Me ollaan punottu tänään ystäväni ja lasten kanssa suunnitelmia tälle viikolle,  a-suunnitelmat toteutuu jos on aurinkoista, b-suunnitelmat ovat pilvisille päiville ja c-suunnitelmat ovat sadepäivien varalle.

Tänään oltiin Särkässä, lapset katselivat ensin mammojen hurjastelua Tornadossa – ja mammat katsoivat loppu ajan lasten kinastalua siitä, mihin laitteeseen seuraavaksi mentäisii tai ei ainakaan ikinä mennä. Olisi pitänyt saada heti kättelyssä ruokkia kaloja, vetää narua ja ostaa jätskiä, hattaraa ja hodareita. Sitten tuli kunnon kaatosade, joka ajoi meidät ensin Särkänniemen akvaarioon ja sitten kotiin jatkamaan vääntöä.

Pakko myöntää, että tämä päivä tuntui tahkealta, ihan älyttömän tahkealta. Lapsilla tuli kaikesta kinaa, ruoka ei maistunut ja mikään ei kiinnostanut. Päätettiin kuitenkin lähteä nihkeän Särkkäreissun porukalla iltapesulle Kaukajärven saunalle, kaiken vastustelun ja valittamisen jälkeen se taisikin olla tämän päivän kohokohta, ihan kaikille meille.

Neule – Samsoe & Samsoe
Housut – KappAhl
Kengät – Mango
Laukku – LV

Näiden kännykkäkuvien ottamisen alkana sade alkoi, kuten vikasta kuvasta näkyy. Siitä se sitten yltyi kunnon ukkoseksi.

Huomisen a-suunnitelma on uiminen, rannalla, vesipuistossa tai maa-uimalassa. B-suunnitelma on vielä mietinnässä, Hämeenlinnaan, Tuuriin, minne? C-suunnitelma voisi olla leffateatteri, tramppaparkki tai jotain? jos siellä on joku hereillä vielä, niin ideoita otetaan vastaan? Hakusessa on siis kivaa tekemistä 5-,7- ja 9-vuotialle ja kahdelle mutsille, illaks takas Tampereelle?

-Maj

3 Comments

  1. Tiina 17.7.2019

    Sadepäivälle Vapriikki! Siellä on mielenkiintoista nähtävää myös lapsille ja pelimuseokin (jossa saa pelata) voisi kiinnostaa :D
    Tampere tunnetuksi -appilla pääsee Vapriikkiin kaksi yhden hinnalla, kannattaa ladata jos ei vielä ole. Siellä on kaikkea muutakin kuten tarjouksia ravintoloihin.

    Vastaa
    • Maj 17.7.2019

      Moikka Tiina! Mun vanhemmilla on asunto ihan siinä Vapriikin vieressä, niin he ovat siellä ihan just käyneet, kai pariinkiin otteeseen. Superhyvä idea jokatapauksessa :)

      Vastaa
  2. Petra 19.7.2019

    Aurinkoiselle, pilviselle tai sateiselle päivälle Naivistit Iittalassa -näyttely, hauska taide-elämys kaikenikäisille!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *