Parin viikon takaisesta Köpiksen reissusta tuntuu olevan jo ikuisuus. Mun piti jakaa heti reissuun jälkeen nämä muutamat, pääasiassa puhelimella napatut kuvat, mutta mielessä on aina ollut jotain muuta. Nyt on kuitenkin hyvä hetki palata tuohon helteiseen viikonloppuun, vielä kun muistan, että mitä sitä tuli reissussa puuhailtua ;)

KÖPIS1
Lensimme perjantaiaamuna Kööpenhaminaan, olimme kaksi yötä suloisessa Hotel Danmarkissa ja palasimme takaisin kotiin sunnuntai-iltana. Hotel Danmark on aivan Kööpenhaminan keskustassa, parin korttelin päässä ostoskadusta, joten hotellilta oli helppoa piipahtaa ihan minne vain nopsasti. Danmark oli mun mielestä kotoisa ja suloinen hotelli, kattoterassi on upea etenkin näin kesällä. Meidän huone oli pieni sekä tyylikäs, mutta ihan todella kuuma, eikä ilmastointia tietty ollut – toki varmaan aika harvoin sattuu olemaan sellaisia helteitä, kuin mitä juuri tuona viikonloppuna oli.
köpis3

Miehellä oli töitä perjantaina, joten pyörin itsekseni kaupungilla ihmettelemässä. Niin, käytetään nyt sitten sanaa mies, sillä poikaystävä tuntuu aiheuttavan niin paljon hilpeyttä – miesystävä ei istu mun suuhun, ei sitten yhtään. Löysin Arketista punaisen mekon, jota pohdin pitkään. Ostin sen saadessani vakuuttelut whatsappissa ja hyvä niin, onhan se aika kiva vai mitäs te sanotte?

köpis5

Kaupunkikierrokseni jälkeen oli pakko ottaa viilentävä suihku. Huh, miten käsittämätön helle! Jonas oli myös työpäivänsä jälkeen vähän energiavajeessa, mutta kyllä hänkin tokeni pienen huilauksen jälkeen. Käveltiin illalliselle Ravintola Plutoon, jonne oltiin varattu jo pöytä etukäteen. Aikainen herätys, matkustaminen ja helteinen päivä tekivät tehtävänsä, illallisen jälkeen olimme molemmat valmiita jo menemään yöunille.

köpis10Lauantaina haettiin Kauppahallista (Torvehallerne) aamupalaa ja pyörittiin kaupoissa. Jonotin tohkeissani Grødin puuroa ja Jonakselle tärkeintä oli laadukas kahvi. Parasta kahvia saa kuulemma Coffee Collectivelta. Innostuin Hay:n vaaleanpunaisista astioista ja ihailin paljon muitakin juttuja. En osannut päättää mitä haluaisin, joten lopulta päädyin ostamaan pelkästään hammasharjan.

köpis4

Tuona viikonloppuna opiskelijat juhlivat koulun päättymistä ja vitsit mikä meininki heillä oli! Bilerekat ajelivat edestakaisin keskustassa koko viikonlopun ajan, bileet ilmeisesti kestivät monta päivää. Sunnuntainakaan ei ollut vielä hyytymisen merkkejä havaittavissa; rekat tööttäilivät ja jengi kylpi suihkulähteissä.

köpis2

Myöhemmin Iltapäivällä olikin jo kiirus valmistautua tanskalaisiin puutarha- sekä synttärijuhliin –  joissa viihdyttiin yömyöhään!

köpis9Sunnuntaina väsymys oli käsinkosketeltavaa ja yritettiin freesaantua kasvonaamioiden avulla. Kyllähän ne auttoivatkin ja saatiin kammettua itsemme ylös sängystä. Eipä kyllä olisi auttanut jäädä pötkättelemään, sillä halusimme vielä ennen kotiinlähtöä tehdä kaikkia kivoja turre-juttuja!

köpis8

Metsästettiin ikuisuus aamiaispaikkaa ja lopulta päädyttiin herkutelemaan johonkin ihan random-paikkaan smørrebrødeilla.  Käytiin noin tunnin mittaisella venereissulla puikkelehtimassa kanaaleja ristiin rastiin. Istuskeltiin venereissun jälkeen selät märkinä jätskillä ja juotiin varmaan molemmat viisi litraa vettä ja hikoiltiin saman verran pois!

köpis7

Oli kyllä aivan ihana reissu, olisin viihtynyt paljon pidempäänkin.
Niin ja ikävä tulee Köpistä, mutta eiköhän sinne ehdi taas,
viimeistään ensi kesänä uudelleen!

-Maj

Kotiuduttiin eilen pidennetyn viikonlopun vietosta Ylivieskasta. Suhteellisen pitkä automatka kolmen pienen takapenkkiläisen kanssa meni myös takaisin tullessa yli odotusten, vaikka oltiin aika myöhään vasta perillä täällä Tampereella. Aamulla kaikkia nukutti vähän normaalia pidempään ja hyvä niin.

Herättyämme pötköteltiin lasten kanssa yhdessä olkkarin levitettävällä sohvalla, selasin puhelinta ja tarkistin blogiin tulleet kommentit. Yksi kommenttii jäi pyörimään mieleeni. Sen kyseisen kommentin lähettäjän mielestä mun elämässä on paljon asioita huonosti, eikä hän epäröinyt tuoda sitä ilmi.

”Sun elämässä tuntuu olevan suuressa roolissa mutsin kynsihuollot ja festarit ja viininlipittely ja rakkauslomat poikaystävän kanssa pitkin Eurooppaa.” No, aivan niin. Oli siinä viestissä muutakin asiaa, mutta loppuun oli vielä heitetty erittäin ystävällismielinen muistutus iästäni ”Sä oot kohta 40, et 20. Mut hei se on lauantai niin ei muuta ku bucket listin kesäkliseitä toteuttaan, punaa huuliin ja ihan kardashianina terdelle täykylle viinille!” 

kuulokkeet3kuulokkeet1

Aikamoista, sanoisinko. Jaoin otteen saamastani kommentista myös Instagram storyn puolelle. Kävin aiheen tiimoilta keskustelua yli viidenkymmenen ihmisen kanssa ja myös vähän aiheen vierestäkin. Moni tuntui ihmettelevän, että vieläkö blogeissa on tämän tyyppistä kommentointia ja miksi näin on? Suurin osa tämän blogin kommenteista on fiksuja ja ystävällisiä, mutta ikävä kyllä näitä toisenlaisiakin on. Miksi? Se on erittäin hyvä kysymys. Ehkäpä ilkeän kommentin kirjoittaja saa hetkellisesti hyvän mielen saadessaan asiansa sanottua ja omaa ärsyyntymistään purettua? Oli se syy sitten mikä hyvänsä, niin en silti pysty ymmärtämään, en yhtään.

Mun mielestä Suvi kirjoitti blogissaan aiheesta hyvin osuvasti. Hänen mielestään blogeihin sekä someen tulisi jättää sellaisia kommentteja, jotka voisi sanoa kyseiselle henkilölle vaikkapa kahvipöydässä. Todella hyvä ohjenuora, allekirjoitan täysin tämän kahvipöytä-ajatuksen.

Tietenkään blogin tai somekanavan sisältöä ei tarvitse hehkuttaa tai fiilistellä ja eriävän mielipiteensäkin voi toki kertoa, mutta ilkeily ja toisen mielen tahallinen pahoittaminen on asia erikseen. Tässä kymmenen (blogi)vuoden aikana nahkani on paksuuntunut, enkä aivan pienestä hetkahda. Eihän se vaan silti ikinä kivalta tunnu lueskella tuollaista arvostelua tai sanotaanko tylytystä. Minun on helpompaa ottaa vastaan haukkuja itsestäni, ne eivät mene ihan niin pahasti tunteisiin, verrattuna läheisteni arvosteluun. Muita ihmisiä koskevat ilkeät blogikommentit eivät koskaan pääse läpi seulastani ja jos muihin somekanaviin niitä ilmantuu, niin poistan ne samantien.

kuulokkeet2kuulokkeet4

Toivoisin, että miettisit pikku hetken tänään tätä asiaa. Kannattaa muistaa aina, että some ei ole koko totuus.

Jos jonkun toisen ihmisen jutut somessa meinaa ärsyttää aivan älyttömästi, niin pohdi miksi? Onko niitä pakko sitten seurailla, jos ne tuottavat pahaa mieltä ja saavat vain ärsyyntymään? Ja ennen kuin lähetät kommenttisi, niin mieti vielä kerran, sanoisitko sen kyseiselle henkilölle myös kasvotusten?

-Maj

1 2 3 4 5 6