Meidän Sisilian reissun hotelli sijaitsi Giardini-Naxos nimisessä kylässä, Sisilian länsirannikolla. Alkuperäinen ajatus oli vuokrata auto koko viikoksi, mutta koska liikenne oli vähän hullua ja porukkaa oli niin paljon, niin hylättiin se suunnitelma ja sen sijaan seikkailtiin lähistöllä. Bussilla pääsi edullisesti lähellä oleviin kyliin ja kaupunkeihin, vaikka eiväthän ne ihan aikataulujen mukaisesti kulkeneet, tosin se ei meitä kiireettömiä lomalaisia haitannut ;) Nyt kuitenkin kymmenen kuvaa Sisilian reissulta selityksineen, olkaapa hyvät!

sisilia1

Buukattiin spontaanisti yhtenä päivänä parin tunnin mittainen risteily. Lähisatamasta startannut botski kierteli pitkin Taorminan rannikkoa, pysähdyttiin uimaan ja ihastelemaan nähtävyyksiä. Tämän kuvan nappasin Grotta Azzurrassa eli sinisessä luolassa. Kaikki oli muuten ihan kivasti, mutta veneen kuljettaja oli ”hiukan riehakkaalla tuulella”, bisse tuntui maistuivan ja poppi soi ihan täysillä, risteilyn alusta loppuun saakka. Välillä kuski otti facetime-puhelua kaverille, joten sen ajaksi musat lakkasi.

sisilia3

Hedelmäauto oli monena iltana samassa paikassa parkissa. Mietin pari kertaa ohi kulkiessani, että haluaisi ottaa kuvan hänestä, kunnes lopulta uskalsin kysyä lupaa ja kuten näette, se heltisi.

sisilia11

Seitsemän päivän ajan syötiin lounaaksi pastaa ja illalliseksi pitsaa – tai toisinpäin. No, ainakin melkein, välillä söin salaattia, ranuja ja juustoja, heh! Giardini Naxosesta oli vähän haasteellista löytää sellaisia pieniä ja tunnelmallisia ravintoloita, vaikka ruoka olikin yleisesti ottaen tosi hyvää ja edullista, viineistä puhumattakaan.

sisilia8

Näihin maisemiin ei viikossa kyllästy, eikä varmaan muutamassakaan viikossa. Bussimatkatkin menivät nopsakkaan tuijotellessa ikkunasta henkeä salpaavia maisemia. Kyllä mä luulen, että Sisiliaan on palattava vielä joskus, ei ehditty oikein mitään, ei tarpeeksi.

sisilia4

Paikalliset korishöntsyt ja pitkät miehet. Oli pakko ottaa kuva. Ihan vaan huviksi. Ei muita selityksiä.

sisilia5

Taorminan kaduilla. Lämpötila ei laskenut kauheasti illaksikaan. Dinnerillä sai kuivailla vähän väliä hikeä ohimoilta. Päivisin aurinko ei mennyt pilveen, ei kertaakaan. En osannut odottaa ihan näin kuumia päiviä, saati iltoja. Tämä ei siis ole mikään valitusvirsi, sillä nautin silti täysin siemauksin helteestä.

sisilia2

Ajoimme huvipuiston ohi heti Giardini Naxoseen saapuessamme. Vannoin, että tuonne en mene ikinä, en ainakaan noihin keinuihin. Meininki oli jotenkin tosi pelottava, jengi nappaili kiinni toistensa keinuista laitteen ollessa käynnissä. Kuinkas ollakaan yhtenä iltana juoksin hetken mielijohteesta lippukioskille ja päädyin pyörimään keinuihin.

sisilia7

Ferragosto on kuulemma Italian riehakkain juhla ja sitä vietetään virallisesti muuten juuri tänään. Ihmiset kokoontuvat rannoille ruokien ja juomien kanssa juhlimaan. Ferragosto-viikolla suurin osa rafloista esimerkiksi oli täynnä iltaisin. Italiassa kaikki kesälomat sijoittuvat muutenkin elokuulle ja sen huomasi kyllä, jengiä oli valtavasti joka puolella, suosituimmilta rannoilta oli vaikea saada paikkaa.

sisilia6

Isola Bella on Taorminan alla oleva minisaari ja tässä kuvassa on sen lähellä oleva kivikkoinen ranta. Aurinkotuolien vuokraus päivän ajaksi maksoi noin 20 euroa per henkilö, paitsi nämä valkoiset luksustuolit sai vuokrata käyttöönsä noin 150 euron hintaan. Ihan oikeasti, siis yhdeksi päiväksi. Naurattaa vieläkin, kuin kysyin tuolien vuokraamisesta ja siitä vastannut mies vaan totesi, että tilaa on, mutta price is very high! True that, jätettiin siis väliin tällä kertaa.

sisilia10

En tiedä mikä näissä vanhemmissa herrasmiehissä mua niin kovasti viehättää. Kai se on joku tietty elämänkokemus tai kiireetön olemus? Odottaako hän jotain toista ihmistä saapuvaksi tai onkohan jollain ollut tapana aikaisemmin jakaa penkki hänen kanssaan, kuka tietää?

-Maj

6 Comments

  1. Kirsi 16.8.2019

    Hei, olen lomaillut samassa paikassa syyskuussa 2008 ja silloin oli ihanan rauhallista ja lämpötilatkin kivat (en tykkää helteestä). Rannoille pääsi milloin vain, ei pahaa ruuhkaa ja ravintoloihin ei tarvinnut pöytävarauksia. Eli ajankohta oli varmaan vähän parempi. Me kyllä löysimme ihania pikku ravintoloita ja aivan mahtavaa ruokaa, esim. sellainen ihana pieni ravintola, jota piti ruotsalainen nainen italialaisen miehensä kanssa. Ne kalarullat, nam. Ja ne ihanat pienet jäätelökioskit kulmauksissa, se pistaasijäätelö vieläkin tulee mieleen. Kävimme myös Etnalla, se oli kiva päiväreissu myös.

    Vastaa
  2. Lilli 16.8.2019

    Kiva esittely reissustasi. Tuli tunne, että tuonne pitäisi lähteä.

    Vastaa
  3. Sofia 17.8.2019

    Ihania kuvia! Nyt tekee mieli lähteää Sisiliaan

    Vastaa
    • Maj 18.8.2019

      Voi kiitos <3 Olisi pitänyt ottaa paljon enemmänkin kuvia!

      Vastaa
  4. White 19.8.2019

    Hei miekin olen käynyt tuolla jaKirsi siinä ravintolassa,siellä soitettiin musiikkiakin :-* nyt voisi viedä lapset katselemaan Etnaa,sen verran vaikuttava on! Tai sillähän taisi ollakin jotain aktiivista toimintaa että ehkei sittenkään… :-D

    Vastaa
  5. Pirjo 20.8.2019

    Ensi tiistaina lähdössä ja juurikin noille seuduille. Odotan jo kovasti huikaisevia maisemia ja hyvää ruokaa 😍

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *