Viikonlopun suunnitelmat on jo selvät; tänään kipaisen Samuelin todistusten jakoon ja pääsen ensimmäistä kertaa pitämään serkun vauvaa sylissä, en malta odottaa. Huomenna juhlitaan Nuuran synttäreitä, mutta sitä ennen koitan olla itkemättä meidän Reben kevätjuhlassa. Sunnuntaina kokeilen pitkästä aikaa tehdä valkoista pitsaa (ihan vaan koska haluan käyttää hyödyntää rosmariinikasvatuksia) ja keksin jotain sporttista tekemistä poikaystävän päänmenoksi.

sandro1

Kuvat – Jonna Leppänen

 

sandro3

Mitä teille kuuluu? Kertokaa edes yksi juttu!

Ps. Jostain syystä meinaan unohtaa aina Ratinan Sandron lounasvaihtoehtoja pohtiessani. Sandron terassi Ratinassa on viihtyisä, värikäs ja siellä on tilaa reilusti. Monipuolinen lounas kustantaa  12,90e, salaatteja ja kasvisvaihtoehtoja löytyy runsaasti ja lämpimissä ruuissa on myös lihaa tarjolla. Poiketkaahan ihmeessä, jos ette vielä ole ehtineet :)

-Maj

14 Comments

  1. Netta 31.5.2019

    Olenkin käynyt kurkkimassa jo moneen otteeseen blogisi puolella😀

    Vastaa
    • Maj 3.6.2019

      <3 No täällä ollaan taas!

      Vastaa
  2. Rena 31.5.2019

    This is indeed a wonderful place for having lunch!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  3. Imppu82 31.5.2019

    Työkaveri käy Lempäälässä talviuimassa. Siellä ei varmaan ole yhtä paha ruuhka kuin Kaupissa tai Rauhiksessa 😉

    Vastaa
    • Maj 3.6.2019

      Aivan, tossa on idistä! Lempäälään meiltä ei oo mikkään matka :)

      Vastaa
  4. Milla 31.5.2019

    Hyvää kuuluu! Täälläkin on hurahdettu kasvimaan(kasvulaatikoiden) tekoon ihan urakalla :) koko päivä kyykitty ja istutettu sisällä kasvaneet yrtit ulos. Nyt vaan satoa odottelemaan!! Ja toivotaan aurinkoa.

    Vastaa
    • Maj 3.6.2019

      Ah, kuuostaa aivan ihanalta :) <3

      Vastaa
  5. Tami 1.6.2019

    Haaveilen ihan hirveesti että pääsisin ens talvena avantoon!! En oo ikinä käyny, mutta kovasti tekis mieli hui

    Vastaa
    • Maj 3.6.2019

      No ens talvena sitten? Miltä tuntuis jos nyt aloittaisit luonnonvesissä polskuttelut joka viikko ja jatkaisit talven ja syksyn, ei olis niin iso harppaus sitten? Mä oon vienyt monta ensikertalaista avantoon ja poikkeuksetta kaikki ovat olleet ihan fiiliksissä :)

      Vastaa
  6. unna 1.6.2019

    poikaystävä (naurua), olet siis eronnut rouva, et enää 15v, jolla on poikkiskaveri

    Vastaa
    • Maj 3.6.2019

      No kiva juttu, jos tämä piristi sun päivää – ihanaa kesää sinne <3

      Vastaa
  7. Camilla 2.6.2019

    Kuuluu hyvää, tein tästä blogista kouluesitelmän koko luokalle (aiheena kuinka valveutuneita somevaikuttajat ovat yhteiskunnallisista asioista ja miten he vastaavat eettisyyttä ja ekologisuutta koskevissa kysymyksissä seuraajilleen)! Sain täydet pisteet ja opettajalta kehuja. Sun blogi meni monen nuoren boikottilistalle, koska syyllistit nuoria kysymyksien esittämisestä (esitelmässä oli screenshotit sun julkisista vastauksista)! Toivottavasti jatkossa parannat sun viestintää ja kuvaa miltä sun yrittäjyys näyttää ulkopuolisille! :) Pari sun yhteistyökumppania oli kans mukana tässä kouluprojektissa ja he ei katsonu asiaa kauheen hyvällä. Kannattaa antaa asialliset vastaukset AINA oli kysyjänä kuka tahansa (asiallinen ”en tiedä aiheesta tarpeeksi” tai ”en ole perehtynyt asiaan” on esim. aina neutraali ja hyvä vastaus kysymyksiin, kun ei tiedä mistä puhutaan! :) Kivaa kevättä sulle ja toivottavasti jatkossa suhtaudut lapsiin ja nuoriin paremmin, olethan itse myös äiti joten sun omat lapset saattaa tehdä vastaavia projekteja koulussa! Noloa heillekin jos oman äidin julkisesta työstä pidetään tälläinen kouluesitelmä!

    Vastaa
    • Maj 3.6.2019

      Kiitokset palautteesta! Kiva kuulla, että sait täydet pisteet esitelmästäsi ja paljon kehuja – onneksi olkoon ja oikein mukavaa kesää :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *